Sivut

torstai 27. heinäkuuta 2017

Pussukka pussukalla

Sain tässä taas aivan kuningasidean ja ompelin projektipussukan, jossa on kylkeen ommeltuna kiinni klipsikukkaro pikkusälälle. Löysin Marimekon tehtaanmyymälästä tuollaista kovetettua kangasta, jota on käytetty aikoinaan niihin kangaspäällysteisiin muistikirjoihin. Ostin pätkän sitä ja alelaarista kukkaron. Vuorikankaana (kovin ryppyistä) Marimekkoa tilkkuvarastoistani ja Marimekon kangasnauhaa, mikä on ollut alunperin pakettinaruna jossain Marimekosta ostetussa joululahjassa. Melkoista maritusta siis, heh heh (maritusta, heh).


Kukkaron ompelin tekovaiheessa pussukkaan kiinni siten, että alareuna on ommeltu kukkaron päältä ja yläreuna vain sisäpuolelta.


Mitään kaavaa minulla ei tietenkään ollut ja kävi niin, että leikkasin vähän liian paljon syvyyttä, joten korkeus kärsi ja tästä tuli vähän oletettua pienempi. Sukkaprojekti sinne kuitenkin hyvin mahtuisi, mutta nyt mietin, että maltanko ottaa projektipussiksi vai ylennänkö tämän kosmetiikkapussukaksi reissuihin. Sopisi siihen tarkoitukseen myös oikein hienosti.





Kuvio meni vinoon, vaikka hulpiosta saletisti suoraan leikkasin. Ei voi mitään, ihana se on silti!

14 kommenttia:

  1. Mikä idea! Mulla taitaa olla tommonen kehyskukkaro ylimääräsenä kaapissa, tämmöseen oiski kiva 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on yksi ihan meikeistä tuhraantunut Marimekon kukkaro, tässä just mietin, että saiskohan vielä puhtaaksi ja tekis toisenkin tämmösen :D

      Poista
  2. Todellakin kuningasidea! Lainaan heti ... jemmassa on muutama kulahtanut kukkaro - ovat odottaneet sitä jotain siis tätä ideaa ... ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän jo suunnittelen semmosta laukkua, jossa olisi paljon näitä, eri värisiä ja kokoisia, ois ihana! Mutta tulis aika kalliiksi :D

      Poista
  3. Mahtava idea! Näyttää ihanalle, ja käytännölliselle myös :)

    VastaaPoista
  4. Hieno pussukka ja oikein hauska ja hyvä idea tuo kukkaro sivutaskuna. Jezz:)

    VastaaPoista
  5. Todella kiva yhdistelmä! Jotenkin ne marimekot aina vaan mallaa yhteen! :)

    VastaaPoista
  6. Onpa kiva!
    Täytynee vähän kopioida ideaa ja ommella itsellekin jotain tämän tyylistä reissukosmetiikkapussiksi, kun ärsyttää aina johonkin tuhraantuvat vanupuikot ja -laput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kopioi ihmeessä, oiskin tosiaan kätevä semmonen sivutasku vanupuikoille ja -lapuille!

      Poista
  7. Jes, mahtava kylkipussi-idea! Nyt tiedän mitä teen ylimääräisille, paikasta toiseen ajelehtiville klipsukukkaroille :D

    VastaaPoista