Sivut

tiistai 30. joulukuuta 2014

Hupsistarallaan kässävuosi 2014

Siis apua, oonko tehnyt oikeasti nämä kaikki? En nyt laita linkkejä kyseisiin postauksiin koska siitä olisi aivan helvetillinen duuni, linkit löytyy kuukausikoosteista.

Ompeluhommat
Itselleni kolmet legginssit, yksi hame ja kaksi mekkoa.


Pojalle ompelin kahdet housut, yhden jumpsuitin, kaksi hellepaitaa, 3 t-paitaa, yhden pitkähihaisen ja yhden hupparin. Neljä lippapipoa ja kaksi lipatonta trikoopipoa (joista muuten unohtui nyt laittaa kuvat). Niin ja farkkutakin, yöpuvun ja opiskelijahaalarit (Vantaan varhaiskasvatus) vapuksi.






Pojan huoneeseen ompelin lakanat junakankaasta, ystävän uusi vauva sai tilkkupeiton.


Alkuvuodesta oli vielä tarvetta ruokalapuille, kotiin ompelin myös patalapun, saumurin alle roskapussin, keväisen viirinauhan keittiöön ja nappityynyjä olkkariin.



Neulehommat
Puikoilta putosi neljä tiskirättiä, kolme pipoa, hillitön kasa sukkia ja kahdet palatossut. Iso villatakki itselleni (sitä tosin tehty jo viime vuonna paljon, mutta valmistui tämän vuoden puolella) ja tosi hieno villapaita pojalle. Läppärille suojapussi, sohvapöydän jaloille joulusukat, kaksi kenguruhoitomyssyä keskosille hyväntekeväisyyteen, karkkihuivi (meni myös lopulta hyväntekeväisyyteen), kauluri (jonka ohje julkaistiin Eiran langat -lehdessä) ja kalalapaset pojalle.








Virkkaushommat
Virkkasin kolme kameran hihnaa, istuinalustoja, lelukorin, kettukaulahuivin, tappileivän ja vähän realistisempia leikkiruokia ja liian pienen lentäjänlakin.




Muut hommat
Lapsen junateemaisille 2-vuotissynttäreille näpersin yhtä sun toista. Ysärifestareita varten solmin ystävännauhoja koko porukalle. Työkaveri sai läksärilahjaksi maitohappobakteeriaiheisen taulun, isänpäiväksi väritettiin lapsen kanssa mustavalkoinen tyynyliina. Askartelin joulukorteista korin, kirjahyllyyn leikkikeittiön, kangaspaloista nappipinnejä sekä painoin junaratapalasella legginsseihin kuvioita. Harjoittelin pirtanauhan tekoa ja kirjoin vihon kanteen.






Tätä läjää katsoessa voisi tietysti ajatella että ensi vuonna sitten nukkuisi enemmän ja kävisi useammin lenkillä ja pitäisi kämpän siistinä ja nyhräisi vähemmän kässähommien parissa mutta saas nähdä kuulkaas!

18 kommenttia:

  1. Ihanan paljon kaikkea kivaa ja värikästä!

    VastaaPoista
  2. Siis aivan mahtava värikäs kokoelma! Hyvää uutta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kieltämättä! :) Kiitos ja hyvää uutta vuotta sullekin! :)

      Poista
  3. Mukana oon roikkunut kuluneenkin vuoden. Kiitos kivasta blogista. Minen ainakaan aio sen enempää siivoilla,käydä lenkillä tms. päinvastoin, aion keskittyä entistä enemmän käsitöihin ! Nythän mulla pitäis olla siihen aikaakin kun viidestä lapsesta enää kaksi asustaa kotona !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain ja kiitos sinulle lukijana! :) Onneksi käsityöt on semmonen harrastus mitä voi tehdä samaan aikaan kun jotain muutakin, niin no, esim telkkaria katsoessa, ei ehkä kämppää siivotessa mutta mitäpä väliä :D

      Poista
  4. ... ja arvaas mitä vielä? Olet päivittänyt blogiasi tosi tiuhaan ja tuonut paljon iloa! :). Täällä on ollut kiva käydä katsomassa, mitä olet taas keksinyt. Jouluiset sohvapöydän jalat jäivät erityisesti mieleen :). Hyvää uutta vuotta 2015!

    P.S. Miten noita kuvakollaaseja tehdään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sekin! :) Sohvapöydän jalat nostan kyllä omiksi suosikeikseni myös! Hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Nämä kollaasit olen tehnyt maailman laiskiten ja nyt varmasti kaikki graafikot ja atk-opettajat sun muut tekevät ristinmerkkiä mutta olen vain avannut nuo kuvat työpöydälle vierekkäin ja ottanut kuvakaappauksen :D Ei ole mukamas aikaa käyttää mitään kuvankäsittelyohjelmia ;)

      Poista
  5. Upea pläjäys kaikkea! Olet ehtiväinen nainen, äitiydestä, kodinhuollosta ja töissäkäynnistä huolimatta!:)
    Hyvää uuden vuoden odotusta! Täti Punainen/Puzzle Bride

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti sitä kuitenkin ehtii tekeen, melkeinpä sitä enemmän mitä kiireempi muu elämä on (just äitiys ja töissäkäynti...), niin kiva vain istua sohvalla ja näpertää.

      Samoin sinulle! :)

      Poista
  6. Siis aivan huikee määrä kaikkee ihanaa! Melkosta ajanhallintaa, sanon minä. Piti ihan käydä tarkemmin kurkkimassa tota lelukoripostausta, josko saisin sellaisen aikaiseksi itsekin. Ihastelin sitä jo sillon tuoreeltaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajanhallinnassa olisi sen verran kuitenkin opeteltavaa että nukkuun pitäisi malttaa mennä vaikka oisi mitä juttuja kesken! :D Lelukori on kyllä kieltämättä hieno! ;)

      Poista
  7. Oi mitä juttuja olet tehnytkään! Tuttua tuo riittämättömyyden tunne siivouksien ja lenkkeilyn kanssa, mutta pitää muistaa, että sitä pitää tehdä mistä nauttii. Muutenhan elämä on pelkkää suorittamista. :) Hyvää uutta vuotta ja tervetuloa kurkkaamaan blogiani, olen sitä juuri aloitellut. :)

    VastaaPoista
  8. Vaude ! Saako sinulta tilattua mitään käsitöitä ? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en tee tilauksesta, ei riitä aika millään eikä yleensä motivaatiokaan :/

      Poista
  9. Valtava tulos - hienoja oivalluksia - kaunista ja insiroivaa kädentyötä! Miten ihmeessä sinun hartiat/niska/olkapäät kestävät? Itselle jo yhden sukan kutominen muodostuu ylivoimaiseksi. Tuotteliasta uutta vuotta toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) :)

      Ja niin, en tiedä. Kai se vaan on niin että joidenkin niska-hartiaseutu kestää paremmin kuin toisten. Tokihan mä välillä venyttelen ja teen taukojumppaa (:D) ja leipätyöni on semifyysistä joten siinä ei rasitu nuo alueet (toisin kuin ehkä jos tekisi työtä vain tietokoneen ääressä) niin voi sitten illalla vähän rasittaa sitä seutua enempi ;)

      Poista