Sivut

tiistai 9. joulukuuta 2014

Kauniissa ja rohkeissakin on aina välillä niitä kertausjaksoja

On taas se aika vuodesta kun ainakin viikon ajan pikkutunneille asti iltaisin vääntää lapsestaan valokuvakirjaa pukin konttiin. Minä en ole ihminen joka vihaisi marraskuuta tai lumetonta joulukuuta. Onhan se pimeys vähän ankeeta mutta kyllä sen kestää kun tietää että se on ohitse ennen kuin huomaakaan. En haikaile menneitä enkä tulevia vuodenaikoja vaan pyrin elään sitä mikä on meneillään ja repiä siitä kaikki riemu mitä revittävissä on sillä onhan se järkevämpää siten kuin että aina valittaisi miten just nyt on muka huonot ympäristötekijät. Silti tuntui jostain syystä erityisen hyvältä lajitella tämän kaltaisia kuvia:














Mutta toisaalta sitten kuitenkin niin auringonpistos, lämpöhalvaus ja nestehukka. Juu ei.

Eikä mun pitänyt edes sortua tähän tällaiseen. Menenpä tästä nyt korjaileen toppatakkini rikki mennyttä vetoketjua.

8 kommenttia:

  1. Minulla ihan samat puuhat ja fiilistelyt :-). Näin synkeänä ja pimeänä aikana kesäkuvat näyttävät niin vehreiltä ja valoisilta! Mutta juu, toki pimeänäkin aikana on kivaa, ainakin tunnelmallista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeänä aikana se vaan on harmi ettei saa yhtä kivoja kuvia vaikka olis kuinka hauskaa :D

      Poista
  2. ihana kesä! Hitsi kun pitäisi ja pitäisi, mutta poikien pitäisi kyllä taas nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä!!! Harmittaa ihan joulukortteihin kirjoittaa että hyvää joulua ja toivottavasti nähdään ensi vuonna kun tietää miten se aika vaan menee hurjaa vauhtia ja aikatauluja on tosi hankala sovitella kavereiden kanssa. Mutta ehdottomasti PITÄISI nähdä! Ja todellakin jo ennen ensi kesää! :D Ois kivaa!

      Poista
  3. Ööh hitsi katoskohan se mun kommentti.
    Uusiks siis.
    Pakko udella mistä toi pojan ihana kattokassismainen propellihattu on?
    Toi vika kuva on niin symppis<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vika kuva on kyllä yks mun lemppareista :) Propellilippis on Tigerista. Ostin sen jemmaan jo pojan ollessa vauva mutta tais niitä siellä olla edelleen, eikä maksanut kuin pari euroa!

      Poista
  4. Ei oo totta miten ihana tuo viimeinen kuva on.. :) Mä oon kyllä kade että jaksat joka vuosi väsätä kuvakirjan. Meillä on niitä vasta yksi ja poika on 5-v... Kääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aina yhtä tuskaa vääntää sitä kuvakirjaa mutta sitten kun se on valmis niin fiilis on mahtava! Jos jää rästiin niin olen melko varma ettei tule jälkikäteen enää tehtyä. Pitäisi ehkä tehdä jopa puolivuosittain kun ei se koko vuosi millään yhteen kirjaan mahdu muutenkaan.

      Poista