Sivut

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Paavolan tammi

Toinen retkikohteemme Lohjalla eilen oli Paavolan tammi joka myös oli esillä Metsien kätkemä -telkkarisarjassa. Kuulemma sen jälkeen kun kyseinen jakso tuli, tammea on googletettu aivan julmetusti ja tammea on käyty katsomassa paljon. Nytkin parkkipaikalla oli useita autoja mutta mahduttiin vielä sekaan.

Tammi siis löytyy Lohjansaaresta ja reitti lähtee Saaren koulun pihasta.





Puusta on kirjoitettu niin ihanasti ja sitä on kuvattu niin kertakaikkiaan upeasti että hävettää vähän myöntää mutta livekokemus ei ihan ollutkaan sitä mitä olin etukäteen kuvitellut (mutta ei sillä, en minäkään livenä samalta näytä kuin nettiin laittamissani kuvissa). Tienasin euron kirjoittamalla totuutta kuvaavan hashtagin instagramiin: #luulinettäisompi

Joo, onhan se vähän kiittämätöntä että näkee isoimman puun eläissään ja sitten vinkuu että luuli isommaksi. Olen pahoillani. Muiden vika kun ovat osanneet sitä niin hienosti kuvata. On se silti todella iso, hieno ja taianomainen, ehdottomasti näkemisen arvoinen ja varmasti Totorokin viihtyisi. Puun ympärysmitta on melkein viisi metriä joten onhan siinä tammella kokoa ja ikää.



Joku oli tuonut puun juurelle ruusuja. Vähän jäi epäselväksi että miksi. Uhrilahja? Olisi itse pitänyt tuoda vaikka puolikas lammas mutta ei tullut mieleen. Roskatkin vietiin mukanamme. Vaikka olin kyllä kuullut että joku on kuullut että puuta on aikoinaan palvottu. (Edit: jos kyseessä tosiaan olikin puuhun hirttäytyneiden muistaminen, pahoittelen mautonta lammasheittoani.)


Paikalla oli tosiaan muutama muukin porukka ja siinä sulassa sovussa toisiamme väistellen otettiin kuvia kuin missä tahansa hienossa turistikohteessa. Me jäätiin hetkeksi syömään eväitä ja kierrettiin vielä loppukin luontopolusta. Pähkinäpensaita sielläkin!


(Huom. istutaan kivellä, ei juuren päällä. Puuhun ei koskettu, katseltiin vain ja kunnioitettiin)




Taustalla olevat suoriin riveihin istutetut puut näyttävät ihan hammastikuilta tähän vanhukseen verrattuna.


Niin että miten on Anttila, hävettääkö?

7 kommenttia:

  1. Siellä kuulemma on usein muistojuttuja, kun väki muistaa puuhun itsensä hirttäneitä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, no se käykin järkeen. Komea puu mihin hirttäytyä. Surullista. Ja vähän nolottaa nyt toi lammasvitsi.

      Poista
  2. Kieltämättä vähän hoikempi kuin omassakin päässä ajattelin :D Näiden kuvien perusteella ei näytä rungon paksuuden puolesta paljon Kupittaan isoimpia puita isommalta. Mutta paha se on tosiaan kuvista sanoa!

    Ja on se joka tapauksessa tuhat kertaa upeampi kuin Anttilan sirisevät loisteputket! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ehkä se on osa viehätystä että on tuolla tavoin yksikseen istutetun talousmetsän suojissa. En kyllä itse muista isompaa ennen nähneeni mutta silti tosiaan luulin vielä isommaksi :D

      Poista
  3. Oho, en ole kuullutkaan tuollaisesta sarjasta saati tästä upeasta puusta!
    Pitänee käydä joku kerta itsekin tutustumassa ihan lähietäisyydeltä, kun vanhemmat melko lähellä Lohjaa asustelevat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt äkkiä katsoon ne jaksot, retkikuume kasvaa varmasti! :)

      Poista
  4. Vaikuttavan näköinen ja -kokoinen puu muhkuraisine juurineen.

    VastaaPoista