Sivut

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Puoli-ilmaista junalla hurvittelua

Paljon on niistä rutistu. Nimittäin junalippujen hintojen alenemisesta joka käytännössä on kuitenkin monilla nostanut hintaa. Olen jo lopen kyllästynyt aiheeseen eikä se enää onneksi paljoa small talkkeihin sisällykään mutta sen mä nyt kuitenkin kerron että siinä missä viime vuonna autojuna vessallisella makuuvaunuhytillä Ouluun maksoi 316 euroa, tänä vuonna pulitimme siitä 150 euroa.  Hinnat eivät tietenkään ole aivan täysin vertailukelpoiset sillä sesonkiajankohta oli eri mutta siitä huolimatta, puolet halvempi! (Toissa vuonna sama setti maksoi 250 euroa, mutta ilman omaa huussia) Makuuvaunussa tosiaan alle 10-vuotiaista lapsista ei tarvitse erikseen maksaa jos ei ole omaa sänkypaikkaa.

Meinattiin oikeasti tipahtaa tuoleiltamme kun matkaa varasimme. Oltiin nimittäin pitkään mietitty että onko tässä elämäntilanteessa varaa vai pitääkö ajaa koko matka sukuloimaan Pohjois-Pohjanmaalle.

Harmi että ei voitu tulla takaisinkin autojunalla, oli se vaan taas niin törkeen pitkä matka lasten kanssa ajaa vaikka molemmat hyvin autossa viihtyvätkin.  Ja bensat plus ne huoltoasematauot tulivat varmasti aivan saman hintaisiksi kuin se junakin tällä uudella hinnalla.






Hyvin mahduttiin nelistään kahden hengen kopperoon vaikka vähän naurattikin että miehen ja lasten sukulaiskierroksemme tukikohdassa, Oulun Edenissä, hotellihuoneen pelkkä sänky oli takuulla 1,5 kertaa suurempi pinta-alaltaan kuin tuo koko junahytti mutta nukuttiin silti yhtä ahtaasti :D

17 kommenttia:

  1. Ihanat matkustajat.
    Erilaiset matkalippujen hinnat yllättävät aina.

    VastaaPoista
  2. Kiitos postauksesta. Maksettiin viime kesänä sikana autojunalla Rovaniemelle. 5 henkee joista enää yks alle 10. Päätin jo et tänä kesänä autoillaan, mut pitääpä kattoo paljonko nyt maksaa.
    On sulla hyvä blogi.
    Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ihmeessä tsekata! Voihan se olla että ovat nostaneet sesonkiaikojen hintoja ja sitten tällee huhtikuussa saa mennä auton kanssa ihan puoli-ilmaiseksi. Mutta tosiaan pari kuukautta etukäteen taidettiin tämä varata, sekin voi vaikuttaa hintaan!

      Kiitos kiitos :) :)

      Poista
  3. Itse en junassa yöpymisestä erityisemmin nauti, mutta nuista sinun yöjunakuvista tykkäsin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä nukuin jo yllättävän hyvin vaikka toki jaetussa sängyssä vähän ahtaanpuoleista olikin. Seuraavana päivänä vähän vielä heiluu päässä mutta kyllä se silti autossa istumisen voittaa :D

      Poista
  4. Kieltämättä tuo on ollut hyvin edullinen ja käytännöllinen tapa matkustaa. Tavarat kulkevat autossa, mutta saa nukkua matkan sängyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä edullinen! Tokihan sinne sängyn alle melkoinen määrä matkatavaroita mahtuisi mutta kun autoa tarvittiin joka tapauksessa niin kiva että suurin osa tavaroista sai olla siellä.

      Poista
  5. Kiva kuulla että matka oli mukava :) Miten muuten minijäbä suhtautuu minitypyyn? Muistan kuinka äiti kertoi että kun minut tuotiin Jorvista, puolitoistavuotiaan isoveljeni kommentti oli "Jääkö tuo meille vielä ensi yöksi?" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä aluksi sopeutumisvaikeuksia mutta nyt ovat ihan parhaita kavereita ja nauravat toistensa tempauksille :)

      Poista
  6. Kuulostaa reilulta hinnalta, jolla kehtaa matkatakin. Kätevää pitää tukikohtana hotellia sukulaisvierailulla ;) Sopis minullekin, mut luulenpa että sukulaisille ei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no me pidetään toisinaan hotellia tukikohtana, ei toki ihan joka kerta. Kun halutaan fiilistellä sitä Ouluakin jossa parisuhteemme ensimmäiset vuodet ollaan yhdessä vietetty ja ne sukulaiset kun asuu lähikunnissa ja jos heillä ei ole lomaa niin mitäs me siellä päivisin keskenään kun muut ovat töissä (mistään lapsuudenkodista ei siis ole kyse, sellaista ei ole). Ja sitten taas esim palvelukotiin ei voi mennä yökylään. Tällaisessa tilanteessa kylpylähotelli on oikein oiva vaihtoehto :)

      Poista
    2. Juu, on kyllä hyvän kuuloinen vaihtoehto :)

      Poista
  7. Mitä teillä oli eväänä? :)
    Meillä on tiedossa yöjunamatka kesällä ja mietin että mitähän ottais lapsille (5 v ja 7 kk) ja itselle evääksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan aina haettu rautatieasemalta täytetyt patongit iltapalaksi (ei kyllä mikään budjettiratkaisu mutta meillä silti perinteenä). Aamuksi ollaan varattu banaanit tms ja sit tietty vettä on ollut ja pillimehuja. Juna on Oulussa niin aikaisin että ei olla ehditty kaipaan sen suurempaa aamupalaa, hyvä jos saadaan edes herättyä ja ittemme ulos junasta :D Syöty ollaan paremmin sit perillä. Mutta Rovaniemelle menee toki pidempään niin jotain evästä on hyvä olla aamuksikin. Niin ja vauva veti ihan purkkiruokaa junassa.

      Poista
  8. Meillä tosiaan juna lähtee 17.55 Rovaniemeltä ja auto pitää olla junassa tuntia ennen. Eli iltapala on pakko varata mukaan. Juna on aamulla kahdeksalta Turussa niin ajattelin että syödään sitten perillä. Vauva saa tietysti aamumaidot jo junassa. :)
    Tulikin muuten mieleen että te ootte retkeilyihmisiä mutta ootko koskaan puhunu eväistä? Meillä on motto että eväät ennen kaikkea. :D Olis kiva kuulla teidänkin retkien ruokapuolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan aikasin lähtee! Meidän juna lähti kymmeneltä Helsingistä niin aika suoraan sai mennä nukkuun.

      En ole kauheesti eväistä puhunut kun jo kuvien perusteella niistä on tullut kommenttia tyyliin "söit varmasti enemmän pullaa mitä kuvassa näkyy" :P Mutta siis ihan perus jotain karjalanpiirakoita ym yleensä on.

      Poista