Sivut

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Metsäretkifiilistelyä

Tänään vietetään ensimmäisen kerran Suomen lasten metsäretkipäivää!

Kuten ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, me tykätään käydä retkillä. Pienillä ja isoilla. Blogiin päätyy useimmiten ne isommat, siitä syystä näissäkin kuvissa monissa näkyy pitkospuut tai muut valmiit reitit. Pakko myöntää että lapsi haluaisi useammin metsään kuin mitä sinne menemme. Siis ihan vain lähimetsiinkin. Haluaisi pikkupoluille ison sijaan mutta liian usein on vauva rattaissa eikä voida mennä. Aion nyt ehdottomasti petrata tässä asiassa. Pitäisi useammin ottaa kantoreppu tai -liina mukaan jotta voisi lennosta vaihtaa ja mennä sinne syvemmälle metsään. Aina ollaan kuitenkin enemmän viihdytty tien päällä kuin hiekkalaatikolla ja monta kertaa viikossa kyllä metsäteillä kävellään mutta ei varsinaisesti metsässä sillä tavoin että hypittäisiin kivillä ja kannoilla.

Haaveissa olisi tulevalle kesälle telttaretki metsään, saas nähdä miten käy!















Viime viikolla täytettiin Hyve-kaavake neuvolaa varten ja kerhosta kirjasivat siihen että lapsellamme on ikätasoon nähden laaja sanavarasto ja tarkkailee ympäristöä enemmän kuin muut kerhoryhmässä. Nämä voi toki olla vain ominaisuuksia mutta tietenkin haluan uskoa osatekijäksi sen että vietetään niin paljon aikaa kotipihan ulkopuolella yhdessä.

10 kommenttia:

  1. Musta on kyllä mahtavaa, että jaksatte käydä lasten kanssa metsässä ja retkillä ylipäänsä :) Monetkaan lapset eivät pääse metsään muuten kuin päiväkotiretkillä ja se on sääli, sillä metsä on hieno paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä retket on monesti aikuisten, ei niinkään lapsen, tarpeesta tehtyjä kun ei vaan jaksa joka päivä hiekkalaatikolla :D Mutta toki lapsi näistä myös nauttii enemmän kuin hiekkalaatikosta!

      Poista
  2. Luontoretket on ihan mahtavuutta!

    VastaaPoista
  3. Metsäretket on parhaita! Terveisin tänään töissä retkeillyt ja vielä illalla omien muksujen kanssa maastoutunut :-D

    VastaaPoista
  4. Metsäretket on ihania! Itse vein eilen hoitolapset + kaksi omaa metsäretkelle juurikin tuon metsäretkipäivän kunniaksi. Pitää useamminkin tehdä pikkuretkiä. Oli ihan huippua ja lapsilla hyvät jutut ja leikit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuretkiä on niin helppo ja mukava tehdä ja aina on kivaa! :)

      Poista
  5. Minunkin pitäisi ottaa tavaksi metsäretkeily nyt kun lumet ovat sulaneet, onhan täällä Myyrmäessä ja Malminkartanossa ja myös Varisto- Pähkinärinne- Hämeenkylä- alueella runsaasti metsikköä :) Olen myös lukenut suosituksia siitä että metsässä kävely on hyväksi sekä sielun että ruumiin terveydelle.

    VastaaPoista