Sivut

keskiviikko 24. elokuuta 2016

The Coziest Memory

Niin se vain tuli valmiiksi. Kolmas kerta toden sanoi sillä kuten aiemminkin olen täällä kiroil- siis maininnut, aina kun olevinaan sain peiton valmiiksi, totesin sen vielä liian pieneksi. Nyt se kuitenkin on siis lopulta ja viimein valmis ja kaikki yli 220 langanpäätä on päätelty.

Se on siis tämän vuoden kansainvälinen neulepodcast-hitti eli The Coziest Memory blanket jonka itse tein lastenrattaita ajatellen. Käytin siihen sekä fingering- että sport-vahvuisia lankoja, eri puikkokoolla ja silmukkamäärillä kikkaillen jotta ruudut olisivat samankokoisia. Ja onnistuin tässä mixailussa täydellisesti. Noin kolmasosa langoista on siskoni jämävarastosta.




Viimeksi kun tein rattaisiin peittoa, tuli siitä niin iso että se roikkuu joka puolelta maassa. Tällä kertaa siis piti osata olla maltillisempi. Kokoa on nyt oikein sopivasti. Mahtuu paketoimaan lapsen jalat peiton sisään ja leveyttäkin on niin ettei tuuli pääse kyljistä. Kaikinpuolin siis täysin onnistunut neuletyö. Hermot se meinasi viedä mutta halusin sen syksyksi ja syksyksi sen sain.




Ja kuten ennenkin, vaunupeiton yksi käyttötarkoitus on myös lämmittää liian vähissä vaatteissa liikenteessä olevaa äitiä.


Ruutuja tuli 108 kpl ja lankaa upposi yhteensä 390 g. Kokoa peitolla on 82 x 62 cm. Siinä on sulassa sovussa rinta rinnan kaikkea mahdollista Novitasta, Dropsista ja Regiasta Wollmeiseen, Lanitum ex machinaan ja Louhittaren luolaan. Ihanan kamala ja kamalan ihana projekti! Tsemppiä vaan kaikille parisängyn peiton neulojille!

28 kommenttia:

  1. Ihana peitto! Suuri työ. Hattua nostan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa ei tästä ihan hirveän iso työ kuitenkaan ollut, alkoi vaan käydä tylsäksi :D

      Poista
  2. Olethan huomannut Mewin podcastin jämäkalin ?:)
    kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuulin siitä jostain muusta podcastista, en ole seurannut Mewin videoita niin tuntuisi oudolta osallistua silti kaliin :D

      Poista
  3. Tosi kiva peitto siitä tuli! :)

    VastaaPoista
  4. Voi että se on kaunis! Harmi ettei multa tuo tekniikka luonnistunut. Pitäis vaikka vaan tehdä jotain tavisneliöitä niin sais ruutuviltin itsekin. Ei yhtä hienoa mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  5. Mahtava suoritus! Niin nätti. Oma odottaa aloitusta, joka siirtyy ja siirtyy, en kans tiiä onko tekniikka ja sillä syntyvä lopputulos se lempparein niin en oo vielä aloittanut mut näitä väriyhdistelmiä fanitan lujaa. Värivallankumous! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä toimii hyvin raitalangat yms mutta yksivärisillähän se on ihan sama miten päin ja mistä reunasta niitä ruutuja tekee, että onko dominoneuletta vai ei. Mun mielestä ainakin :D

      Poista
  6. Tuo on niin ihana! Minä olen neulonut pomolle eläkkeellejäämisen kunniaksi kirjoneule- sukkia. Mietityttää nuo langankierrot ja -lenkit nurjalla puolella. Voitko esitellä aivan mielettömän ihania töitäsi nurjalta puolelta ja kertoa kuinka monen silmukan yli jätät langat "roikkumaan". Työsi ovat niin siistejä! Kai tuo omakin ruususukka prässissä oikenee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa olen joskus esitellytkin pyynnöstä nurjalta puolen kirjoneuleita. Esim tässä postauksessa mutta pahoittelen linkkiä sillä sieltä aukeaa silloin raskaana olleen hormonihirviön kärkästä tekstiä. Mutta langat kiepsautan nurjalla noin kolmen silmukan välein eli todella usein. Muuten en saa siistiä. Eli lyhyillä langanjuoksuilla mennään, joskus jopa kahden välein mutta ihan enimmillään neljän. Hidasta on mutta tykkään tehdä :) Ja silitys/prässääminen/höyryttäminen/mikä tahansa viimeistely kyllä pelastaa aina todella paljon! :)

      Poista
    2. Kiitos! Minäkin yritin kolmen silmukan välein langankiertoja ja neljän huomasin olevan maksimi. Sukat on viimeistelyä vaille, niin sitten voin niistä postata...

      Poista
  7. tuli kyllä hieno! :) ja hirveä päättely!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä kolme iltaa meni niitä langanpäitä päätellessä :D

      Poista
  8. Upea peitto! Mä oon ihaillut Ravelryssa ihmisten neulomia ihania peittoja. Vielä en oo alottanut omaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tosiaan ensin pidin näitä tosi rumina mutta sitten alkoi silmä tottuun :D

      Poista
  9. Tosi ihana peitto! Niin pirteä ja värikäs! <3

    VastaaPoista
  10. Jösses ku ihana peitto, olen kade.

    VastaaPoista
  11. Pakko oli tulla kommentoimaan kun yle areenassa oli susta jakso. (Ohjelma oli joku blogistania tai vastaava) sanoit siinä ettei sinulla ole koskaan ollut niin paljoa jämälankoja et saisit peiton aikaseksi, onko tilanne viela sama? :D hieno peitto muutes tää!!

    -Noppana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, se oli tosiaan tilanne vuonna 2012! :D Mutta on tässäkin peitossa kolmasosa siskon jämäpusseista neulottu! Ja se peitto, mitä neuloin ohjelmassa, vaati tosi monta väriä. Voi olla että nyt ehkä saisi tehtyä sellaisen ilman lisäostojakin mutta jos ei halua sekoittaa peittoon kaikkia mahdollisia materiaaleja ja värejä niin siinä tapauksessa ei. Mutta lankaa on ny kyllä todella paljon enemmän varastossa kuin neljä ja puoli vuotta sitten! Mutta on niistä kyllä paljon neulottukin :)

      Poista
  12. Hieno peitto, kyllä kelpaa käyttää vaikka mihin tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  13. Onpa ihana peitto!! Arvostan! ♥

    VastaaPoista