Create with Adlibris

Adlibrikseltä kysyivät, haluanko bloggaajana ottaa vastaan yllätyspaketin heidän käsityö/taide/askartelutarvikkeitaan. No joo! Olen kyllä tiennyt, että he myyvät lankaa, mutta en ollut sen kummemmin perehtynyt, olen aika vähän ylipäätään Adlibrikseltä tilaillut, paikallinen kivijalkakirjakauppa kun on ihan lähellä ja lankaakin tulee ostettua muualta. Mutta totta tosiaan, siellä on lankaa ja vaikka mitä! Saamassani paketissa oli mm tätä Create with Adlibris Socki -sukkalankaa ja otin sen heti puikoille. Puikkosuositus oli 4-4,5, mutta tein kuitenkin 3,5 mm puikoilla. Tässä kun on metrejä 100 grammassa saman verran kuin Novitan 7 veljeksessä. Aika napakat sukat tulivat, joten ei se 4 mm olisi lainkaan liioiteltua ollut.

Pakko myöntää, että en ole noiden valkoharmaiden osioiden suurin ystävä, mutta kauniit marjarahkan ja vispipuuron väriset raidat kompensoivat asiaa. Lanka on mukavan pehmoisen tuntuista neuloa. 100 gramman kerä maksaa 2,9 euroa, mutta ainakin meikäläisen 42 jalkaan tarvitsee kaksi kerää, varsinkin jos haluaa raidat samoille kohdille.

Neuloin ihan peruspertsat, koko varsi joustinta. Ensimmäistä kertaa kokeilin kuitenkin kantapäätä aina oikein -neuleena. Mulle tulee aina oikeasta mieleen ala-asteen ensimmäisenä neuletyönä tehdyt patalaput, kun ei vielä osata nurjaa. Siitä mielikuvasta on tosi hankala päästä eroon. Miksi siis neuloa aina oiketa, kun sileä on mun silmään kauniimpaakin. Tällaista kantapäätä on kuitenkin viimeaikoina näkynyt tosi paljon, joten olihan se kokeiltava. Tein siis ranskalainen kantapään, mutta aina oikein -neuleena. Käyttökokemusta ei vielä ole, nämä kun juuri äsken vasta tipahtivat puikoilta.

Nyt kyllä varmasti jatkossa, jos Adlibrikseltä jonkun kirjan tilaan, tsekkaan myös ne langat. Siellä on useita tuotemerkkejä, joista ainakin Drops on sellainen, jota käytän paljon.

Mua nyt kyllä vähän itkettää tuo, miten rumasti puikkojen vaihtumiskohdat ovat alkaneet näkyä mun neuleissa. Tämä ongelma on alkanut vasta muutama kuukausi sitten, siihen asti olen koko ikäni saanut neulottua ilman, että ne näkyy. Ärsyttää aivan suunnattomasti, mitä on tapahtunut mun käsialalle?

Peppimekko, ja ohje sen kaavan piirtämiseen

Halusin ommella tyttärelle essumekon, jota myös Peppimekoksi kutsutaan, mutta eihän minulla tietenkään ollut sellaiseen kaavaa. Yritin googlettaa ohjetta, turhaan. Ei siis auttanut, kuin laittaa omat aivot töihin. Voi olla, että tein vähän vaikean kautta, mutta itse olen ainakin tyytyväinen tapaani ja lopptulokseen. Eihän se täydellinen ole, mutta oikein kelvollinen.

Kangas on todella kuluneesta Marimekon mekosta, minkä siskoni löysi kirpparilta, vai oliko peräti kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Se ei kuitenkaan näytä enää lainkaan häiritsevän kulahtaneelta, kun sen reunustaa uudenkarhealla vinonauhalla ja laittaa pienet taskut ja kissan naaman kulahtamattomista kankaista koristeeksi. Nyt on kiva kulttuurikaapu, ei muuta kuin taaperotaidepajalle, tai jonnekin.

Mutta tässä kuvasarja siihen, miten minä tähän kaavan järkeilin.

Ota olemassaoleva tarkoitusta varten sopivan kokoinen olkainmekko, ja laita se kaksinkertaisen kaavapaperin päälle. Piirrä ääriviivat paperille ja leikkaa irti.

Koska kaavapaperi oli kaksinkertainen, sait kaksi kaavaa, joista toiseen suurenna tarpeen mukaan vähän pääntietä, jos ja kun piirtämästä mekostasi tuli se takakappaleen pääntie. Taita mekkokaava kahtia ja leikkaa halki. Toisesta kaavasta leikkaa toisen olkaimen sisäreunasta vastapuolen kainalon alle jäävä osio pois. Samoin olkaimen alapuolelta vastakkaiseen helmaan.

Suosittelen tekeen ensin koeversion jollekin hyödyttömälle kankaalle ja sitten sovittaa ja tsekata tarvitseeko tehdä jotain muutoksia, ennen kuin leikkaat varsinaisesta mekkokankaasta.

Aseta kaksinkertaisen kankaan taitteelle ensin puolikas mekkokaava ja sen rinnalle suikaleosa siitä toisesta mekkokaavasta. Kainalo-osast vierekkäin, mutta kaavaosien väliin jäävää kulmaa suurentamalla saa säädettyä helman leveyttä. Helman sulava pyöreys tulee leikkausvaiheessa säätää itse. Voi toki piirtää esim liidulla kankaaseen, jos tuntuu helpommalta. Leikkaa kappaleet irti siis yhtenäisenä, koko mekko rakentuu tästä yhdestä kappaleesta. Muista lisätä saumanvarat olkainten päihin!

Ompele olkasaumat oikeat puolet vastakkain siten, että olkaimet menevät takaa ristiin. Sovita. Ompele vinonauha koko höskän ympärille ja lisää mahdolliset koristeet.

Kun näette nämä ottamani vaihekuvat maailman ryppyisimmästä kankaasta ja potan vieressä poseeramisesta, ette enää ihmettele, miksi piirsin kuvat tietokoneella. Laitan nyt kuitenkin, jos se auttaa hahmottamisessa. Mulla taisi tulla vähän turhan leveä helma, mutta ensimmäinen versio jäi kapeaksi, niin piti sitten käydä siellä toisessa ääripäässä.

Taaperolle kevyempi myssy

On varmaan valokuvista näkynytkin, että taaperomme on käyttänyt talvipakkasilla Kivatin kypärämyssyä, mikä on siis todella paksu ja lämmin. Kevättä kohti kuitenkin pikkuhiljaa mennään joten oli aika vähän kevyemmälle päähineelle.

Kaivoin merinojämäpussin esiin, ja sain kun sainkin jämistä niin mätsäävän pipon taaperon ulkovaatteisiin, että melkein voisi luulla, että on enemmänkin panostettu. Tosiasiassa haalari on Reiman alesta just se väri, mikä sattui oleen ja hanskat ovat isoveljen vanhat. Ja myssyn väritkin jämiä, eikä siis tätä varten hankittuja.

Minusta tämä siksak-kypärämyssy on ehkä suloisin myssymalli mitä vauvalle ja taaperolle voi olla! Ja itse olen tykästynyt tekeen nimenomaan monivärisenä, sillä yksivärinen on tylsä neuloa, ja väriä vaihtaessa on helpompi laskea kerrokset.

Ohje: Vauvan kypärämyssy
Koko: itse sovelsin koon 86 cm
Langat: Drops merino extrafine ja muita saman paksuisia merinojämiä
Puikot: 3,5 mm
Tupsu: 7 veljeksestä, tupsukehikolla tietenkin

Sopivan kokoisen myssyn neulominen on kyllä melkosta arpapeliä. Neuloin nimittäin jo yhden aivan järjettömän suuren, ja vähän on väljä tämäkin. Kivan väriset jämät loppuivat jo, mutta vähän kyllä kutkuttaisi kokeilla tehdä vielä vähän istuvampi. Tiedän, että tällaista sattuu paremmissakin piireissä. Aina täytyy neuloa vähintään kolme eri kokoista, että joku sopii. Onneksi esim tuon 4-vuotiaan kanssa on jo helpompaa, melkein kaikki sopii ja itse osaa sitten korjata pipon asentoa tarvittaessa.

Yllätysmatka Savonlinnaan

Isosiskoni kysyi taannoin, että kiinnostaisiko yhden yön kaupunkiloma Suomessa, kohde minulle ja lapsille mysteeri, hinta tiedossa. No tottakai kiinnosti! Kyllähän siinä vähän vihjeitä jo sateli, kun kysyi, että mennäänkö junalla vai bussilla kun matka-aika on neljä tuntia, mutta bussi huomattavasti halvempi. Valitsin junan pitkän matka-ajan vuoksi. Hotelliketjukin paljastui S-ryhmäksi, joten aika pieneen olisi vaihtoehdot saanut rajattua, jos olisi halunnut yllätyksen itseltään pilata. Mutta minä en halunnut pilata. Lauantaina herättiin kukon laulun aikaan ja mentiin lähijunalla Tikkurilaan. Siellä pystyikin jo arvaileen lähtevien junien taulusta, että onko suunta mahdollisesti länteen, itään vai keskelle. H-hetken lähestyessä siirryttiin laiturille, josta lähti juna Joensuuhun. Tässä vaiheessa jo oli käynyt ilmi, että määränpäämme on kaupunki, jossa ei kumpikaan olla aikuisiällä käyty. Se ei siis olisi Joensuu. Matka-aika oli kuitenkin sen verran pitkä, että ei tässä minnekään Lappeenrantaan oltu menossa.

Hyppäsimme junasta pois Parikkalassa ja sieltä jatkoi kiskobussi Savonlinnaan! Savonlinna, tietenkin! Olihan siitä ollut puhetta, että siellä olisi ihana käydä. Ja hei, kiskobussi! Ei olla koskaan jäbän kanssa uudella kiskobussilla matkustettu, ihana yllätys!

Meillä oli tarkoitus poiketa matkan varrella Lustossa mutta se mokoma olikin suljettuna koko tammikuun. Harmi! Mutta toisaalta, nyt on hyvä syy palata vielä uudelleen, sillä pitäähän niin valtavan kokoinen metsämuseo kokea!

Toinen kohteemme, perillä Savonlinnassa sijaitseva Olavinlinna, meinasin sekin järjestää yllätyksen, ja siellä itse asiassa olikin kaikki sisätilat täynnä roinaa illalla siellä pidettävän yksityistilaisuuden vuoksi, mutta päästiin kuitenkin katseleen paikkoja, se vähän mitä siellä oli. Verrattuna siis Turun ja Hämeen linnoihin, oli aika vähän kierrettävää, ainakaan ilman opasta.

Ollaan aina sitä mieltä, että tällaiset kesäkohteina tunnetut kaupungit ovat mitä parhaimpia reissukohteita sesongin ulkopuolella, mutta täällä kyllä mentiin jo vähän siinä rajoilla, että onko koko Savonlinna unten mailla talvella. Ei saatu torilörtsyjä, museoissa oli näyttelyvaihdokset meneillään ja se Lustokin oli suljettuna. Sisävesiristeilyjä ei tietenkään järjestetä umpijäisessä järvessä (no se nyt oli tiedossa tietenkin). Mutta kyllä Savonlinna silti tarjosi paljon. Linna on linna talvellakin, leikkipuisto oli aivan huikean hieno, Riihisaaren museo oli mukava ja henkilökunta joka paikassa todella ystävällistä. Maisemat olivat todella kauniit ja hyvin eksoottiset tietenkin Länsi-Suomen kasvateille. Paljon saaria ja paljon siltoja. En kiellä, etteikö varmasti olisi kesällä aivan mielettömän hieno kohde!

Yövyttiin Sokos hotel Seurahuoneella ja näkymä ikkunasta oli todellakin kohdillaan.

Sunnuntaina palattiin kotiin ja sattuikin sopivasti oleen VR:llä joku sekoilupäivä ja junat myöhästelleet koko maassa tuntikausia. Kiskobussia odotellessamma paikalle pelmahti Itä-Savon toimittaja ja valokuvaaja tullen kertoon, että ovat Itä-Savosta ja kysyyn ollaanko matkalle lähdössä. Koska ei tiedetty että se on sen niminen lehti, kesti meillä jonkin aikaa tajuta, että tässä nyt tehdään jotain lehtijuttua. Melkein siis vastasin, että ai jaa, no me ollaan Länsi-Vantaalta. No, saatiin siinä sitten tietää näistä VR:n ongelmista, kukapa sitä nyt lomalla niin tarkasti olisi uutisia seurannut. Vaikka itse asiassa luulin vielä haastattelun jälkeenkin, että ongelmat olivat paikallisia. Vasta puhelu miehen kanssa sai tajuaan, että nyt on oikeasti koko maassa junaliikenne aivan sekaisin. No hieno homma! Meidän juna saapui lopulta Helsinkiin vain tunnin myöhässä. Puoli tuntia odoteltiin Parikkalassa ja se meni tosi nopeasti ulkona kun lapset saivat vähän purkaa energioitaan. Toinen puoli tuntia meni ihan hyvin junassa sekin, leikkivaunussa kun oltiin. Tunnin myöhästymisestä saa kuitenkin pienen korvauksenkin lippujen hinnoista, joten ei me kärsitty tästä lainkaan.

Kaiken kaikkiaan ihan tosi kiva yllätysmatka, vaikka sisälsi muutaman negatiivisenkin yllätyksen. Onpahan mitä muistella!

Saako sitä sanoa edes ääneen, jos ei rakastunutkaan Tukuwool Sockiin

Oli ajatuksena tehdä kässämessujen ykköslangasta, Tukuwool Sockista, sukat, mutta päädyin lopulta peruslapasiin, koska halusin kokeilla intialaista peukalokiilaa. Peukaloon rakastuin samantien! Ihan oikeasti hei, miksi en ole tehnyt aiemmin? Miksi tämä ei ole se peukalo, mikä opetetaan koulussa? Kamoon!!! Aivan älyttömän helppo ja istuu hyvin! Mutta tuo lanka sitten. En nyt ihan ymmärrä, että miksi tähänkin piti niin hurahtaa. En minä ole ihminen, joka tykkää siitä että lanka on rouheata. Epätasaista, rehellistä, rouheta, karkeaa. En. Värit ovat kieltämättä upeat, mutta enhän minä oikeasti tuollaisia  normaalisti käytä. Miksi minä, jonka kädet ovat niin kuivat, että jäävät mikrokuiturättiin kiinni, haluan varta vasten neuloa jotain vyyhdiltä, jonka keriminen jo tekee pahaa kun on niin karheata. Ei tätä varmaan saisi sanoa edes ääneen, mutta meikäläisen osalta ei jatkoon. Kiva lanka, mutta ei tarpeeksi ihana.

Todella kauniit lapaset näistä kuitenkin tuli. Käyttökokemusta ei ole vielä kertynyt, mutta olen kuullut että nämä tiivistyisivät käytössä. Sehän on lapasissa ainoastaan hyvä asia. Ei nämä kädessä karhealta tunnu ja ainahan voi laittaa toiset lapaset alle, käteni palelevat kuitenkin.

Lanka: Tukuwool Sock

Puikot: 3 mm

Ohje: Peruslapaset, intialaisen peukalokiilan katsoin Novitan vanhasta lapaslehdestä, mutta löytyy aivan varmasti googlettamallakin.
Koko: lapio

Menekki: 64 g

Talvipuutarhassa

Ollaan koko tammikuu yritetty lähteä retkelle Helsingin kaupungin talvipuutarhaan. Totisesti helpommin sanottu, kuin tehty. Puutarha on vain muutaman tunnin päivässä auki ja me kun nukutaan aina ihan törkeän myöhälle, ja jokin järjetön kiukuttelu-ihmaikä taas menossa eräällä nimeltämainitsemattomalla kullanmurulla, ei me olla päästy sinne asti. Kerran oltiin jo eväiden kanssa juna-asemalla mutta kun viiden minuutin matka oli venähtänyt puolituntiseksi (no on se toisaalta ihan ymmärrettävää, kun oli kivoja lumivuoria matkan varrella) ja vielä juna myöhässä, niin ei kannattanutkaan enää lähteä. Tänään sain lapset ulkovaatteisiin ja ovesta ulos jo ennen puolta päivää, vaikka aika monta muuttujaa siinäkin oli. Kun homma olisi muuten mennyt suhteellisen putkeen, päätin olla kiva äiti ja kävellä Pasilasta reittiä, jonka varrelta voisin näyttää esikoiselle Olympiastadionin, josta on ollut viime aikoina puhetta. Joo. En ymmärrä että missä varsinaisesti mentiin vikaan, mutta ensin ison autotien varrella kauheassa liikennemetelissä kirosin jo valintaani verrattuna leppoisaan Töölönlahtikävelyyn, jos oltaisiin menty junalla suosiolla Helsinkiin asti. Ja sitten siellä stadionin liepeillä oli jotain remonttihommia ja teitä suljettuna, en tiennyt enää yhtään että mistä saa mennä ja mistä ei, lopulta käveltiin ilmeisesti jotain pururataa, joka sekin oli peilijäässä, ja pelmahdettiin paikalle takakautta, eikä meinattu muka millään löytää sitä sisäänkäyntiä, josta saa mennä. Jotenkin tuntuu, että koko universumi yrittää selvästi tehdä kaikkensa, jotta ei päästä talvipuutarhaan. Vaikka toisaalta ihan sama, en nimittäin ole yhtään puutarhaihminen edes! Kuitenkin olin niin paljon kuullut hyvää tästä paikasta, että olihan se nähtävä omin silmin.

Talvipuutarha on kaupungin omistuksessa ja ilmeisen suosittu virkistys- ja kohtaamispaikka. Sisäänpääsy on ilmainen ja siellä on paljon pöytiä ja tuoleja, joissa voi syödä eväitä ja näytti siellä olevan porukkaa ihan vain kirjan tai läppärinkin kanssa viettämässä aikaa. Rattaita ei saanut viedä sisälle, mutta tosi siisti ja tilava lastenhoitohuone löytyi vessaosastolta. Historiallisen rakennuksen edustalla on kesäisin ruusutarha, täytyykin tuoda mun äiti joskus tänne!

En aluksi huomannut, että sieltä löytyi ihan naulakotkin joten raahattiin päällysvaatteita mukana, paitsi eräs, joka ei suostunut takkiaan riisuun. Meillä oli tavoitteena ihan vain syödä eväät, mutta onneksi lapsia kiinnosti kasvit ja karpit sen verran, että saatiin ihan ajan kanssa katseltua ja fiilisteltyä. Onneksi tuo ei ollut mikään kuuman kostea kasvihuone, vaan aika normaalin huoneenlämmön oloinen paikka.

Upea miljöö tuo kyllä on. Ehdottomasti uusintakeikka joskus, ehkä jopa vähän runsaimmin eväin, kuin tällä kertaa. 

Ja tämä alin kuva on jäbän ottama. Sanokaa mun sanoneen, että kohta mulla on oma neulekuvaaja! No joo, tarkennus on pielessä, mutta muuten tämä on parempi kuin monen aikuisen ottama. Jalatkin näkyvät melkein kokonaan! 

Viikonloppuna mulla ja lapsilla onkin jännä reissu tiedossa. Ollaan lähdössä mun isosiskon järkkäämälle yllätysretkelle, ei tiedetä muuta kuin hinta (koska toki maksetaan osuutemme itse) ja se että neljän tunnin junamatka on tiedossa. Niin ja hotelliketju taisi vahingossa paljastua etukorteista puhuttaessa. En ole kuitenkaan yhtään yrittänyt arvella kohdetta vaan otan yllätyksen vastaan yllätyksenä! Kyllähän täältä junalla pääsee moneen suuntaan. Hurjan jännää!

Näkyväksi neulottu Keravan taidemuseossa

Kyllä Kerava nyt osaa vetää meikäläistä puoleensa. Syksyllä siellä oli se virkattu talo ja nyt taidemuseossa, Sinkassa, on parhaillaan Näkyväksi neulottu -näyttely. Kokonaiset kolme kerrosta täynnä lankataidetta. Nykytaiteen ja käsityön ystävänä siis aivan pakko käydä -kohde. Yllättävän iso osa töistä oli sellaisia, jotka olen jo aiemmin nähnyt muualla. Enkä edes tarkalleen muista, että missä. No, virkattu poliisiauto (Kaija Papu) oli toki aikoinaan Kiasmassa ja virkattuja kyläläisiä (Liisa Hietanen) ja virkatun vessan (Liisa Hietanen) olen jossain myös nähnyt. Minusta se on kuitenkin vain hauskaa, että voi taas nähdä nämä mahtavat työt uudelleen. Ja lisäksi vielä paljon uutta!

Minä olen sellainen taidemuseoissa kävijä, jota ei kiinnosta pätkän vertaan ne selitystekstit. Katson ja ihailen, ja tulee sitten mieleen mitä tulee. Monesti se on jotain ihan muuta, mitä taiteilija itse on sillä hakenut. Nämäkin työt ovat siis vain yksinkertaisesti aivan ällistyttävän hienoja, ja se riittää minulle syyksi käydä niitä katsomassa.

Paljon oli virkattua. Mutta myös esimerkiksi noita graffitiryijyjä (Niina Mantsinen) oli useampiakin, ja kirjottuja juttuja.

Instassa jo hehkutinkin K-18 ristipistoja, mutta nyt jälkikäteen huomasin, että kanavatöitä ne tietenkin olivatkin, eikä ristipistoja. Olin niin keskittynyt hyvin yksityiskohtaiseen kuvaan ketun menemisestä koloon, että jäi pistojälki tarkistamatta. Nämä taulut (Kaija Papu) olivat isojen varoitustekstien saattelemana mustan verhon takana, ja syystä. Kyllä siinä meinasi vähän hihityttää, upeaa jälkeä! (Huolestuneille tiedoksi, että kävin museossa yksin, ilman lapsia)

No, pee oo är än oo -osastolta onkin hyvä hypätä takaisin kudottuun mummeliin (Sanni Weckman).

Ja seteleihin, joiden tekijä olikin vanha tuttu (Noora Schroderus). Ystäväni opiskeli hänen kanssaan taidekoulussa samalla luokalla ja ihastelin hänen töitään jo silloin! Ah. Oli kyllä ehdottomasti Keravavisiitin arvoinen kokemus! Huonosti olin etukäteen ottanut selvää, joten yllätyin todella positiivisesti näyttelyn laajuudesta.

Tämäkin oli museokorttikohde, vaikka 5 euron pääsymaksu ei kyllä olisi paha ollut muutenkaan. Suosittelen aivan ehdottomasti. Tässä tosiaan vain murto-osa kaikesta mitä siellä oli. Vielä on runsaasti aikaa käydä, näyttely on siellä maaliskuun 5. päivään saakka.