Sivut

torstai 5. toukokuuta 2016

Teatterimuseo

Käytiin viime viikolla ensimmäistä kertaa Teatterimuseossa ja yllätyttiin kyllä aivan totaalisesti! Siis positiivisesti! Onneksi ei olla menty aiemmin sillä vielä jokin aikaa sitten ei jäbä olisi siitä vielä saanut mitään irti. Mutta nyt pukuhommat jo kiinnosti vaikka ei varmaan varsinaisesti vielä teatterista ymmärrä, ei olla vielä käyty (koska kärsivällisyys ei mielestäni ole vielä sillä tasolla että istuttaisiin teatterissa).

Vähän kyllä meinasi käydä nolosti kun mulla ja siskollani oli museokortit ja jotenkin onnistuin vain olettaan että jäbä olisi ilmainen mutta sitten myyjä alkoi vihjaan että niin, yli 3-vuotiaista menee kyllä maksu. Hups!


Siis siellä oli AIVAN VALTAVASTI kaikkia pukuja ja rekvisiittaa joilla sai leikkiä. Siis aivan valtavasti! Minulla on semmoinen pieni lapsuustrauma jonka varmaan kollektiivisesti jaan kaikkien saman ikäisten kotokyläläisten kanssa sillä meillä oli 80-luvulla seurakunnan kerhossa täiepidemia. Ja voin kertoa että silloin tehtiin niin selväksi se että toisten pipoja ei päähän laiteta että vielä näin aikuisiälläkin olen melkein hysteerinen kaikkien "hernepussi pään päällä" -leikkien suhteen. Nyt kuitenkin vähän hölläsin ja soviteltiin museossa myös niitä hassuja lakkeja ja naamareita eikä kukaan saanut täitä. Huh!



Meni kyllä pitkään sisäistää että ihan oikeasti oli niin paljon sitä sovitettavaa. Onneksi siellä koko ajan kiersi henkilökuntaa rohkaisemassa että mitä saa pidellä ja mitä ei. Siellä ei tainnut sillä hetkellä oikeastaan muita museovieraita edes olla. Siis mitettikää nyt miten huippua! Koko museollinen vain meidän lapsen ja lastenmielisten aikuisten leikkikenttänä!

Valoja ja ääniä sai vaihdella (migreeni taattu!) ja kokeilla ja siellä oli kaikkea dubbauskaraokea ym jännää mitkä vielä jäi testaamatta. Ja skipattiin oikeastaan kokonaan se vaihtuvana näyttelynä ollut Onneli ja Anneli -shitti.




Tänne pitää ehdottomasti tulla uudelleen esim vuoden päästä ja valita taas sellainen päivä ettei ole paljoa muita liikenteessä.

18 kommenttia:

  1. Haha, mä niin tiedän tuon "toisten hattuja EI käytetä" tunteen! :D Kai siitä jotkut traumat on jäänyt kun ajatus niin inhottaa, vaikkei meidän koululla koskaan ollut mitään epidemioita.

    VastaaPoista
  2. Jälleen hauska museopostaus, kiitos siitä! Teillä noita mielenkiintoisia paikkoja riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosi kiva asua kun on niin paljon kaikkia mahdollisuuksia!

      Poista
  3. Toi teatterimuseo on kyllä tosi kiva! Kävin itse ekaa kertaa joskus alkuvuodesta ja tykkäsin tosi paljon. Kivoja juttuja sekä lapsille että aikuisille.

    Varmaan melkein kaikilla meillä suunnilleen samanikäisillä on varoiteltu kovasti täistä. :D Mä en silti tiedä ketään, jolla olisi oikeasti ollut täitä, mutta kuitenkin meillä oli ala-asteella iskostettu päähän, että sinne koulun naulakoiden ylähyllylle ei laiteta mitään täivaaran takia.

    VastaaPoista
  4. Täällä myös täi-vaara elävästi muistissa. En tiedä ketään kellä täitä siihen maailman aikaan olisi ollut, mutta nyt... Tuntuu kaikkien tuttujen lapset saaneen päiväkodista täitä, kihomatoja ym yökköjä juttuja. En tajuu miten niitä nyt vilisee vähän väliä...

    Kiva postaus. Täytyy tyttären kanssa mennä kun pikkuisen vanhempi.

    Oot kyllä niin aikaan saava että jaksan aina sitä ihmetellä. Kiva kun lapsillasi ohjelmaa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosiaan kaikilla ne. Ite muistan kun terveydenhoitaja kävi kerhossa tutkimassa kaikkien päät ja muistan kun istuttiin rivissä täishampoot päässä. Hirvee duunihan siinä on ollut kaikkien petivaatteiden ja pehmolelujen ym kanssa, en kyllä haluisi kokea sitä äitinä :D Hyi, saatika kihomatoja. Onneksi ei ole tullut vaikka päiväkodissa (silloin ku jäbä vielä oli siellä) tuntui aina olevan lappu että mitä milloinkin tartuntavaarana, yh.

      Poista
    2. Mä olen sen verran vanhempi että mun kouluaikana täit kuuluivat historiaan. Mutta tyttö sai kerran päiväkodin kevätretkeltä ratsastuskypärästä täitä. Minä hölmö kun ajattelin että kyllä meidänkin lapset saa mennä talutusratsastukseen kun kerran muutkin. Eivät mene enää. Koulusta tulee täitiedote vähintään kolme kertaa vuoden aikana. Ja juuri luin jostakin että Suomessa on jo oma lutikkakanta - mihin tämä maailma on menossa.

      Mari K

      Poista
    3. Ai kamala, täytyy muistaa että jos lapset on menossa tommoseen, pitää laittaa jotain hyönteismyrkkyä päähän x) No joo, ei kyllä naurata yhtään.

      Poista
  5. Me käytiin joulun alla kirjastossa kattoo Vantaan teatterin Viirun ja Pesosen joulu - esitys, sitä kaksivuotiaskin jaksoi aika hyvin seurata, kesto oli vajaa puoli tuntia. Oon haaveillut, että mentäis toistekin, joko ihan teatterille Tikkurilaan tai sitten, kun jalkautuvat taas kirjastoon tai Taidetalo Toteemiin. Kiva, kun kerrot teidän museovierailuista, just vastikään piipahdin vauvan kanssa spontaanisti Kiasmassa virkkaustaidetta ihmettelemässä sun vinkin perusteella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kesänä voisin ehkä jo viedä jäbän kesäteatteriin! Tai sitten tavalliseen.

      Ihana kuulla että kävitte Kiasmassa! Se on hurjan kiva näyttely se virkkaushomma!

      Poista
  6. Millainen oli Onneli ja Anneli-shitti??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli jotain nukkekoteja ja sitten semmosia possuja pyörien päällä joilla sai leikkiä. Se vaihtuva näyttely oli itse asiassa kimmoke sille että mentiin tuonne mutta lasta ne ei kiinnostaneetkaan yhtään. Ei olla kyllä edes nähty niitä leffoja.

      Poista
  7. Tanssiteatteri Raatikko siel Vantaalla on aika kiva teatteri lapsille. Pari eri esitystä olen käynyt katsomassa. Kyllä sun poika jaksaa katsoa niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! :) Jotain teatteria ois kyllä kiva ottaa ohjelmaan :D

      Poista
  8. Kiva postaus, taas! Suosittelen kyllä teatteria pienillekin lapsille. Se on niin taianomaista miten pienetkin malttaa keskittyä. Kesäteattereissa on kyllä mielestäni liikaa ulkoisia ärsykkeitä... Suosittelen nukketeatteri Sampoa, hyvät tarinat ja aina live musaa. Ja on edullinen.
    Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kun sanoit niin kesäteatteri voi kyllä olla vähän huono. Sieltä ehkä herkemmin tulee lähdettyä karkuunkin jos lakkaa kiinnostamasta kuin teatterisalista jossa valohommat ja muut. En ole varma minkä ikäisenä itse olen ollut teatterissa mutta muistan että pikkuveli oli ainakin jo tosi pienenä mukana kun oltiin jotain lastennäytöstä katsomassa. Kiitos vinkistä, voisi kyllä tosiaan jäbän kanssa jo kokeilla!

      Poista