Sekaisin, kuin Haminan kaupunki. Ja kuvien hävittämisen vaikeudesta

Kirjotan Haminan reissusta blogiin poikkeuksellisesti pari viikkoa myöhässä. Vai onko jopa jo kolmekin. Sille on syynsä. Oli nimittäin megalomaaninen retkiputki päällä, kun äitini oli alkukuusta täällä käymässä. Käytiin Alppiruusupuistossa, Fazerin vierailukeskuksessa, Savonlinnassa, Kotkassa ja Haminassa, oli oksennustautia ja Puuhamaareissu tiedossa ja semmosta kaikenlaista. Tietokoneeni, 9 vuotta vanha viimeisiään vetelevä MacBook ei enää jaksa käsitellä kameran kuvien tuontia, jos siellä on isoja määriä uusia ja vanhoja kuvia sekaisin. Ja kun oli tuo reissuputki tuossa (oksennustaudista en ottanut tietenkään kuvia, en edes tiedä, miksi sen mainitsin, ehkä siksi, että menee kategoriaan "siinä oli vähän kaikenlaista"), niin kameran muistikorttia tuli tyhjennettyä aika tiuhaan, jotta saan seuraavan retken todistusaineiston siirrettyä taas koneelle ilman hermojen menettämistä, eli noin tuhatta yritystä ja kameran ja tietokoneen uudelleenkäynnistämistä. Kävi sitten niin, kun lähdimme Puuhamaahan ja kyseessä oli oikein blogiyhteistyö, niin juhlallisin menoin tyhjensin kameran muistikortin aamulla, jotta sitten varmasti Puuhamaakuvat illan tullen suorastaan syöksyvät johtoa pitkin tietokoneelle. Hei hei, sinne meni Haminakuvat. Joka ikinen.

Ja koska siinä oli se reissuputki, mikä tietenkin tarkoitti ruuhkaa tässä käsityöblogissani, korjaan käsityö- ja reissublogissa, en ehtinyt kaivata Haminakuvia kuin vasta useita päiviä myöhemmin, jolloin olin jo paukuttanut SATOJA kuvia sille samaiselle muistikortille.

Mutta näin vaan kuulkaas muutama viikko myöhemmin, tässä ne perhanan Haminakuvat nyt sitten kuitenkin ovat! Ihan kaikki, ihan ehjinä.

Koska tietenkin mieheni suostui ne sieltä jollain ihmeen keinolla kaivaan, vaikka olivat mokomat poistettu ja vielä päälle kuvattu. Sanoin kyllä, että ei tarvitse, äkkiäkös minä nyt uudestaankin Haminassa käyn, heh heh, ja yritin uskotella, ettei kuvien puute poista sitä tosiasiaa, että olemme siellä käyneet. Okei, en uskonut tuota itsekään. Mies kuitenkin halusi auttaa naista hädässä ja taikoi ne kuvat takaisin. Simsalabim.

Olen tietenkin aivan äärimmäisen onnellinen siitä, että kuvien vahingossa poistaminen ei olekaan katastrofi, vaan homma on vielä pelastettavissa. Mutta kyllä vähän hirvittää tämä nykyajan meno. Entä jos haluaisin kuvata jotain, jota en ikinä koskaan haluaisi kenenkään näkevän? Miten muka siitä kuvasta pääsee eroon ja minne sen voi piilottaa? Jos kuvaan puhelimella, kuva pompsahtaa samantien tietokoneelleni, kun puhelin ja kone ovat langattoman netin äärellä. Samoin kaikki kamerasta tietokoneelle siirretyt kuvat pompsahtavat puhelimeeni. Vaikka poistan kuvan jommasta kummasta, se ei poistu molemmista, vaikka siitä varoitusilmoitus tuleekin. Joka paikasta erikseen poistamallakin se silti jää vielä roskakoriin tai jonnekin "äskettäin poistetut" -kansioon. Jos menet ja poistat kuvat kamerasta ennen kuin edes siirrät niitä koneelle, niin kas vain, nekin saa hemmetti takaisin, kun vähän kikkailee!

Tarinan opetus:
1. Älä kuvaa mitään semmosta, minkä haluat myöhemmin hävittää
2. Jos hävität jotain vahingossa, ei syytä paniikkiin. Se todennäköisesti löytyy vielä jostakin jotenkin.

Mutta mentäisiinkö asiaan, eli Haminaan.

Isosiskoni asuu tosiaan Kotkassa ja sieltä on muutama hassu kilometri Haminaan. Okei, bussilla kesti melkein tunnin suuntaansa, mutta kilometreissä ei paljon mitään. Koska ollaan vierailuillamme jo aika tehokkaasti luuhattu Kotkan nähtävyydet läpi, oli tietenkin luonnollista, että lähdetään tsekkaan se Haminakin! Itseäni kiinnosti Haminassa kaikkein eniten se aivan kreisi ympyräasemakaava.

Tässä vaiheessa voinen jo paljastaa, että oikeastaan mitään muuta me ei sieltä sitten ehdittykään tsekkaan, koska tehtiin reissu aamupäivällä ennen siskon iltavuoron alkamista. Haha! No okei, se oli kyllä tosi kivan oloinen kaupunki ja uskon, että sinne palaamme vielä. Sympaattinen pienehkö keskusta, jossa mummot keppijumppasivat puistossa, upeat vanhat rakennukset olivat sulassa sovussa aivan järjettömän rumien betonitalojen vieressä, kirpputoreja näytti olevan paljon ja venäjäksi olevat tekstit toivat sitä kuuluisaa "kuin ulkomailla" -tunnelmaa. Merenrantakaupunki kaiken lisäksi, eli varmasti upeita maisemiakin tarjolla.

Me nyt oltiin siis perillä about kaksi tuntia, joista toinen meni lounaaseen, mikä syötiin tuolla työväentalolla olleessa lounasravintolassa, jossa on juuri tämän postauksen tullessa eetteriin laitettu lappu luukulle. Ruoka oli hyvää, mutta se tieto nyt ei ketään enää auta. 

Neulefestarit tulee, asusteet puuttuivat!

Neulefestarit tulee, oletko valmis? No en ole! Tai en ollut, nyt ehkä! Viime vuonna neuloin hyvissä ajoin jo keväällä ensimmäisen Stephen West -huivini, jotta olen varmasti asenneuskottava lähteen neulefestareille. Tänä vuonna olin kyllä koko ajan toiveikas, että festareille pääsisin, mutta en ollut uskaltanut liikaa etukäteen ilakoida, kun olin jotenkin ihan varma, että mitään festarireissua ei tulekaan (koska miehen loma, koska tyhjyyttä kolisevat säästöt näin hoitovapaan päättyessä ja mitä näitä on). Juhannuksena jotain neulepodcastia kuunnellessani kuitenkin tajusin, että hitsiläinen, festarit ovat jo aivan kohta! Eikä suinkaan keskellä miehen lomaa. Ja sinne sai vielä kohtuuhinnalla hotellinkin, oli jopa varaa valita, toisin kuin viime vuonna kun koko Jyväskylän majapaikat oli myyty jo tyyliin huhtikuussa. Niinpä kaivoin esiin hätävarahupirahastoni, joka oli sitä varten, että jos hoitovapaan aikana ilmaantuu joku aivan sairaan kiva meno tai vaikka baarireissu, voin sinne mennä. No, ei ilmaantunut. Neulefestarit olkoon hätävarahupirahastoni arvoinen matka, vaikka itse asiassa hotelliyö piti maksaa joka tapauksessa luottokortilla, eli se ei edes välttämättä vielä eräänny ennen ensimmäistä palkkaani ja onnibussi on puoli-ilmaista lystiä joka tapauksessa. Eli kyllä, neulefestarit ovat ensi viikolla ja minä olen niiiiiiiiin tulossa! Kursseja en tälle vuodelle ottanut (hätävarahupirahastoni ei suinkaan ole pohjaton), onpahan sitten rennompi aikataulu nauttia kanssaneulojista ja langoista.

Mitään megahuivia en tässä nyt enää ehdi mitenkään neuloon, mutta pitäähän sitä jotain olla. Niinpä virkkasin korvikset.

Ne ovat kettinkikorvikset, Molla Millsin ensimmäisestä Virkkurikirjasta. 6-säikeinen Suomen langan kalalanka ja 1,5 mm koukku. Lanka oli valkoista, mutta värjäsin valmiit korvikset siniseksi ompelutarvikeliikkeen loppuunmyynnistä löytyneellä kahden euron Dylonilla.

Valokuvia tuntui olevan aivan mahdoton oman käden kautta saada. Peilissä näkyy molemmat killuttimet, otapa kuva niin ei näy kumpikaan. Mutta katsokaa sen sijaan mun Muumimekkoa, olen siihen todella rakastunut. (Ja ihan itse ostin.)

Ja virkattu hattu tottakai. Virkkurista sekin (kolmannesta).

Nähdään viikon päästä Jyväskylässä!

Lauhanvuoren uusia reittejä

Lapsuuteni lähikansallispuistoon, Lauhanvuorelle, on tullut uusia reittejä! Erityisen innoissani olin asiasta sen vuoksi, että ne ovat ympyräreittejä. Mielestäni vanhoista reiteistä kaikken paras, noin 5 km pituinen Kivijadalta Spitaalijärvelle, oli siinä mielessä ikävä, että jos ei halunnut kulkea samaa reittiä takaisin, tai vaihtoehtoisesti tylsää autotietä, oli käytännössä yhden jäätävä aina autonsiirtohommiin. Etenkin, jos mukana on lapsia, joille edestakainen matka olisi liikaa, ja kyllähän se monelle aikuisellekin on.

Uudet reitit oli merkitty vasta punaisin nauhoin ja polut muodostuvat sitten ajan kanssa, kun niitä on tarpeeksi paljon tallottu. Valitsimme Kivijadalta lähtevän kaikista lyhyimmän uuden reitin (Aumakivelle ja takaisin) ja se osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä taapero kieltäytyi kävelemästä pehmeällä sammaleella ja vesisadekin yllätti pari tuntia aiemmin, kuin oltiin sääennusteiden perusteella oletettu. Se pidempi pätkä otetaan haltuun sitten joku toinen kerta! Mikäli osattiin karttaa tulkita oikein, nämä Kivijadalta lähtevät reitit yhdistyvät vanhoihin, eli tavallaan ympyrän toinen puoli on jotain aiemmin olemassaolevaa reittiä. Tosi hyvin nämä uudet oli merkitty, ne kartat vaan oli tälle vanhalle partiolaiselle jotenkin hankalasti hahmotettavissa, mutta itse polulla ei ollut enää epäselvyyksiä, nauhoja oli todella tiheästi ja kaikilla risteysalueilla oli hyvät väliakaiset viitat.

Etukäteen jo arvelin, että uudella reitillä tuskin mitään kovin spektaakkelimaista on, koska vanhoilla  niitä upeita näkymiä on jo niin paljon. Paha kuitenkaan mennä tuomitseen kaikkia uusia reittejä tämän kaikista lyhyimmän kierroksen perusteella, mutta tämä oli lähinnä alueelle tyypillistä tavallista metsää, jossa jonkun verran komeita ja vähän hassujakin kelopuita.

Meidän reitillä ei lasten rakastamia pitkospuita ollut, mutta käytiin erikseen Kivijadan pitkospuilla pikkuisen jaloittelemassa. Itseäni jäi myös vähän kaiveleen, että ei päästy suolle. Ei niinkään pitkospuiden puutteen vuoksi, vaan suopursujen ja tupasvillan.

Kiva retki kuitenkin, vaikka lyhyeksi (ja eväättömäksi) jäikin. Toivon mukaan päästään pian testaan se pidempikin uusi kierros ja nähdään uudet keittokatokset sun muut!

Kesä-Cousteau

Neuloin miehelle joululahjaksi Cousteau-pipon ja silloin jo mietin, että olisipa hauska tehdä pojallekin. Kesäversio olisi kiva! Niinpä päätin kokeilla neuloa pipon puuvillasukkalangasta, joka siis on pehmeätä ja joustavaa, toisin kuin 100 % puuvilla. Olen aiemmin neulonut puuvillasekoitesukkalangasta sukat ja päädyin pipon kanssa samaan lankaan: fingering-paksuinen Rico Design Superba Cotton Stretch. Ohje: Jacques Cousteau hat, mutta kavennukset tein toiseen suuntaan, koska omaan silmääni oli kivempi niin. Puikot olivat 3,5 mm sukkapuikot.

Pipon kanssa kävi nyt niin, että poika ei suostu sitä (toistaiseksi ainakaan) käyttään, jouduin lahjoon aika paljon, että sain edes tällaiset kuvat otettua (saatika, että olisi voinut etsiä kivan paikan, suoristaa pipon reunaa ja napata edes kameran kännykän sijaan).

Ei kuitenkaan hätää, sillä tämä pipo joustaa aivan tolkuttomasti ja se sopii siis oikein hyvin meille aikuisillekin.

Ihan ensimmäisenä pipon nappasi kuitenkin itselleen taapero, jolle se meni hyvin vielä ennen kuin pipoa oltiin venytelty isommissa päissä. Lankaa kului 100 gramman kerästä vain 43 grammaa, joten saan hyvin tehtyä kyllä pikkuiselle vielä omankin. Onhan se aika söpö seikkailupipo minillekin.

Seuraava postaus käsitteleekin sitten pientä metsäretkeä, jossa taaperoa tuota pipoa piti.

Minttua mittumaariin

Yhteistyössä: NOSH / kangas saatu

Punatukka ja kaksi karhua -blogissa on usein tosi kivoja ja selkeitä ohjeita lasten vaatteiden ompeluun ja nyt laitoin kertalaakista kaksi sellaista kokeiluun. Nimittäin rusettiturbaani ja olkafrillat paitaan. Kankaana molemmissa on NOSHin pyry-jerseytä (saatu blogiyhteistyön kautta).

T-paidassa on jokin ihan perusteepparin kaava ja frillat ompelin Hannan kirjoittaman ohjeen mukaan. Huolittelin frillojen reunat ihan vain siksakilla. Vähän liian leveät niistä ehkä tulivat, koska painovoima vetää niitä kovasti puoleensa. No mutta jos koko ajan hyppii, kuten mun lapset yleensä hyppivätkin, niin sitten nousevat aina välillä ylöskin, hehe. Ihan ongelmitta homma ei sujunut, oli hankala paksu kohta ja ajoin vahingossa siinä nuppineulan ylitse ja nyt on sitten saumuri taas varikolla odottamassa, että jaksan viedä huoltoon teroitettavaksi. Terä ei nimittäin leikkaa enää mitään.

Turbaani ommeltiin onneksi pääasiassa käsin. Siitä tuli aivan mielettömän söpö. Tein aika maltillisen kokoisen rusetin, sillä neidin ostorusettiturbaanissa on niin valtava rusetti, että se valuu koko ajan naamalle. Vaikka kaava piti piirtää itse, onnistuin ihan ensimmäisellä yrityksellä!

Näillä mintun värisillä ihanuuksilla kelpaa kyllä kirmata juhannuslaitumille!

Neuletubettajalempparit, osa 2

Lokakuussa listasin lempparineule(video)podcasteja Youtubesta ja se oli sen verran suosittu postaus, ja sittemmin on tullut niin paljon lisää uusi tubettajia, että eiköhän se kuulkaas ole kakkososan paikka näin kaikkien kesäreissupostausten väliin! Ykkösosan listalta seuraan edelleen kaikkia, jotka vielä tekevät uusia jaksoja. Osa niistä on hiljentyneet, liekö toistaiseksi vai lopullisesti, sitä tuskin tietää kukaan. Mutta nyt lista sellaisia, joita en ekassa osassa maininnut. Mistään paremmuusjärjestyksestä ei edelleenkään ole kyse.

(kuvittele tähän jokin kuvituskuva, jollaisen saatan lisätä joskus myöhemmin, heh)

Nonnu Neuloja
Nonnu teki videoita jo ensimmäisen listan aikoihin, mutta hänen youtubekanva oli juuri silloin ollut aika pitkään hiljaiselolla, joten en maininnut sitä silloin. Sittemmin on kyllä uutta videota tullut tasaiseen tahtiin. Nonnu on blogimaailmasta tuttu ja videot aivan ihania. Hyvin jäsenneltyjä, visuaalisia ja kivasti editoituja. Täällä on ollut paljon juttua myös kasvivärjäyksestä. Rauhallista ja harmonista katsottavaa ja kuunneltavaa.

KnitTwins
Neulovat kaksoset. Nimestään huolimatta suomeksi puhuttu. Mielenkiintoista tästä tekee sen, että toinen on kokenut neuloja, toinen vasta aloittanut! Jaksoja on sekä molemmilta erikseen että myös yhdessä tehtyjä.

Palasia arjestamme
Vahvasti oulun murteella puhuttu kanava. Riikan työt on inspiroinut mua todella paljon. Ne jämälankatyöt, joissa olen virkannut monella langalla yhtä aikaa, on saaneet ideansa juurikin täältä. Riikka neuloo ja virkkaa paljon ja tosi kivoja juttuja, monesti Dropsin langoista. Nyt kesäaikaan jaksot on kuvattu ulkona, mikä on tosi kiva lisä. Jaksot ovat yleensä alle puolituntisia.

Strawbsin kässäkerho
Tämän kanavan spesialiteetti on ehdottomasti siinä, että täällä on lähinnä virkkausta ja tätä kuvataan Australiassa! Suomeksi puhuttu siis kuitenkin, sillä suomalaisesta henkilöstä kyse. Virkkaushommien lisäksi näkee vilauksia lapsiperhearjesta ja maisemista Australiasta, jossa tällä hetkellä on talvi.

Raisun lankafarmi
Symppaan tätä podcastia tosi paljon, sillä pienten lasten ja vauvan vuoksi jaksot katkeaa toisinaan tyypillisten pikkulapsiarjen häiriötekijöiden vuoksi. Itseäni se ei siis suinkaan häiritse, vaan tekee juuri sen inhimillisen lisän, johon omassa elämäntilanteessani pystyn samaistuun todella voimakkaasti. Raisun lankafarmilla on nyt innostuttu värjään lankaa oikein olan takaa! Kaisu myös ompelee.

Ei kissa karvoistaan
Suuri lankavarasto ja juuri nyt meneillään muinaislanka-knit along, sillä osa langoista on jo aika huolella marinoituja eli ajalta ennen lapsia. Melkoista tahtia kyllä näyttää valmistuvan villapaitoja ja huiveja ja pienille lapsillekin kaikenlaista. Jaksot ovat yleensä tunnin pituisia. Rauhallinen tyyli, tykkään!

Stickande fru Svarvar
Englanniksi puhuttu suomenruotsalaisen tekemä videopodcast. Jaksoja on vasta kolme, mutta tykkään tosi paljon ja odotan innolla jatkoa. Todella selkeästi puhuttu, joten ei kannata sen takia jättää katsomatta, että kieli on englanti. Lapset ilmeisesti jo teini-iässä.

Frostbites
Myös englanniksi puhuttu. Ja selkeällä englannilla tämäkin. Minna oli minulle entuudestaan tuttu kasvo instagramista. Asuu jossain Oulun seudulla hänkin ja luonto on videoissa vahvasti läsnä ja iso osa jaksoista onkin kuvattu ulkona, taisi olla jopa talvellakin muutama.

Ja toki satunnaisesti seuraan noin tsiljoonaa muutakin (+ ne lokakuussa mainitut)

Puuhamaassa

Yhteistyössä: Puuhamaa / pääsyliput ja buffet-ruokailu saatu

Käsityöblogi Hupsistarallaa... Joo tota noin. Mutta hei, nyt on kesä, ja rakastan kesäsuorittamista! Joten jälleen kerran postauksen aiheena reissu lasten kanssa!

Puuhamaa kutsui meidät vierailulle ja onneksi olivat ajoissa, sillä tälle lauantaille olisi ollut vientiä suuntaan jos toiseen, mutta Puuhamaata ei jätetä väliin! Viime vuonna alkoi tuntuun vahvasti siltä, että esikoinen voisi olla sopivassa Puuhamaa-iässä, mutta silloin ei saatu sovitettua reissua mihinkään väliin, nyt se siis todellakin laitettiin prioriteettilistan kärkeen. Ja olen positiivisesti yllättänyt siitä, että siellä riitti taaperollekin riemua ihan koko ajaksi, eikä mennyt rattaissa istumiseksi ja sivusta seuraamiseksi. Huh, vanhemmillekin tuli kyllä hiki, aivan mieletön päivä takana!

Itse olen käynyt Puuhamaassa vain kerran lapsena ja siitä on aika heikot muistikuvat, mutta vhs:lle nauhoitettujen lastenohjelmien mainoskatkoista on jäänyt hyvin vahvasti paikka mieleen. Miehellä oli vähän tuoreemmassa muistissa Puuhamaa, kun on kummilapsensa perheen kanssa siellä käynyt tosin melkein jo 10 vuotta sitten. Puuhamaa on auennut vuonna 1984 eli on melkein yhtä vanha, kuin minä itse. Paljon siellä taisi olla vielä ihan alkuperäistäkin jäljellä, mutta on se paikka laajentunut aivan hurjasti. Puisto on toista kilometriä pitkä!

Puuhamaassa on pääosin sellaisia juttuja ja laitteita, joissa lapset (ja aikuisetkin) laitetaan itse töihin. On poljettavia ja pumpattavia kulkupelejä ja huvipuistolaitteita ja ne, jotka toimivat sähköllä, vaativat itse ohjaamista. Valtavat leikkipuistomaiset alueet kiipeilytelineineen ja erikoisine keinuineen tekivät suuren vaikutuksen. Ja pomppimiseen oli monenlaista pomppupatjaa, trampoliinia ja pomppulinnaa. Korkeisiin liukumäkiin kiivettiin portaita kerta toisensa jälkeen ja kaiken kruunaa vesipuisto.

Näin ennen juhannusta Puuhamassakaan ei vielä ollut täysi sesonki päällä ja tilaa oli mukavasti. Ihan niin tyhjää ei kuitenkaan ollut, mitä kuvista voisi päätellä, se vaan on mun tyylini kuvata, mahdollisimman vähän outoja ihmisiä näkyvillä. Joihinkin juttuihin piti toki jonotella, mutta yleisesti ottaen ehdottomasti kesäkuu on parasta teemapuistojen kiertelyaikaa. 

Tiesin etukäteen, että siellä on hyvät mahdollisuudet syödä omia eväitä, on pöytiä ja grillejä jne. Mutta yllätyin silti, miten paljon niitä pöytiä oli joka puolella puistoa. Ja valtavat määrät nurmikkoa, joille levittää piknikviltti tai viedä pienimmät päiväunille varjoisaan kohtaan. Roskiksia oli myös ilahduttavan paljon, ei luulisi kenelläkään olevan tarvetta heittää mitään maahan.

Mietittiin kotona, että otetaanko rattaat vai lainataanko kärryä paikan päältä, lopulta meillä oli molemmat, sekä kärry että rattaat. Jos vaikka pienimmäinen jostain syystä haluaisi nukkua päiväunet. No, ei todellakaan halunnut. Osan ajasta meillä olikin matkarattaat taiteltuna kärryssä. Varsinaisesti mitään syytä tälle älyttömälle tavaramäärän roudaamiselle ei ollut, sillä puistosta saa kyllä poistua parkkipaikalle hakeen autosta eväät tai uimakamppeet. Me koettiin kuitenkin parhaaksi roudata ihan kaikkea mukana koko ajan, ettei tarvitse sitten tapella siitä autolla käymisestä. Välimatkat puistossa olivat niin pitkiä, että kyllä 5-vuotiaskin pari kertaa kärryyn istahti.

Meillä oli pienimuotoista evästä mukana, mutta varsinainen ruokailu hoidettiin Puuhamaan buffetista (kuului meidän pakettiin). Olin kuullut siitä paljon huonoa, mutta en kyllä ymmärrä, että miksi. Oli tosi kiva salaattipöytä, josta taapero söi hymyssäsuin esimerkiksi kurkkua, porkkatikkuja ja maissia. Pääruokapuolella oli karjalanpaistia ja perunamuusia, mutta myös perus ranskanperunoita ja pitsaa. Toisaalta, minä en ole mikään ruokahifistelijä (ja minusta esim sairaalaruokakin on tosi hyvää). Toki säästösyistä voisin mieluummin ottaa omat eväät.

Vesipuisto vaikutti tosi ihanalta ja olisin itse siellä lapsena viihtynyt koko päivän. Meidän nuorimmainen ei suostunut altaaseen lainkaan (vähän varpaita vain kastettiin, kun kerta oltiin uikkari suurin toivein laitettu hänellekin) ja esikoinen ei liukumäkiin halunnut, joten polskuteltiin lopulta aika lyhyen aikaa. Altaat olivat lämmitettyjä, mutta kuulemma kylmä kesä (kylmä maa) tuo tietenkin omat haasteensa. Kyllä ne kuitenkin ihan perus uimahallialtaan lämpöisiä minun mielestäni olivat. Kylmään veteen en suostuisi meneen, mutta tuolla uin kyllä. Tänään oli kieltämättä todella lämmin päivä.

(Ja jos ennen olin tarkka siitä, että lapsilla on koko ajan lakit päässä, nyt sen aiemman auringonpistostapauksen jälkeen olin suorastaan hysteerisen tarkka, joten tässäkin kuvassa kun taapero on viskannut lakkinsa pois, on seuraavassa pipo, koska vaihdoin aina toisenlaiseen, jos päässä sillä hetkellä oleva alkoi harmittaan, puuh)

Rantatuolit vesipuistossa oli tosi kiva juttu, sai pidettyä mukavasti tukikohtaa siinä ja rattaatkin sai viereen. Pukuhuoneiden kanssa oli itselläni vähän ongelmia, kun ensin onnistuin meneen sellaiseen, jossa ei ollutkaan suihkua ja seuraava yritys oli sellainen, jossa oli ovet pönkättynä sepposen selällään auki ulos asti keskellä, suihku toisella puolen ja pukutilat toisella. Siinähän sitä sitten viuhahdeltiin. Lisäksi vesipuistoalueen vessassa juuri kun olin saanut taaperon kakkavaipan repästyä irti, luin seinältä kyltin, että ethän vaihda vaippaa täällä. No, perhana! Joskus vain käy niin, että jostain syystä oma logiikka toimii eri tavalla, kuin paikan oletus. Mutta se 2 euron kolikko pukukaappia varten mulla sentään oli, sen osasin ennakoida! :)

Oltiin tuntia vajaa koko aukioloaika puistossa, sitten lapset hyytyivät aivan totaalisesti. Varmasti ei kaikkea edes ehditty nähdä ja kokeilla, sillä sitä touhuttavaa oli niiiiiiiiiin paljon, ihan uskomatonta! Aivan mahtava paikka. Meillä oli suunnitelmissa käydä tänä kesänä taas Muumimaailmassakin, mutta nyt mietin vain, että miksi ihmeessä ajettaisiin Naantaliin asti, kun niin paljon lähempänä, Janakkalassa, on Puuhamaa joka juuri nyt tuntuu meille aivan ykkösvalinnalta, mitä teemapuistoihin tulee. Ei, tämä ei ollut erikseen maksettu mielipide, vaan ihan omani.