Sivut

maanantai 19. joulukuuta 2016

19

Tässä yksi päivä esikoinen alkoi vinkua piparitaloa siihen malliin, että hellyin ja lähdettiin kauppaan ostaan sellainen valmistalosetti, jossa itse koristeltavat ja koottavat palaset. Poika sai itse valita koristeetkin. Olisihan se pitänyt arvata, että lapsi jaksoi liimata pikeerillä tasan viisi karkkia ja loput jäi meikäläisen harteille. Inspiroiduin Tammisaaren joulumarkkinoilla myydyistä piparitaloista ja annoin överiydelle vallan. Olen todella surkea koristeleen pipareihin yksityiskohtaisia kiekuroita, joten täytyy sitten vetää kunnolla överiksi ja toivoa, että joku luulisi sen olevan lasten koristelema. No, eihän sitä tietenkään kukaan näe, ja täällä tunnustin heti, että se olin minä.


Kokosin talon pelkällä pikeerillä, koska ei just nyt huvittanut alkaa poltaan näppejään sulan sokerin kanssa. Pönkkäsin osat posliinimukien kanssa oikeisiin asentoihin ja tursotin ihan hemmetisti mönjää saumoihin. Seuraavana päivänä poistin mukit ja tadaa, pystyssä pysyy!


Savupiippua en alkanut tähän kikkaileen, hankala olisi ollut pönkätä. Joten piippu syötiin. Koska tietenkin siis lapsi oletti, että talo syödään samantien. Juu, ei syöty. Asetettiin syömispäivä muutaman päivän päähän, opetellaan itsehillintää itse kukin. Taapero oli jo yrittämässä repiä tuollaista pinkkiä piparia, mutta ehdin väliin ja nostin piparitalon niin ylös, että lapset ei ylety, vaikka yrittäisivät vähän kiivetäkin.



Mutta minusta tämä valmistalo on ainakin näin ilman savupiippua ja meikäläisen koristelemana aivan sikalan näköinen. Piparisikala. Onpahan nyt sitten tehty sellainenkin.

14 kommenttia:

  1. Piparisikala 😂😂😂
    Kiitos tän aamun ilostuksesta.

    VastaaPoista
  2. Hauska tarina ja talo/sikala, kun niin sanoit. Ja sikahan on joulueläin...

    VastaaPoista
  3. Kaikenlaista oon nähny pipareista valmistettavan, mutta tää oli kyllä ihkaensimmäinen sikala :D Pointsit siitä!

    VastaaPoista
  4. Sanoisko, että törkeen komee sikala. Vielä löytyy blogi, missä ei kaikki oo ihqu ihanaa. Kiitos siitä jälleen.
    M&

    VastaaPoista
  5. Ihana ^_^ Ja haha, sikalasta tulee Pakollinen joulu -fiilikset :D

    VastaaPoista
  6. Hei, minä olen käyttänyt samoin pikeeriä talon osien liimaamiseen ja nuppineulat lyönyt nauloiksi, niin talon seinät ovat pysyneet pystyssä kuivumisen ajan. Tosi passelit nuo prinsessapiparit talon koristeluun. Laitan vinkin talteen ensi vuoteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itse asiassa kokeilin laittaa nuppineuloja, mutta en saanut niitä uppoaan pipariin hyvin, pelkäsin että lohkeaa koko talo! :O

      Poista