Sivut

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Vauvojen museomaanantai Vantaan kaupunginmuseossa

Useampikin henkilö on kommenteissa vinkannut minulle Vantaan kaupunginmuseon vauvojen museomaanantaista ja yritin vähän änkyttää että kun tuo esikonen, mutta repästiin ja mentiin nyt sitten kuitenkin! Suuren suuri kiitos vinkistä siis!


Ja tottahan tuonne sai isosisaruksen ottaa mukaan, tietenkin! Ja osa vauvoistakin oli enemmänkin pieniä taaperoita jo. Kyllähän sen järkikin sanoo ettei se niin tarkkaa ole mutta silti sitä epäröi. No okei, pakko myöntää että jäbä pelasi mun puhelimella koko varsinaisen vauvajutun ajan (ilman ääniä tietenkin) koska eihän hän olisi jaksanut vauvojen lorutuokiota istua nätisti paikallaan eikä halunnut tulla toiselle polvelle lorutettavaksikaan enkä tietenkään päästänyt häntä yksikseen kiertään museota. Itse näyttely (Joki - kivikaudesta kaljakelluntaan) kyllä oli todella kiinnostava lapsen näkökulmasta, oli tehty lapsille helposti lähestyttäväksi. Joten oltaisiin hyvin voitu käydä tuolla muulloinkin, pääsymaksu on joka tapauksessa ilmainen.



Vauvojen museomaanantai järjestetään joka kuukauden ensimmäinen maanantai. Tässä kuussa aiheena oli lasten lorut, toukokuussa sitten "vauvat arkeologeina".

Oltiin tapamme mukaan hyvissä ajoin paikalla, otin kuvat silloin. Kun tilaisuus alkoi, museo olikin jo aivan tupaten täynnä vauvoja! Loruhetki oli aika hälyinen kun kyllähän kymmenistä vauvoista ölinää lähtee. Henkilökunta kuitenkin seivasi tilanteen ja piti vielä toisen samanlaisen lorutuokion perään jolloin he jotka ensimmäisen missasivat tai eivät kuulleet, saivat uuden mahdollisuuden. Niin ja mun vauvahan tunki sen lorumonisteen samantien suuhun joten mulle oudommat lorut oli vähän haastavampia sitten vetää siinä.



Hauska konseptihan tämä kyllä on ja varmasti käydään uudelleenkin joku kerta! Kivoja tällaiset matalan kynnyksen vauvatapahtumat joihin ei tarvitse mitenkään sitoutua.

Museoissahan parasta on aina museokaupat sillä niissä on kaikkea erikoisempaa pientä sälää. Nytkin esimerkiksi oltiin jäbän kanssa aivan pähkinöinä tästä M-juna-kangasmerkistä vaikka ei mulla ole mitään aavistustakaan mihin tämä ommellaan. Hauska oli myös tuo Vantaan kulttuuripalvelujen mainos, jota itse katsoin vain että "hei, taiteltava talo" mutta tarkkasilmäinen poikani oli heti älynnyt että se on se museo itse tietenkin! Hauska!


Vantaan kaupunginmuseo on siis tosiaan se vanha rakennus siinä Tikkurilan aseman kupeessa. Itselleni tämä oli, hävettää ihan myöntää, ensimmäinen vierailu täällä (jos yhtä geokätköpiipahdusta ei lasketa).


Vielä kerran, kiitos vinkistä! Meillä on ilmaisjakelu/mainoskielto ovessa eikä ikinä oikein tule luettua niitä Vantaan Sanomia netistä, sieltä varmaan olisi voinut tämänkin bongata. (Ja tarkemmin asiaa tutkittuani tuosta on ollut juttua Asukaslehdessä joka tulee joka talouteen anyway mutta itse olen heivannut tuon uusimman numeron suoraan paperinkeräykseen kun ei muka ehtinyt lukea. Auts!!!)

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että teillä oli hauskaa :) Itse en ole käynyt kyseisessä museossa vähään aikaan, pitäisi taas jossain vaiheessa käydä.

    VastaaPoista
  2. Tulit mieleen, kun törmäsin tähän artikkeliin. Vähän on vaan kaukana.
    http://www.savonsanomat.fi/viihde/Lättähattu-palaa-liikenteeseen/753435
    Minna

    VastaaPoista