Sivut

lauantai 5. marraskuuta 2016

Nova Melinan Karuselli-kauppa ja Art Gallery -kankaat (sisältää arvonnan)

Yhteistyössä Karuselli - Nova Melina. Kankaat saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

Käsityöbloggaajakollega, käsityöläinen Nova Melina, perusti reilu vuosi sitten yrityksen. Omien ompelustensa lisäksi hän myös maahantuo ja myy puuvillakankaita. Toinen kangasmerkeistä on Art Gallery Fabrics, joihin pääsin upottamaan ompelukoneen neulani.


Koska nyt oli tarkoitus saada jotain ihan onnistuneesti valmiiksi asti ommeltua, päädyin takuuvarmaan valintaan eli projektipusseihin. En ole mikään asiantuntija kankaiden suhteen, mutta jopa kaltaiseni huomasi samantien, että nyt puhutaan laadukkaasta materiaalista. 


Kangas on aika ohutta ja laskeutuvaa (verrattuna esimerkiksi Marimekon puuvillaan, jota olen aika paljon käyttänyt) ja silitysrautaa ei tarvinnut kuin vähän näyttää, niin oikeni (loppusilitys jäi kyllä valmiille tuotteelle tekemättä, auts). Nuukuus iski kuitenkin tukikankaan kanssa ja laitoin sitä vain päällykankaaseen, enkä lainkaan vuoreen. Riittävän jämäköitä näistä kuitenkin mun tarpeisiin tuli näinkin.




Näistä osa menee lahjaksi. Tai siis meni jo.


Yhden ompelin vähän toisenlaiseen tarpeeseen, ja täysin ilman tukikangasta, jotta saa kätevästi mukaan laukkuun ja reppuun: kerrankin kaunis pussi vaipoille ja wipeseille ;)


Vallan villiinnyin ja heittäydyn nyt ihan lottotytöksi, sillä arvon 30 euron lahjakortin Nova Melinan kauppaan Art Gallery Fabrics -kankaisiin. Osallistua voi kommentoimalla tähän blogipostaukseen sunnuntaihin 13.11. mennessä (aika loppuu 13.11. myöhäisillalla) kertoen mitä sinä ompelisit kyseisistä kankaista tai yhdestä niistä. Huuteleen voittajaa sitten blogissa, sähköpostiosoite kommentissa helpottaa tietenkin voittajan kiinni saamista.

Onnea arvontaan!

---

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!!!

120 kommenttia:

  1. Oi mitä ihania kuoseja, etenkin tuo vihreäpohjainen kukkakuvioinen! Ompelisin varmaan myös pussukoita tai sit vihdoin itselleni mekon.
    alisainen (at) luukku.com

    VastaaPoista
  2. Osallistun ihanaan arvontaan! Saattaisin minäkin ommella pussukoita. Usein keksin vasta sitten, kun hipelöin käsissäni kankaita.

    VastaaPoista
  3. Minä myös ompelisin jotain pussukoita vaikka joululahjoiksi! :)
    an_va@hotmail.fi

    VastaaPoista
  4. Kangaskorin/koreja tekisin, tilkkupaloista avaimenperiä. ;)

    mamamammutti (a) gmail (.) com

    VastaaPoista
  5. Oooh tuo persikkaisen värinen on soma! Siitä saisi surautettua nätit pussilakanat taaperoiselle :D

    Nimim. Pömppö

    VastaaPoista
  6. Osallistun! Voisin kokeilla ommella kaverin tyttärelle 2v-lahjaa jostain ihanasta kukkakankaasta.

    VastaaPoista
  7. Pussukoita itsekin tekisin. Tuolla odottelee klipsutkin valmiina. :) nora.uski (a) gmail.com

    VastaaPoista
  8. Pääsin käsityöristeilyllä lokakuussa hipelöimään Nova Melinan ihania kankaita ja koska olin jo tuhlannut budjettini lankoihin, niin ehkäpä arpaonni vois nyt suosia. Tiedän lahjakukkaron saajankin jo ��
    Leena N

    VastaaPoista
  9. Minä haluaisin kokeilla trikoiden vastapainona jotain puuvillasta tunikaa. Tai sitten jotain joulupaketteja, jos aikataulu antaa myöten.

    VastaaPoista
  10. Ihanat! Mitähän näistä tekisin... No, keltainen, koralli ja turkoosi sopisivat hyvin ainakin tilkkutöihin! Joutsenkuosi taas on edukseen vähän isompana palana.

    VastaaPoista
  11. Ompelisin varmasti tytölle pussukan johon olisi helppo sujauttaa littlest pet shopit mukaan :)

    VastaaPoista
  12. No, aivan herkkuja kankaita. Noistahan voisi ommella vaikka mitä: juurikin noita pussukoita, tehdä tyynynpäällisiä tai jotain tilkkutöitä, jotka on muun suosikkeja. :)

    VastaaPoista
  13. Koska olen niin käsi ompeluhommissa, niin ompelisinjonkun helpon tyynyliinan luultavasti :)

    VastaaPoista
  14. Verhoilisin nuken rattaat. Ihanat kankaat

    VastaaPoista
  15. Voi ihania!! Persikkaisesta ja vihreästä kukkaisesta tekisin projektipussukoita, niitä kun on liian vähän projekteihin nähden XD mukana siis arvonnassa! suviviin@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Pussukoita repa sa matkaaville pilkusälälle.
    Mimosa.mammikoura@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Tekisin mielelläni kankaista muutaman pehmolelun :)

    VastaaPoista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Osallistun! Yhdistelisin useampaa kangasta ja tekisin 3v.-tytöilleni mekot. Tulis aika hauskat! (anne.j.mattila@gmail.com)

    VastaaPoista
  20. Mekon jollekin kolmesta tyttärestäni, luulen että kankaat ei ois esikoispojan makuun ;)

    Tiina

    VastaaPoista
  21. Ihania! Tekisin neuletyöpussin tai sellaisen pussukan, johon voin laittaa pienet jutut, kuten meikit, käsivoiteen, harjan jne ja laittaa se laukkuuni.

    VastaaPoista
  22. Projektipusseille olisi tarvetta, lisäksi haluaisin ommella tuoreelle tytölleni jotain ihan omaa :)
    saija.niinimaki@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ompelisin mekon tyttärelleni tai hamosen itselleni. Tuollainen pussukkakin ois kyllä kiva! Valinnan vaikeus näemmä... 😊

    maattaeli(at)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Todella kauniita kankaita nuo kaikki. Tuosta joutsenkankaasta tulisi ihana tunika tai pusero, samoin keltaisesta. Nuo kukkaiset saattaisivat mennä juurikin pussukoihin.
    Mukavaa sunnuntaita ja todella kiva arvonta.

    VastaaPoista
  25. Mulla on akuutti tarve uusille projektipussukoille, joten niitä tekisin.

    VastaaPoista
  26. Projektipusseille olisi täälläkin huutava pula. Olis nuo keskeneräiset vähän paremmassa turvassa lemmikeiltä ja niiden karvoilta näin syksyllä.

    VastaaPoista
  27. Pussukoita, tyynyjä tai nipsukukkaroita tekisin ( muuhun ei taidot riitä....) 😊 Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  28. Ihania nuo sun pussukat=)Samanlaisia itsekin tekisin tai sitten jotain ihanaa sisustusjuttua.

    VastaaPoista
  29. Ehkä tekisin itselleni mekon. Tai laukun. Tai repun.

    VastaaPoista
  30. Kestopussia, kun niitä muovisia ei kohta kaupoista saa.

    VastaaPoista
  31. Tuolla kirjahyllyssä huutelee tuo Mekkotehdas aikuisille kirja ihan korkkaamatta, ja monet noista kankaista huutaa päästäkseen mekoksi. patikka at gmail.com

    VastaaPoista
  32. Ihania! Ompelisin ensi vuonna syntyvälle vauvallemme jotain, ehkä peiton :)

    VastaaPoista
  33. Nämä kankaat on kyllä super ihania. Olen monesti niitä ihastellut. Mä tekisin varmasti juurikin projektipussukoita näistä kankaista. :)

    VastaaPoista
  34. Kyllä minullakin menis kankaat pussukoiksi tai kassiksi.
    Nättejä kankaita.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  35. Mukaan. Näistä tulis varmasti joulupakettiin jotain kivaa. Aika makeita reppujen vuorikankaita, miks ei vaikka päällisiäkin, tai liivimekkoja lahjaksi pikku prinsessoille!

    Lapsekkaana@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Projektipussukoita minäkin ompelisin. Novamelinan kaupasta saa myös kivoja silitysmerkkejä. Niillä on jo kahdet pojan housut pelastettu :D

    leni.jarvela@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Taitais tulla projektipussukoita täältäkin!

    VastaaPoista
  38. Koska olen niin surkea ompelemaan, ompelisin jotakin mihin rahkeeni saattaisivat riittää, mutta joka kuitenkin haastaisi minua... Eli varmaan projektipussukoita! Ostin aikanaan Tampereen Kerästä Nova Melinan projektipussin ja se on IHANA.

    VastaaPoista
  39. Pussukoita tai tyttärelle hame. Ihania kankaita.

    VastaaPoista
  40. Ihania kankaita, näistä tulisi pukinkonttiin jotain ihanaa! Minulla on 6 tyttöä eli ei olisi vaikeutta Saada Kankaita käytettyä ��.

    VastaaPoista
  41. Mekon! Yksisarvismekon! Koska sellaiselle nyt on aina käyttöä :D Kaikki kankaat ovat kyllä todella ihania ja pääsisivät varmasti käyttöön (jos nyt joskus olisi aikaa ommella. Ehkä sitten kun lapsi on vähän isompi... :P)

    Anne/ synkletika at gmail.com

    VastaaPoista
  42. Ihanat pussukat ja kankaat. Mukana arvontaan. Teen pussukoita joululahjoiksi. Emailini joffel74(at)gmail.com. ��

    VastaaPoista
  43. Mukana arvonnassa, jotain pikku pussukkaa varmaa yrittäisimme tyttären kanssa väsätä =) rinne.sari@dnainternet.net

    VastaaPoista
  44. Luulen että ompelisin mekon tai sitten kauniin kassin pienille kauppaostoksille. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  45. Tuosta persikanvärisestä ompelin lapsen intiaanikevätjuhliin mekon. Ompelisin tytölle kellohameen. S&S

    VastaaPoista
  46. Tulisi kiva uusi lompakko vaikkapa keltakuvioisesta.
    kirsi.palojoki@luukku.com

    VastaaPoista
  47. Näistä kankaista voisi tehdä kyllä vaikka mitä! Ensimmäisenä tulivat mieleen hameet ja mekot, kassit ja pussukat. Mulla ei vielä olekaan yhtään projektipussukkaa.

    aprikoosi-95 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Ihania pussukoita olet tehnyt! Itsekin tekisin pussukoita tai tunikan itselleni.

    heidi.rismala@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Ihania kankaita! Ainakin tyttärelle tekeillä olevaan tilkkupeittoon. En ole vaatteita ommellut, mutta tekisi mieli yrittää tunikaa ja/tai mekkoa.

    VastaaPoista
  50. Mä olen aika aloittelija ompelun saralla, joten yrittäisin ommella tyynyliinan! Varmasti näkis kauniita unia :D
    merivesipiste@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Tuo joutsenkuosi on puhdasta rakkautta! <3 Voisin ommella siitä ihan mitä vaan, mutta ehkä mieluiten käyttäisin sen johonkin vaatteeseen (itselle tietysti).

    VastaaPoista
  52. Säilytyspusseja langoille, kengille ja pussukoita pukinkonttiin.

    jaanatuovinen13@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Ihania kankaita ja söpöjä pussukoita :) Omat ompelutaidot riittää tällä hetkellä ainakin pussukoihin, joten varmaan niitä tekisin :)

    VastaaPoista
  54. Haluisin ommella itselleni mekon, mekkokankaaseen toi lahjakortti ei yksin varmaan riittäisi, mutta semmonen olis silti tosi kiva!

    VastaaPoista
  55. Olen innostunut tekemään kasseja. Ihania kankaita. annaliisa.salminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Tosi kauniita kankaita, luulenpa että yrittäisin ompelutaidoillani saada aikaiseksi projektipussukoita keskeneräisille testineuleille:) eeva.vahakangas(a)gmail.com

    VastaaPoista
  57. Pikkutytölle housut:) Vähän pitsiä tai pompomnauhaa sivusaumaan...

    VastaaPoista
  58. Vauva tulossa, joten hänelle varmaankin jotain. Vaunuihin tarvitsisin vielä "verhon" ja tuollaiset pussukat olisivat käteviä.
    Sannaohl@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Oi! Projektipussukoita ompelisin minäkin, olen innostunut neulomaan huomattavasti enemmän kuin ennen ja todennut, että (iso) kangaskassi ei oikeastaan olekaan kovin kätevä pienen tekeleen mukanakuljettamiseksi.

    VastaaPoista
  60. Lakanat ja ehkä pinnasuoja ihan just syntyvälle pikkuiselleni. Ja tulevalle isosiskolle jotain ihanaa.
    Hanna-Leena

    VastaaPoista
  61. Mukana, niin ihania kankaita ovat! Ompelisin myös projktipussukan ja varmaan myös pussukan kukkarokehyksillä. Tilkkupeittoon voisi päästä osa... =)

    VastaaPoista
  62. Oi mitä ihanuuksia! Ompelisin tulevalle vauvalle ihanan pinnasängyn reunapehmusteen, täydellistä kun ei ole vielä tullut vastaan.

    VastaaPoista
  63. Kauniita pussukoita! :) Jos pistäis extraa itse lisää niin sitten saisi kyllä itselleen mekon tehtyä.. :) Pienemmällä kangasmäärällä varmaan taipuisin minäkin jonkinlaisen pussukan tai pienen laukun/kassin tekemiseen :) madambcblog (at) gmail.com

    VastaaPoista
  64. Kyllä kokeilisin tilkkutöihin...

    VastaaPoista
  65. Tuo joutsenkangas houkuttelisi kokeilemaan vauvan makuupussin päällystämistä, joten lahjakortin käyttäisin varmaankin siihen. Satu / stella.81@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Aivan ihania pusseja ihanista kankaista!! Arvonnassa tietenkin mukana;)

    varikkaitaunelmia@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Ihania kankaita! Pussukoita tekisin pukinkonttiin :)

    VastaaPoista
  68. Mää nii tarttisin kans tommosia pussukoita😊 ei lojus kaikki käsityöt pöyvvillä ja sikin sokin..

    VastaaPoista
  69. Tollasen pussin tietysti! tiia.tahvanainen0@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Itsekin rakastan pikkupussukuita. Niitä voisi tehdä. Yhtenä vuonna tein joululahjaksi unimaskeja. Ne olisivat myös kivoja tehdä näistä kankaista.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  71. Olen jo jonkin aikaa ihaillut Art galleryn kankaita ja tekisin sellaisesta paidan tai laukun itselleni.

    VastaaPoista
  72. Ihanan ohuen kesähuivin ompelisin ... ;o)

    VastaaPoista
  73. Hullu projektipussukkanainen täällä hei. Niin, että ihan saattaisin vallan villiksi heittäytyä ja ommella projektipussukoita.

    VastaaPoista
  74. Pussukoita minäkin tekisin, isoja ja pieniä. Oon hulluna pussukoihin :)

    nappituntuman_amria@yahoo.com

    VastaaPoista
  75. Tuosta joutsenkuosista olisi ihana tehdä mekko ♥
    talvilapsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Ompelisin pussukoita, kolikkokukkaroita ja mekon lapsenlapselleni. Kankaat ovat viehättäviä.

    Terveisin Mimosa O

    VastaaPoista
  77. Tarvisin itselleni uuden meikkipussin ja siihen nämä kankaat olisivat hyvinkin passeleita :)

    nauravanappi@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Ihanat pussukat, tuollaisilla olisi käyttöä täälläkin. Voi olla , että menisin ja tekisin samanmoisia itelleni jos onni osuu :-)

    VastaaPoista
  79. Pistäisin siskoni ompelemaan tuollaisen vaippojen säilytyspussin tai joulukalenteriloruille pussin!
    eveaakkula@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Jonkun kivan ja söpön sisustustyynyn tekisin :)
    saara.lahtivirta@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Vauvan peiton. pasula.h (at) gmail.com

    VastaaPoista
  82. Aivan ihana kauppa! Muutkin tuotteet ovat niiiiin kauniita. Joku kerta käyn kyllä ostoksilla, vaikkei tässä arvonnassa voitto napsahtaisikaan. Ompelisin ehkä mekon, hameen tai jonkun tunikan :o liian paljon kauniita vaihtoehtoja! En osaa heti päättää!

    VastaaPoista
  83. Mä tarvitsisin ihanan väripilkun tytölle suunnittelemani tumman takin vuorikankaaksi. Näistä kävisi siihen tarkoitukseen vaikka mikä!! Tai sitten tekisin jotain ihan muuta, ei voi tietää. :)

    hiudipii at gmail.com

    VastaaPoista
  84. Tekisin vauvanvaatteita, peiton, tyynyliinan! Ihania kankaita! :) minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Voi, mitäköhän sitä tekisi... Lapselle reissua varten mätsäävät pussukan, huivin ja pipon. :)
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  86. Haaveilen näistä juurikin jotain säilytyspusseja eri kokoisina. Todella kauniita! lipsetti at hotmail. com

    VastaaPoista
  87. Ihania kankaita, varmaannprojektipyssukoita tai jonkun ihanan kassin .

    VastaaPoista
  88. Onpas kauniita. Noista saisi kivoja vuorikankaita virkattuihin kasseihin, tai vaikka hameen.

    VastaaPoista
  89. Mekon, hameen, pussukoita, laukun...

    VastaaPoista
  90. Kokeilisin ekaa kertaa tetrapussukkaa. Alkava virkkaustyö tarvitsee sellaisen. Yksi kangas (joutsen) houkuttaa tekemään leipäkoriliinan, miksei koko leipäkorinkin tai tabletit ruokapöydälle. ~Kissamaki~

    VastaaPoista
  91. Ompelisin meikkipusseja itselleni :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Tekisin pussukoita laukkuihin, rakastan pikkupussukoita.

    VastaaPoista
  93. Ehdottomasti keittiöön uusia tablettaja pöydälle, siinä kaunis kangas on hyvin näkyvissä koko ajan.

    Sologato2014@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Minulla on 11-vuotias tytär. Juuri viikonloppuna katselimme viime keväänä ostettuja pitkähihaisia trikoopaitoja, joiden hihat ja helma olivat mystisesti "kutistuneet" - siis kaikista vaatekaapista löytyvistä paidoista. Tälle kasvavalle ja venyvälle tyypille tekisin tunika/mekko/paitoja niin monta kuin vain kankaasta saa ja reiluilla hihoilla, totta kai. Tytön lempiväri on turkoosinsininen ja kaupan valikoimassa näytti olevan useita kuosia, jotka varmasti miellyttävät.

    Terv. Minni

    VastaaPoista
  95. Tytär on innostunut ompelemaan, joten lahjottaisin kankaat hänelle :-)

    VastaaPoista
  96. Kyllähän nuista tulis pussukoita! Neuleille ja vaipoille! :D tai sitten sohvalle uusia koristetyynyjä. :)

    VastaaPoista
  97. Apua miten ihania kankaita! Noi näyttää kyllä siltä, että vaikka noita kankaita itselle hommaisi, niin ei varmaan edes raaskisi käyttää :D
    Mutta itse tekisin sisustustyynyjä :)

    kaisa.aarnio@outlook.com

    VastaaPoista
  98. minä ompelisin vauvalle pehmo/rapistelukirjan

    VastaaPoista
  99. Luultavasti pojalle tulisi jotain räpellettyä.

    VastaaPoista
  100. Niin kauniita kankaita! Uudelle projektipussukalle olisi tarvetta, kun äidin koulukäsitöissä tekemä pussukka alkaa vedellä viimeisiään :D

    VastaaPoista
  101. *sähköposti unohtui edellisestä... sanstryy(at)gmail.com

    VastaaPoista
  102. Ihania kankaita! Pussukoita tekisin, neuleprojekteja kun on aina aika monta kesken.. :D

    VastaaPoista
  103. Oih, tuosta joutsenkankaasta tulisi aivan mahtavan kaunis mekkonen pikkuneidille <3

    VastaaPoista
  104. Meikkipusseja joululahjoiksi,äidille ja anopille.😉

    VastaaPoista
  105. Jokaiselle lapselle oman toilettilaukun yökyläilyille😊!

    VastaaPoista
  106. Neulomuksille projektipussit olisi ompelulistalla :) handmadebysaija@gmail.com

    VastaaPoista
  107. Pussukkabuumissa minäkin, lahjaksi ja itselle ! hanna Vaasasta

    VastaaPoista
  108. pussukkabuumissa minäkin, lahjaksi ja itselle! hanna Vaasasta

    VastaaPoista
  109. Ompelisin projektipusseja tai tyttärelle mekon.Mukana arvonnassa niinarisulainen (ät) gmail . com

    VastaaPoista
  110. Ihania kankaita! Projektipussukoita kyllä täälläkin tarvittais joten niitä varmaan opettelisin tekemään😊

    lensku.s@hotmail.com

    VastaaPoista
  111. Tekisin kangaskassin tai verhokapan. Nättejä on!

    Hilu

    VastaaPoista
  112. Tarvitsisin uuden kauniin kestokassin ja ison meikkipussin, joten ne olisivat ompelulistalla ykkösinä.

    Mrs K

    VastaaPoista
  113. Ihania värejä ja kuoseja! Tuleepa muuten raikkaan näköisiä pusseja, kun miksailee kahta erilaista kangasta vuoriin ja päällyskankaaseen :) Ompelisin luultavasti meikkipussin, pikkurepun tai kangaskassin :) Myös mekko 1,5-vuotiaalle olisi ihana. Hamstraajana tekisin luultavasti ylijäämä tilkuista kortteja tai muuta vastaavaa :) Vaihtoehtoja riittää! sansandelisa (at) gmail.com

    VastaaPoista
  114. Mekon tai pussukoita :)

    iiu

    VastaaPoista
  115. Hyvä mielikuvitus ompelukoneen äärellä tuottaisi takuuvarmasti erilaisia pussukoita =D Syynä huono ompelutaito...

    VastaaPoista
  116. Katos vaan tällainen arvonta, meinasin ihan missata! Onpas kauniita kuoseja! Olisivat oikein ihania vaatekankaita mollamaijoille, joita teen lahjaksi!

    VastaaPoista
  117. Kissanpetiin uudet päälliset, nukkekodin tekstiileiksi, joululahjoiksi meikkipusseja ^^

    VastaaPoista
  118. Vieläköhän ehdin mukaan arvontaan :)
    Ompelisin jotain pussukoita näistä kankaista, koska haluaisin ne sellaiseen käyttöön, että voisin jossain esitelläkin. Ehkä projektipusseja käsitöille ja ainakin yksi reilunkokoinen penaali.

    VastaaPoista
  119. Lääkärilaukku lapsille tai itselle huivi.

    VastaaPoista