Sivut

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Rinkkarakkaus

Melkein 20 vuotta sitten, keväällä 1996, ostin ensimmäisen rinkkani. Ja se onkin ollut ainokaiseni näihin päiviin saakka. Silloin oli partiolaisten suurleiri, Loisto, ja sitä leiriä varten oli viimein aika tehdä iso siirto ja ostaa ikioma rinkka. 12-vuotiaana tehty valinta, pinkkiä ja violettia, ei ole kaduttanut päivääkään. Rinkkani on ihanin ikinä! Se on ollut mukana monet partioleirit ja retket, sittemmin festarit ja ulkomaanmatkat ja se selässä on toteutettu SE suuri unelma: InterRail. On kertynyt älyttömän paljon kilometrejä niin pitkospuilla, raiteilla kuin lentokoneen kyydissäkin. Kaupungeissa ja kylissä. Rinkka selässä on ohitettu vetolaukkuihmisiä kahta kättä heiluttaen hymyssäsuin. Kun joku on ihmetellyt että eikö ole raskasta kantaa rinkkaa selässä ja lasta kantorepussa edessä, olen vastannut että ei todellakaan, nämä tasapainoittavat toisiaan. Eikä rinkkaa ole raskasta kantaa. Ihan oikeasti ei ole, mutta vetolaukkua on vittumaista vetää, varsinkin matkarattaiden kanssa.


Yllätyin kun selasin rinkkakuviani vuosien varrelta että se on useissa kuvissa aikana ennen lasta ollut jopa todella vajaa. Nykyään kun tuntuu että se on auttamattomasti liian pieni ja saumat natisevat vaikka kyseessä olisi vain viikonloppureissu. Enää ei voisi tunkea sinne reissusta jäänyttä avattua vessapaperirullapakettia kotiinviemisiksi eikä ottaa mukaan monia erilaisia kenkiä siltä varalta jos sattuukin vaikka lähteen baariin. Vakiona onkin nykyään että lapsen kanssa reissatessa pitää vuokrata tilaa kanssamatkustajien laukuista ja roikottaa rinkan lisäksi putkikassia olalla. Nyt ei varauduta spontaaneihin baarireissuihin vaan varautuminen tarkoittaa sitä että mukana on sekä toppavaatteet että välikausivaatteet, kurahousut ja saappaat. Kamerakin vie tilaa 10 kertaa enemmän kuin vuosia sitten, keskeneräisistä neuleista puhumattakaan.


Ihan ensimmäisiä ajatuksia oli kun sain tietää olevani oikeasti raskaana, että tarvitsen isomman rinkan! Tämä 65-litrainen palveli nippanappa äidin ja taaperon tarpeita kesäreissuilla kun ihan joka säähän ei ollut pakko varustautua. Nyt on pakko saada isompi.


Kävin eilen kiertelemässä kaupoissa tutustuen valikoimaan ja totesin että kaikki 75-80-litraiset on tarkoitettu miehille. Naisten malleissa nimittäin tilavuus loppuu siihen kuuteenviiteen koska oletus on varmaan ettei naiset jaksa kantaa. Samoin kaikki kivat värit loppuvat luonnollisesti siihen kun naarassymbolit puuttuu esittelylapuista. Isot rinkat on mustia tai vihreitä. Niitä joita vaan tosiäijät kantaa erämaavaelluksillaan. Ei ole kukaan muistanut perheenäitejä, ei. Meitä jotka toisen lapsen saapuessa eivät osta isompaa autoa vaan isomman rinkan. Kaiken lisäksi koin että näissä kyseisissä retkikaupoissa palvelua saivat vain ne sporttiset miehet. Ihan kuin kukaan hullu lähtisi tuollaisiin kauppoihin 3-vuotiaan lapsen kanssa ihan vaan huvin vuoksi katseleen rinkkoja. Palasin kotiin ilman uutta rinkkaa ja jatkan etsintöjä netistä. Sielläkin loistaa vain ne samat kaupat ei oonsa kanssa mutta ainakin nyt tiedän että on mahdollista saada iso rinkka sinisenä mikä ei tietenkään ole ihan pinkki eikä violetti mutta onneksi tarpeeksi kaukana armeijan vihreästä.


Tästä rinkka-asiasta tekee vähän vaikeata se että suhtaudun näihin kuin elämänkumppaniin. Onneksi vanhasta ei tarvitse kuitenkaan luopua, se edustakoon silloin jos jostain syystä reissuun lähden ilman lapsia, Conversen tennarit ulkopuolella roikkuen wc-renkaan supistajan sijaan.

14 kommenttia:

  1. Hih, minulla on ihan eri näkökanta. Etsin juuri reppua, mutta en voi sietää, siis ei millään, niitä "naistenvärejä", joilla myös urheiluvaatteet on pilattu ja aivan itkua tuhertaa niiden sietämättömien punervien ääressä. No en kyllä mustakaan huolisi... Onnea etsintöihin! Minä jouduin tyytymään ruman siniseen. Pitäisiköhän ommella joku kiva huppu sille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tuskaa se on noinkinpäin :D Mä löysin nyt hyvän rinkan, iso ja punainen! :)

      Poista
  2. Hauskoja rinkkakuvia lapsen kanssa tai ilman. Nostan kyllä hattua sun tavaroiden roudaamiselle, mä en takuulla lähtis reissuun jos joutuisin kantamaan noin paljon tavaraa. Siispä harrastan autoilua, jossa tavarat kulkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä noiden tavaroiden kanssa (yleensä) joudu kilometritolkulla käveleen joten sama se nostaa ne junaan kuin autoonkin :) Ja ei niin väliä vaikka kävelisikin, rinkkaa ei ole lainkaan raskas kantaa.

      Poista
  3. Rinkka! Niinpä tietysti! Miksi kukaan ei kertonut sitä minulle, kun omat lapseni olivat pieniä. Ja varsinkin silloin, kun vaunuja/rattaita ei enää tarvittu.
    Ja vielä se tärkein: mukavaa, että palasit. Väitän, että en ole ainoa, joka jo ehti kaivata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen niin rinkka selässä kasvanut että luonnollisesti jatkoin rinkan kantamista lapsen saamisen jälkeenkin. Paras tapa roudata tavaroita, ehdottomasti.

      Kiva kuulla että on kaivattu :') Eiköhän tämä tästä taas lähde rullaan, voin jo paljon paremmin nyt kun raskauden ensimmäinen kolmannes on takanapäin.

      Poista
  4. Oonnea! Toivottavasti joku rinkkavalmistaja kokee ensiyönä unessa valaistumisen ja päättää tuoda markkinoille värikkään ison rinkan perheenne (ja muiden rinkkaa tarvitsevien perheiden) iloksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä löysin jo netistä ison punaisen rinkan ja laitoin tilaukseen! :)

      Poista
  5. Mainio rinkkarakkaus-kirjoitus! Itselläni rinkkaa hankkiessa ainut tiedossa ollut vaatimus oli, että sen pitää olla musta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, mua ahdistais mustassa rinkassa se että jos on mustat vaatteet niin se rinkka näyttää hervottomalta kyttyrältä selässä :D

      Poista
  6. Toi sun rinkka on niin ihana et mä jo toivoin tän postituksen loppuvan "...eli jos joku on rinkan tarpeessa, niin ottakee yhteyttä" :D

    VastaaPoista