Sivut

perjantai 2. lokakuuta 2015

Melkoinen meriitti

Tänä aamuna klo 7:05 tapahtui jotain odottamatonta. Jotain mitä en uskonut voivan tapahtua kuin urbaaneissa legendoissa ja melkoisissa kalajutuissa. Kävi nimittäin niin että kalalankakerä loppui kesken! Kyllä! Olen aina ajatellut että kalalanka on sellaista että yhden tötsän kun ostaa niin sillä pärjää lopun ikää ja jää vielä lapsenlapsillekin sen verran että saa yhdet pitsiverhot virkattua.


Onhan tämä nyt kuitenkin sitä paksuinta mahdollista (18-säikeistä) joten ehkä sen 6-säikeisen kanssa olisi vielä vuosikymmeniä yhteistä taivalta jäljellä. Mutta on tämä kyllä olevinaan niin suuri ihme että melkein tekisi mieli tuo hylsy ihan kirjahyllyyn laittaa esille. Katsokaa, Terhi on virkannut koko kerän kalalankaa!


Onneksi hätää ei ole vaikka mulla onkin taas yksi suuruudenhullu projekti kesken. Mulla on nimittäin tätä lisää!


Jos sinulta on kalalangat finaalissa niin tänä viikonloppuna Seinäjoen kässämessuilta löytyy Suomen langan koju! Eikä ollut maksettu mainos vaikka nämä langat kyllä olen heiltä vuosi sitten saanutkin. Mutta ne mitä lähden nyt lankakaupasta hakeen (koska en ole Seinäjoella) koska tarvitsen projektiini toistakin väriä ja ehkä kolmatta, ovat sitten omasta pussista ;)

15 kommenttia:

  1. Itsehän olen saanut tikutettua loppuun jopa niitä 6-säikeisiäkin. Se on hurja tunne se. Onnea saavutuksestasi.

    VastaaPoista
  2. Ohhoh! :| Mulla on vielä kesken äidin aikanaan (70-luvulla?) ostama kalalankakerä kesken. :D (Tosin se on vaaleankeltainen, joten kuluu siksikin vähän hitaasti. :D)

    VastaaPoista
  3. Ahhahhah, harmi että annoin kaikki perimäni kalalankatötsät pois, olisin voinut panna puolitusinaa postiin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää, mulla on näitä tosi paljon, nyt vaan just se oikea sävy ja paksuus puuttuu.

      Poista
  4. Minulla on niitä mummulta-äidille-ja tyttärelle kulkeutuneita keriä, ja loppua ei näy. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta ei enää malta käyttääkään kun on perintökalleus! :D

      Poista
  5. Kai se on onnittelujen paikka?? :oD
    Onnea!!

    VastaaPoista
  6. Nyt kyllä on varmasti photoshopattu! En usko, en kyllä usko, en voi uskoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa photoshopata, maalasin talouspaperirullahylsyn valkoiseksi ja kieputin siihen vähän lankaa ja täydestä meni ;D No ei!!! ;)

      Poista
    2. Mä tulin ihan uudestaan ihmettelemään tätä ihmettä!

      Poista
  7. Juu. Ei noi voi käydä. Kummallista. nimim. miksiköhän munkin kaapeissa on tuota samaista kalalankaa.....

    VastaaPoista
  8. Tuo on kyllä jo melkoinen saavutus!! Onnittelut, ja onnea valitsemallasi tiellä :D

    VastaaPoista
  9. Käsityöluokan kaapissa on muutama kerä kalalankaa, jotka väriensä - lehmuksenvihreä ja tummanruskea - perusteella ovat 70-luvulta. Minulla alkoi juuri kahdeksas lukuvuosi kyseisessä työpaikassa, eikä kalalanka vaikuta vähentyneen, vaikka sitä on ahkerasti shiborivärjäyksissä käytettykin...

    VastaaPoista