Skidit Festarit 2017

Neulefestarit olivat minulle kesän odotetuin tapahtuma, Skidit Festarit Helsingissä oli sitä meidän pojalle. Ja itsekin kyllä odotin niin innoissani, että sille varmistettiin paikka kalenterista todella hyvissä ajoin.

Viime vuonna käytiin tapahtumassa ensimmäisen kerran ja se teki meihin lähtemättömän vaikutuksen. Silloin olin esikoisen kanssa kahdestaan, nyt menimme koko perhe. Viime vuotiseen verrattuna fiiliksemme jäi ehkä aavistuksen verran laimeammaksi, voi tosin johtua siitä, että alue ja tekemiset eivät olleet meille enää uutta ja ihmeellistä (viime vuonna yökerhoympäristö oli lapsen mielestä aivan hurjan hieno ja jännä, nyt siihen ei liiemmin kiinnittänyt enää huomiota). Tai en tiedä, mistä johtui.

Ränniautot olivat viime vuonna olevinaan jotenkin aivan parasta ikinä, nyt rännit olivat suppeammat ja vaikka väkeä oli vähemmän (mentiin heti alueen auettua eli saatiin olla aika rauhassa ensimmäinen tunti), ei autohommat aiheuttaneet yhtä suurta ilohyppelyä, kuin viimeksi. Meillä oli jopa oma leluauto mukana, sillä viime vuonna pikkuautoa joutui jonottaan aika kauan.

Kuopus otettiin mukaan erityisesti musiikkiesitysten vuoksi, sillä hän tykkää sellaisita tosi paljon. Oltiin vähän hölmöjä, kun ei otettu lapsille kuulosuojaimia mukaan, monesti kun lasten tapahtumissa on voluumitaso ollut sen verran alhainen, että on ollut hankala edes kuulla esitystä äitien juoruilujen seasta. Nyt lapset eivät halunneet edes mennä lähelle lavaa, koska musiikki oli niin kovalla. Ei sitten todellakaan alettu ostaan uusia kuulosuojaimia, vaan mentiin tekeen muita juttuja, sillä kaikkea hurjan kivaa festareilla oli tarjolla!

Esikoinen kävi mm osallistumassa lasten joogatunnille ja kokeilemassa graffitin maalaamista.

 Ja taapero viihtyi hiekkakasalla (ja vesileikeissä).

Harmittaa vähän se musahomma, mutta täysin oma mokahan se oli. Lapsilla oli kuitenkin todella hauskaa ja aikuisetkin viihdyimme. Festarit järjestetään hauskassa paikassa ja visuaalinen ilme on tosi kiva. Skidit järjestää myös ympäri vuoden risteilyjä ja discoja, ne meiltä on vielä kokeilematta. Näissä festareissa parasta on juurikin se, että tekeminen on liikunnallista tai taidehommaa. Myyntikojujakin on, mutta joogatunnit, maalaamiset sun muut kuuluvat hintaan. Viime vuonna me kyllä tehtiin paljon enemmän kaikkea. Oli askartelua, värittämistä, siemenpommien tekoa, teippauksia ja jättisaippuakuplia. Lisäksi silloin viihdyttiin pitkä tovi ambulanssin ja roska-auton tutkimisessa. Nyt siis tuntui olevan vähemmän tekemistä, mutta on tämä silti heittämällä paras lastentapahtuma, minkä äkkiseltään keksin. Ensi vuotta odotellessa siis!

Äiti, millainen on sukellusvene sisältä? No, käydäänpä katsomassa!

Viikon päästä on viimeinen hoitovapaapäivä, todennäköisesti viimeinen sellainen ikinä. Olen kyllä monet kerrat kiitellyt itseäni siitä, että asutaan täällä Vantaalla pienten lasten kanssa. Nuorempana kun siis olin ehdottomasti sitä mieltä, että jos lapsia tehdään/saadaan, niin ei missään nimessä jäädä Pääkaupunkiseudulle heitä kasvattaan. Onneksi mielipiteitä saa muuttaa, sillä onhan tämä ollut aivan kertakaikkiaan mahtava paikka viettää pikkulapsiaikaa. Tuli nimittäin esikoisen kanssa yksi päivä puheeksi sukellusveneet ja kysymyksiä aiheesta riitti niin paljon, että lähdettiin sitten katsoon sukellusvenettä!

Suomenlinnassa ollaan käyty monen monet kerrat, mutta ei koskaan siellä sukellusveneessä. Suokkiin ei maksa mitään matkustaa, kun esikoinen pääsee alle 7-vuotiaana ilmaiseksi ja itse matkaan kuopuksen rattaiden siivellä ilmaiseksi. Miehellä on töidensä vuoksi joka tapauksessa kausilippu julkisiin. Ja meillä molemmilla aikuisilla on Museokortit ja sukellusvene Vesikko on sekin yksi museokorttikohteista. Ja hyvä niin, sillä en kyllä olisi viitsinyt näin nopeasta sukellusveneessä piipahtamisesta pääsylippua maksaa. Lapset pääsivät ilmaiseksi. Onneksi siis päätin vielä uusia Museokortin kolmanneksikin vuodeksi!

Sukellusvene oli no, ahdas, hyvin ahdas. Ei siellä pystynyt oikein mitään tekstejä lukeen, kun oli aina jonkun tiellä, joten kaikki fakta ja teoria jäi väliin. Mutta nähtiin kuitenkin sukellusvene sisältä ja olihan se todella vaikuttava lapsille. Ei siis tosiaan ole normi laiva, joka meneekin veden alla, vaan ihan eri systeemit. Ahtaus yllätti itsenikin.

Sukellusvenevisiitin jälkeen suoritimme tietysti perinteisen ja asiaan kuuluvan luolien kiertämisen Kustaanmiekassa ja Kuninkaan portin huudeilla. Ja lauttamatkat itsessään ovat lapsille tosi kivoja.

Ihanaa on tämä mahdollisuuksien määrä, mitä meillä täällä on lasten kanssa pienellä budjetilla retkeillä (myönnän, että myös isommalla budjetilla, mutta tämä lysti oli täysin ilmaista). 

Pussukka pussukalla

Sain tässä taas aivan kuningasidean ja ompelin projektipussukan, jossa on kylkeen ommeltuna kiinni klipsikukkaro pikkusälälle. Löysin Marimekon tehtaanmyymälästä tuollaista kovetettua kangasta, jota on käytetty aikoinaan niihin kangaspäällysteisiin muistikirjoihin. Ostin pätkän sitä ja alelaarista kukkaron. Vuorikankaana (kovin ryppyistä) Marimekkoa tilkkuvarastoistani ja Marimekon kangasnauhaa, mikä on ollut alunperin pakettinaruna jossain Marimekosta ostetussa joululahjassa. Melkoista maritusta siis, heh heh (maritusta, heh).

Kukkaron ompelin tekovaiheessa pussukkaan kiinni siten, että alareuna on ommeltu kukkaron päältä ja yläreuna vain sisäpuolelta.

Mitään kaavaa minulla ei tietenkään ollut ja kävi niin, että leikkasin vähän liian paljon syvyyttä, joten korkeus kärsi ja tästä tuli vähän oletettua pienempi. Sukkaprojekti sinne kuitenkin hyvin mahtuisi, mutta nyt mietin, että maltanko ottaa projektipussiksi vai ylennänkö tämän kosmetiikkapussukaksi reissuihin. Sopisi siihen tarkoitukseen myös oikein hienosti.

Kuvio meni vinoon, vaikka hulpiosta saletisti suoraan leikkasin. Ei voi mitään, ihana se on silti!

Mitä kuuluu Marimekkotakki?

Neljä vuotta sitten neuloin esikoiselle jämälangoista kirjoneuletakin, jossa mukailin Marimekon kuoseja. Se on edelleen aika kärkisijoilla blogini suosituimmissa postauksissa, enkä ihmettele. Takki on tosi soma, vaikka itse sanonkin! Marimekkokirjoneuleideasta jalostui sittemmin aivan sairaan ihanat Marimekkosukat Eilen tein -blogin Hannen toimesta ja siitä seurasi melkoinen Marisukkabuumi ja vielä edelleen sellaisia silloin tällöin jostain tupsahtaa vastaan. Kaavioita on piirretty ja jaettu useita kertoja ja siis totisesti huolitellumpia ja jalostetumpia, kuin tässä takissa. Sukkia on neulottu vaikka millaisia aina mustavalkoisista todella värikkäisiin yhdistelmiin. Aivan huikeaa!

Kun takki jäi esikoiselle pieneksi, se on roikkunut henkarissa lastenhuoneen seinällä koristeena. Eräs päivä kuopus vaati takkia yllensä ja tajusin, että hei, sehän on nyt sopivan kokoinen!

Minua ei haittaa lainkaan tämä vähän viileämpi kesä, sillä ollaan saatu käyttää lapsilla todella paljon mun ja siskoni tekemiä neulepaitoja ja -takkeja. On aina mukavaa saada niille käyttökertoja.

Marimekkotakki on kyllä todella elävä esimerkki siitä, että olen kehittynyt neulojana. Nyt tekisin niin monta asiaa toisin. Mutta siitä huolimatta olen todella ylpeä tästä takista.

Uunisaari

Käytiin tänään kävelyllä (koska Pokemonit) Helsingissä ja päädyttiin ilman mitään ennakkosuunnitelmia ottaan botski Uunisaareen! Helsingin saarista meillä on vielä monen monta näkemättä, mutta tänne olisi kyllä ollut aivan älyttömän helppo mennä koska vain! Kaivopuiston rannasta menee lautta kesäisin non-stoppina (laiturilla nostetaan lippu/viitta pystyyn ja hetken kuluttua vene saapuu) ja matka on aivan naurettavan lyhyt. Molempiin suuntiin saimme istuskella vesimatkan ihan keskenämme.

 Edestakainen matka maksoi 4 euroa aikuiselta, alle kouluikäiset lapsemme pääsivät ilmaiseksi.

Uunisaaresta pääsee siltaa pitkin myös Liuskasaareen, mutta nyt yhteys oli poikki remontin vuoksi. Meille riitti sadesäällä kuitenkin Uunisaaren (ja Kaivopuiston) tarjonta oikein mainiosti.

Saaressa ei ollut meidän lisäksi kuin ehkä kymmenen ihmistä, joten aika rauhassa sai saaresta ja merestä nauttia. Koska lähdimme saareen ilman suunnitelmia, ei meillä ollut eväitä eikä uikkareita mukana. Uimaranta siellä siis oli, mutta no, tämä kesä, tiedättehän. Niin ja ei ollut myöskään "blogikameraa", joten kännykkäräpsyillä mennään, hyvin sai kuitenkin sadepäivän tunnelman vangittua.

Eväiden puutekaan ei haitannut, koska tuolta pääsee parissa minuutissa takaisin mantereelle. Me kuitenkin mentiin sadetta pakoon Uunisaaren ravintolaan ja syötiin todella hyvät sapuskat, oi että!

Myönnän olevani lomasuorittaja, mutta en sellainen stressaaja, jolle se on pakkopullaa, vaan yksinkertaisesti nautin siitä, että mennään jonnekin. Siksi on aivan mahtavaa asua täällä, missä voi tuosta noin vaan tehdä jonkin pikkuretken pitääkseen minut tyytyväisenä. Kohteet ei kyllä kesken lopu, toisin kuin hoitovapaani.

Muita äkkiseltään muistamia (osa hyvin vähäsanaisia) saaripostauksiani: Pihlajasaari, Lammassaari, Vallisaari, Seurasaari. 

Tikkupullaa

Vuosi sitten juhannuksena otin vanhempieni luota kotiin palatessamme muutaman oksan juhannuskoivuista mukaan ja veistelin ne sopiviksi tikkupullien paistoa varten. Siinä ne nököttivät aikansa eteisessä ja sitten sivummalla. Meni kesä, mutta ei mennyt toista. Sillä nyt kuulkaas hyvin marinoidut kepit pääsivät tositoimiin! Kastelin ne ensin huolella, koska tietenkin olivat ehtineet jo kuivua niin paljon, että syttyisivät tuleen ennen kuin pullataikina on ottanut edes väriä.

Eilen grillattiin ja vaivasin pienen pullataikinan tikkupullia varten. Olen kokenut haastelliseksi tämän homman aikatauluttamisen, sillä taikina pitäisi kuitenkin ehtiä kohoaan, mutta ei liikaa. Ja lasten kanssa kun aikataulut on aina vähän niin ja näin. Taloyhtiön grillipaikalle oli kuitenkin helppo mennä pullataikinapötköjen kanssa, vaikka ihan ei nuotiolle nyt päästykään.

Tikkupullahommat olivat lapsena mielestäni kivoja. Tajusin kuitenkin hyvin nopeasti, että niin, partiolaisena olin toki tuplasti vanhempi, kuin poikani nyt. Ei nimittäin ollut pullanpaisto ihan viisivuotiaan hermoille sopivaa hommaa. Makkara paistuu aika paljon nopeammin, kuin pullat. Vaahtokarkeista puhumattakaan.

Niinhän siinä kävi, että pääruoka jäähtyi ennen kuin olin saanut mieheni kanssa kaikki pullaspiraalit paistettua, kun ei niitä voinut odottamaankaan jättää, ettei taikana paisu pilalle ja lapset kyllästy grillin ympärillä pyörimiseen.

Kivaa hommaahan se oli, mutta yllättävän haastavaa. Ei sitä varmaan pienenä partiolaisena niin välittänyt, oliko se leiripulla kypsä vai ei, mutta nyt yritettiin ihan tasaisesti paistunutta saada aikaiseksi. Osa pullista pääsi kepin ympärille kahteenkiin otteeseen, kun kaikesta tarkistamisesta huolimatta sisällä odotti taikinayllätys. 

Aika hauskaa, kun grillistä levisi pihaan pullan tuoksua!

Ihan kivaa hommaa ja ihan hyvää pullaa hilloon dipattuna, mutta pakko myöntää, että samaan biojäteastiaan päätyivät paistokepit, mihin kaikista epäonnistuneimmat (sisältä raa'at, päältä karrelle palaneet) pullatkin. Nimittäin esikoinen pyysi, että tehdään pullaa ensi kerralla uunissa, jotta tulee parempaa.

Jep.

Jämäpallo

Mitä enemmän neuloo tai ompelee, sitä enemmän kertyy jämälankaa ja tilkkuja. Rakastan tehdä jämämateriaaleista juttuja, vaikka joskus loppumattomiin tilkkuihin meneekin hermot.

Pallo ei ole mikään varsinainen tilkkusyöppö, sillä kahteentoista pieneen viisikulmioon ei paljoa materiaalia mene. Söpö se kuitenkin on kuin mikä ja pallo on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan mahtavan kiva ja monipuolinen lelu, vaikka esikoisen pallonesittelyposeerauksista voisi jotain muuta luullakin.

Laiskan ihmisen vinkki, jos tarvitset viiskulmion, kuusikulmion tai vaikka ympyrän muotoisen kaavan tilkkuhommiin. Googleta tarvittava kulmio, suurenna tarvittavaasi kokoon ja tulosta. Vaikka itse tykkäänkin matematiikasta ja sen sellaisesta, en edes minä jaksa alkaa nyhrään viivottimen ja kulmaviivaimen kanssa, tai edes harpin. 

Pallo on ollut mielessä jo pitkään, mutta nyt innostuin toden teolla, sillä inspiroiduin @ellakatriinak -instagramtilistä. Siellä on myös ihania tilkkulegginssejä, itsekin yhdet taannoin ompelin, liekö ollut juuri tuolta inspiraatio niihinkin.

Instagramvinkki myös lankajämäinspiraatioon: @hannehaka. Aivan mielettömän hienoja jämälankasukkia!