Sivut

torstai 5. lokakuuta 2017

Sukka-Finlandia

Oletko jo kuullut Sukka-Finlandiasta? Onko Tour de Sock tuttu? Jopa työpaikkani englanninopettaja on kuullut siitä, vaikka on tyypillinen mies, joka ei itse neulo (ja alkoi vielä väitteleen mun kanssa neuletermeistä). Mutta kysyessään vapaa-ajan vietostani ja vastatessani, että "I knit and watch Youtube channels where other people are knitting", hihkaisi hän heti, että neulonko Tour de Sock -kilpailussa. Aika vaikuttavaa.

No mutta palatakseni sivuraiteilta itse asiaan, Sukka-Finlandia on TdS:stä inspiroitunut neulontakilpailu suomeksi. Kyseessä on siis leikkimielinen kilpailu, jossa neulotaan kilpaa sukkia annetuista ohjeista. Nopeuden lisäksi, tai siis sen sijaan, voi kilpailla myös luovuussarjassa, jossa ei sukan tarvitse olla juuri täsmälleen ohjeen mukainen, toisin kuin nopeuskilvassa. Kilpasukkia on kuusi ja lisäksi lämmittelysukka, jonka ohje ilmestyy ensi tiistaina. Varsinaiset kisasukat sitten myöhemmin, alkaen itsenäisyyspäivänä ja sukkapari kerrallaan tasaisesti aina ystävänpäivään saakka. Kilpailu on maksullinen ja tuotto menee hyväntekeväisyyteen. En ala kaikkia sääntöjä ja asioita tässä avaan, ne voi kaikki lukea Sukka-Finlandian kotisivuilta.


Itse olen ilmoittautunut mukaan ja neulon parhaillaan mysteerisukkia, joilla ikään kuin testattiin sivuston toimivuutta varsinaista kisaa ajatellen. Ruuhkavuosielämäntilanteeni vuoksi en mitenkään pysty kilpaileen nopeudesta, enkä ole edes varma, haluanko kaikkia sukkia edes neuloa, joten en ole ilmoittautunut mihinkään joukkueisiin vaan neulon sukat, jos siltä tuntuu ihan itse itsekseni. Kovia nimiä siellä kyllä suunnittelijoissa on, joten varmasti kivoja sukkia tulossa. Olen melkoisen innoissani tästä! Tavataan kilpailualueella!


Pari viikkoa sitten Helsingin kädentaitomessuilla istahdin Lentävän lapasen ständillä Sukka-Finlandiaa mainostaan (ei maksettu mainos kuitenkaan). Tympeä ilmeeni on ominaisuus, ei mielipide kisasta :D

6 kommenttia:

  1. Olisi kyllä varmasti hirmu hauska kokemus tuo Sukka-Finlandia! Mutta se ajan puute. Ja rahankin, kun on perheellinen ja asuntovelallinen opiskelija. Kympin voisi kyllä siitä ilosta maksaa, että saisi uusia sukkaohjeita kokeiltavaksi. Sukkaneulojaa musta ei pitänyt tulla, mutta näin sitä taas innostuu. Kiitos vinkkaamisesta, en olisi varmaan tajunnut tätäkään juttua ilman, että joku muu siitä kertoo.

    Se halusin vielä sanoa, että mulla on kamalan nolo fanityttömäinen suhde tähän blogiin. Olet tehnyt hurjan inspiroivia käsitöitä vuosien varrella - ja edelleen teet.

    Terveisiä Joensuusta,
    lukijasi ja instaseuraaja Sallamaari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymppi ei kyllä ole paljoa noista ohjeista, mutta toki kun rahasta on tiukkaa, niin kyllähän kymppikin on liikaa.

      Ja hei, kiitos paljon! :) :) :)

      Poista
  2. Hyvä juttu,mutta mahottoman huono asento tuolla kutojallla Kristiina Louhen muuten kauniissa kuvassa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutta minusta kuitenkin niin kuvaava :D Itse voisin hyvinkin olla tuossa asennossa, jos yritän neuloa kilpaa sukkia :D

      Poista
  3. Mää ilmottauduin juuri tuohon. Saa nähdä, neulonko mitään yhtä matkaa muiden kanssa, mutta ne ohjeet kiinnostivat. Ehkä tässä voisi inspiroitua ja kokeilla tosiaan jotain uutta jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aika laiska kokeileen uutta neulerintamalla, joten itsekin toivon, että tämä vähän inspiroisi siihenkin :D

      Poista