Sivut

perjantai 14. elokuuta 2015

Puikkomaisterin sukkakirja

Yksi varmasti tämän syksyn upeimmista neulekirjoista on täällä, Puikkomaisterin sukkakirja! Sain kunnian osallistua eilen kirjan julkkareihin Snurre-lankakaupassa ja tavata Puikkomaisteri-blogin Tiina Kaarelan ihan livenä. Suorapuheiseksi bloggaajaksi tituleerattu nainen teki kyllä minuun vaikutuksen, tykkään räväköistä tädeistä. Eikä tilaisuudesta saamani kirja jättänyt kylmäksi sekään. Pelkkä kansikuva on niin hieno että nimesin nuo sukat heti lemppareiksini kirjasta vaikka onhan siellä vaikka ja mitä muutakin.



Kirja on suunnattu tosineulojille joten siinä ei alussa kerrata perussilmukoita. Tämä on minusta ehdottomasti plussaa sillä omistan aika kattavan neulekirjakokoelman mutta kun tilaa on rajallisesti, niin kyllä se harmittaa että joka opuksessa on sivutolkulla sitä samaa "näin teet perussilmukan" -höttöä. Jos joka kirjasta saisi ne pois, kirjahyllyyni mahtuisi aika monta neulekirjaa lisää!

Kirjan sukkien malleissa on sovellettu eri maiden kansanomaisia kuvioita ja itse tunnistinkin heti ainakin Muhu-sukat! Meite Muhu Mustrid -kirja löytyy siskoni kirjakokoelmasta ja olen siitä joskus muinoin blogannutkin. 



Jotta ei nyt pelkästään hehkuttamiseksi mene niin nuo upeat kirjoneuleohjeethan on suunniteltu minun makuuni hyvin ohuille sukkalangoille ja itse asiassa minä vaikka kirjoneuleita väännänkin omasta mielestäni todella hyvin tasona, niin sukan varressa ne ei vaan ota onnistuakseen. Joten en välttämättä ihan heti ole neulomassa täsmälleen tuollaisia sukkia (mutta se ei ole kirjan vika vaan minun ongelmani). Sehän se kirjoissa kuitenkin juuri parasta onkin että toimivat inspiraation lähteenä. Noitahan ei ole mikään pakko tehdä oikeasti niin ohuista langoista vaan soveltaa sitten vaan paksummalle. Soveltaminenhan se just parasta onkin, kuka niitä ohjeita jaksaa niin tarkkaan lukea muutenkaan? Ja miksi ihmeessä edes pitäisi? Vaikka toki kirjoneuleista saa sitä näyttävämpiä mitä ohuempi lanka on ja ohut villasukka on tietenkin kivempi kuin paksu.




Diggasin kirjassa myös osuudesta jossa kerrottiin sovelluksista ja ohjelmista neuleohjeiden lukuun ja omien neuleiden suunnitteluun. Itsehän insinöörinä olen käyttänyt kirjoneulesuunnitteluun ruutupaperin lisäksi Exceliä ja voin kertoa että se ei todellakaan taida olla se kätevin tapa maailmassa vaikka Excel ja insinööri vahvasti yhteen kuuluvatkin.

Niin ja tässäkin kirjassa valokuvat ovat aivan mielettömän upeita! Valokuvat on ottanut Susa Junnola.

Tervetuloa siis kirjakokoelmaani, Puikkomaisterin sukkakirja!

10 kommenttia:

  1. Ihania sukkia! Mullakin on tuo Muhu-kirja. Sitä on ihana aina välillä ihan vain selailla :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, olen samaa mieltä, että perussilmukat-osio ei tarvita laittaa jokaiseen kirjaan. Tämäkin kirja tulee kirjahyllylleni aikanaan ja hyllyllä on yli 10 sukkakirjaa.
    Upeita malleja näkyy olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään varsinkin tuntuu niin turhilta aina ne perussilmukkaosiot kirjoissa kun kaikki on niin helposti googletettavissa ja usein jopa ihan todella rautalangasta väännettyjä opetusvideoita on saatavilla.

      Poista
  3. On kyllä hienoja sukkia tuossa kirjassa. Tuollaisista saa vain haaveilla.

    VastaaPoista
  4. Odottelen omaa kirjaani ensi viikolla saapuvaksi ja nämä kuvamaistiaiset saivat odotukseni nousemaan vaan korkeammalle!

    VastaaPoista