Jo moneen otteeseen täällä ja instagramissa vilahtaneet retkimyssyt tarvitsevat tottakai ihan oman postauksensa. Kaikki siis lähti siitä kun Ylellä alkoi viime viikolla
Metsien kätkemä -retkeilysarja ja ensimmäisessä jaksossa juontajalla oli virkattu Tuutikkimyssy.
Elsa kysyi voisinko virkata hänelle sellaisen vaikka tiesi miten nihkeä olen tekeen pyynnöstä käsitöitä. Hänellä kävi kuitenkin tuuri sillä innostuin niin että tein vielä itsellenikin!
Ihan kuten Strömsössä, ei tämäkään toki mennyt. En tiedä mikä mun aivoissa oikein jumitti mutta jouduin valehtelematta seitsemän kertaa purkaan ja aloittaan alusta ennen kuin muoto ja koko olivat suurinpiirtein sitä mitä hain. Silti en osannut sitä toistaa vaan omastani tuli lörpömpi kuin oli tarkoitus. Jotta voisin vastata ohjekyselyihin kunnolla, pitäisi mun virkata näitä monta lisää ja siihen en kuitenkaan ole ryhtymässä sillä jonossa on kymmeniä muitakin projekteja jo.
Sen verran kuitenkin kerron että aloitin virkkaamalla ympyrän jonka halkaisija oli n. 5-7 cm suurempi kuin halkaisija jolla olisi saanut virkattua päänmyötäisen pipon.
Ihan oikea blogin taannoissa postauksessa kävi ilmi että ei ole suinkaan selvää että kaikki olisivat tietoisia siitä että pipoa virkatessa voi hyödyntää ympyrän piirin kaavaa, p = 2πr
Oletan siis että osaat laskea ympyrän halkaisijan jos pääsi ympärysmitta on tunnettu.
Virkkaa siis ympyrästä 5-7 cm suurempi kuin pääsi halkaisija. Jos pääsi on normaalikokoinen tai pieni, vähempikin varmasti riittää.
Sen jälkeen kavensin n. 20 silmukan välein (tämähän riippuu toki silmukkamäärästä ja käyttämästäsi langasta mutta kavenna siten että lopputulos on haluttu. Itsehän tosiaan purin sen seitsemän kertaa) joka toinen kerros kunnes ympärysmitta oli sopiva päähän. Tässä vaiheessa voi siis jo sovitella. Sen jälkeen virkkasin ilman vähennyksiä kunnes myssy oli riittävän korkea.
Tuliko huono? Ei se mitään, pura ja aloita uudelleen. En voi tarjota näillä tiedoilla oikotietä onneen.
Lisää isohko tupsu.
Kuvaa myssy myrskyssä puhelimella vedenkestävän suojakuoren läpi ja angstaa tuhnuja blogikuvia.
Elsan myssyn virkkasin aivan mielettömän kauniista Rico Design essentials cotton dk -langasta josta
virkkasin itselleni viime vuonna lippiksen (tosin eri sävyisestä). Langassa on todella upeat syvät värit ja sitä on kiva virkata. Valokuvista kuitenkin huomaan että kavennuskohdat näkyvät selvemmin eli rumasti valmiissa myssyssä verrattuna mun myssyyn mikä on virkattu Novitan Cotton Linen -langasta. Molemmissa käytin 3,5 mm koukkua.
Metsien kätkemä -sarjan Reetta kävi muuten kommentoimassa
mun blogipostaukseen niistä sarjassa näkyvistä käsitöistä, käykäähän lukemassa! Ja jos ette ole vielä katsoneet sarjaa mutta epäilette että se voisi kiinnostaa,
jaksot löytyvät tosiaan Yle Areenasta. Telkkarista tulee näin tiistaisin.