Sivut

perjantai 1. joulukuuta 2017

1

Mikäs sen parempi aihe aloittaan blogijoulukalenteria, kuin itse ommeltu taskujoulukalenteri. Mitään tarvetta meillä ei tällaiseen ollut, sillä lapsille on hankittu jo kaupan kalenterit (taaperolle muumifiguureja ja esikoiselle Brio junaratakalenteri, itselleni Opalin lankakalenteri, mies on varmaan ostanut itselleen Veikkauksen joulukalenterin), mutta koin suurta tarvetta tällaisen ommella, kun niin huikean idiksen sain käyttää pohjana pientä räsymattoa.

Yritin etsiä sopivan väristä mattoa tai raanua kirpputoreilta, mutta ei onnistanut. Olisin kelpuuttanut joulun punaiset tai oikein riemunkirjavan maton pätkän. Lopulta ostin pienen mustavalkoisen maton Tigerista.


Taskut ompelin punaisista, mustavalkoisista ja harmaista tilkuista. Tein niistä kaksinkertaiset, koska en jaksanut hakea Eurokankaasta tukikangasta. Numerot painoin valkoiselle kanttinauhalle Tigerin leimasimilla. Kangasmaalin kanssa tuli rumaa jälkeä, joten nämä on leimattu ihan vain sillä musteella, mikä leimasinsetin mukana tuli, eli hyvin todennäköisesti ei tule kestään pesua.


Kun tikkasin valmiit taskut mattoon, tuli kyllä niin karmean epätasaista jälkeä, että oikein hävettää. Matto oli kuitenkin tosi paksu ja sitä oli hankala liikutella ompelukoneessa, vaikka kone kyllä hyvin jaksoi ommellakin, yllättävän hyvin jopa, ja vain kerran katkesi neula.



Penteleesti harmittaa nuo rumat tikkaukset, mutta aika ja hermot eivät riittäneet siihen, että olisin purkanut ja ommellut uudelleen ja uudelleen, ehkä kymmeniä kertoja. Juu ei. Tämä saa nyt luvan kelvata tällaisena.


Maton yläreunan hapsut solmin ohuen henkarin ympärille ja ripustin kalenterin seinälle.


Jotain pieniä juttuja ja karkkiylläreitä tänne varmasti ilmestyy, mutta etukäteen en uskalla täyttää, sillä itsehän ne kaikki sieltä jo ennen itsenäisyyspäivää söisin kuitenkin.

28 kommenttia:

  1. Iik, miten hieno! Tosi kivat taskukankaat ja noi kanttinauhanumerot on mielettömän hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä pitkään pohdin, että miten toteutan niihin numerot, onneksi keksin tämän :)

      Poista
  2. Oi ihana mikä kalenteri - omat suunnitelmat siirsin suoraan ensi vuoteen kun en osannut tarpeeksi ajoissa valita mitä ideoista ryhtyisin toteuttamaan...
    Niin ja kiitos taas kalenterista, tämä sinun joulukalenteri on ollut ihan mun lemppari viime vuosina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä vaikka jo nyt tai heti joulun jälkeen ensi vuotta ajatellen. Mä ennakoin aina ihan hullun aikasin, ei näitä muuten saisi tehtyä :D

      Ja kiitos :)

      Poista
  3. Komea kalenteri, monta tuttua Noshin kangasta bongasin! Mie ripustin seinälle viime vuonna ompelemani kalenterin, toivon että se kestää ainakin muutaman vuoden :D

    Ja apua, mistä ois saanu Opalin lankakalenterin????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noshia on tosiaan ainakin kolmea eri kangasta :)

      Tilasin Opalin lankakalenterin Saksasta, siellä oli jälleenmyyjiä, jotka toimittivat Suomeen.

      Poista
  4. Voi kuinka veikeä! Ja hyvä kierrätysidea. Saman vois kokeilla tehdä vaikka vanhasta poppanaliinasta tms... Hyvää alkanutta joulukuuta! 🎅🏻

    VastaaPoista
  5. Siis miten ihana!!! Ehkä pakko joku tämmönen tehdä! Ois sopiva pikkunen räsymattokin valmiina :) huikee idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet räsymatot on ihania, on tulossa ainakin yksi toinenkin räsymattojouluhomma vielä :D

      Poista
  6. Kiitos joulukalenterista, tätä on odotettu. Mullakin on nyt jonkinlainen joulukalenteri, ainakin muutama luukku tulee - käypä kurkistamassa.

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä sun joulukalenterista!!!!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tällaisesta palautteesta, ihanaa kun mun jouluhöpinöille löytyy tykkääjiä :)

      Poista
  8. Ihana! :) Minusta tämmöisessä saa kädenjälki näkyäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja saa toki näkyä, mutta nyt meni jotenkin erityisen epäsiistiksi :D

      Poista
  9. Hauska idea tuo räsymatto tuolla alla. Kivan näköinen myös. Voin kuvitella kyl et ompelu ei oo ollut ihan helppo homma. Aika jämäkkä tukikangas ois jeesannut huomattavasti. Ommel varmasti muuten alkaa seuraan maton kudontalinjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis etenkin noiden trikookankaiden kanssa olisi ehdottomasti pitänyt olla tukikangasta, pelkkä paksu puuvilla kääntöpuolella ei riittänyt. Mutta nyt mentiin näillä :D

      Poista
  10. Ihanan jouluinen ja marimekkomainen! :D Mä kierrätin kaapista vanhan poppanaliinan ja verhojen lyhennyksestä ylijääneen kangaspalan ja tein jokseenkin vastaavanlaisen kalenterin. Mulla neliskanttiset taskut, mutta nää puolipyöreet on ehkä veikeemmät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siitä tuli aika marimekkomainen, vaikka yksi kankaista vain onkin Marimekkoa. Mä tykkään näistä pyöreistä, mutta kieltämättä neliöt olisi ehkä onnistuneet vähän paremmin.

      Poista
  11. Ihan supersöpö joulukalenteri!❤️ Ja lankakalenteri kuulostaa aika täydelliseltä��

    VastaaPoista
  12. Ihana! Niin ihana! Mitään tikkauksia edes näe pariakymmentä senttiä kauemmas, turha sellasista välittää :).

    VastaaPoista