Sivut

lauantai 2. tammikuuta 2016

Lauhanvuori frozen

Voi elämä miten kauniin luontoelämyksen tänään saimme. Lauhanvuoren kansallispuisto on niin tuttu ja turvallinen retkipaikka mummulasta käsin ettei se oikein tarjoa mitään uutta ja ihmeellistä mutta silti siellä vuosittain tulee käytyä koska on kertakaikkiaan mukava paikka. Vaikka samaa metsää ja suota se tietysti on kuin muuallakin. Me kun ei mitään Järvisuomen kasvatteja olla niin tämä riittää oikein mainiosti. Yleensä täällä käydään kesällä, lapsuuteni talvina siellä aina perinteisesti oli tyyliin vyötäröön asti lunta (partioleiritrauma). Nyt ei lunta ollut tarjolla ja aamulla pakkaslukemakin oli niin paljon että melkein jäi kävelyretki tekemättä, vauvaa kun ei noilla pakkasilla voitu ottaa mukaan. Onneksi avuliaita siskoja löytyi lapsenhoitajiksi ja päästiin viettään laatuaikaa esikoisen kanssa. Voi sentään miten tuo meidän jäbä jaksaa kävellä! Huippuseuraa tällaiseen. Oli tosiaan älyttömän kaunista kun aurinko paistaa matalalta ja kaikki on ihanasti jäässä mutta ei kuitenkaan lumen peitossa. Ei nähty reiteillä kuin yksi toinen seurue, hiljaisuus oli täydellistä. Todellakin sielu lepäsi. Nyt on ehkä pari kuvaa liikaa mutta ei voi mitään.























Suurena inspiraationa tähänkin kävelyyn ihana @lastenkanssaretkelle instagramissa. Siinä on nainen jolla on neljä alle kouluikäistä lasta ja retkeilee metsissä kunnioitettavan usein. Olenkin jo esittänyt toiveeni tunkea oman pesueeni kanssa heidän retkelleen mukaan joskus kun näillä huudeilla käydään. Nyt kuitenkin takaisin Vantaalle.

11 kommenttia:

  1. Meillä löytyy metsää -jopa hiukan ihan omaa sellaista - nurkalta, maalla kun asutaan. Tänään löytyi muutama metri metsän puolelta paljon jäätä, kun vesilammikot oli jäätynyt sammalten sekaan. Sen verran paljon oli jäätä, että haettiin Tytölle luistimet jalkaan ja voi sitä riemua! Kauan jaksoi luistella vaikka kylmä olikin, huomenna varmasti samoihin hommiin. =)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat, kaunis huurteinen luonto. Pitäisi itsekin lähteä oikeesti metsään useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto ja metsät on kyllä melkeinpä aina jollain tapaa tosi kauniita, ja aina niin voimaannuttavia, eli totisesti suosittelen :)

      Poista
  3. Olipa kaunista, melkein kuin satumetsää.

    VastaaPoista
  4. Kyllä sait tunnelman talteen kuviinkin. Upeita!

    VastaaPoista
  5. Ihana Lauhavuori! Junnuna siellä tuli käytyä niin paljon etten enää nähnyt paikassa mitään ihmeellistä (paitsi silloin kun ajoin pitkospuilta pyörällä vähän ohi ja putosin suohon...)


    Siskon kanssa käytiin siellä kävelyllä toissakesänä, ja totesin että ehkä kannattaisi tosiaan mennä useemminkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen junnuna käynyt siellä pyörällä mutta hitsi vieköön, ei ajettu pitkospuilla! Se olisi varmasti ollut hauskaa :D Vaikka ois pudonnutkin ;)

      On se kiva kohde käydä, varsinkin jos lähellä asuu niin mikäs siinä :)

      Poista
  6. Upeat kuvat! Makeeta että mummulan lähellä on spitaali-järvi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä siellä sitten muita järviä oikein olekaan :D Jotkut uskoo että sillä vedellä on parantava vaikutus xD

      Poista