Sivut

lauantai 16. elokuuta 2014

Aamupäivä turisteina Kauppatorilla

Manta-hotelli oli hyvä syy vihdoin käydä tsekkaamassa muutkin Kauppatorin lähettyvillä sijaitsevat kohteet joten nyt vielä kun museoratikkakin oli vielä liikenteessä, piti ottaa itseään niskasta kiinni! Lapsi ei enää pidä raitiovaunuja junina mutta haluttiin kuitenkin mennä kierrokselle koska kyllähän raitiovaunutkin ihania on! (Ja voi kuulkaas, autot! Ja bensatankkiluukut!)


Vähän otti koville pienelle ihmiselle jaksaa odottaa kun kulkupelin aikataulut olivat hyvin suurpiirteiset. 


Mukavaa oli ajella ja hauskaa miten esim yksi papparainen ajoi polkupyörällä hetken matkaa rinnalla ja jutteli rahastajan kanssa. Hassua ajatella jos vieläkin olisi tuollaisia avovaunuja joissa matkustajia roikkuisi myös ulkopuolellakin. Lapsikin jaksoi kovasti ihmetellä että kun ei ole ollenkaan ikkunoita.






Kauppatorille palattuamme kävelimme pissaavaan asian ohitse Finnair sky wheelille. Ruokaa ei uskallettu torilta ostaa sillä en ole vieläkään täysin toipunut 6 vuotta vanhasta traumasta kun lokki vei sapuskani suoraan kädestä.




Mitä tästä nyt voi muuta sanoa kuin että kovin oli sinistä kyytiä.


En tiedä että olenko maininnutkin jossain vaiheessa että tein keväällä listan paikoista joissa haluan käydä "retkellä" lapsen kanssa. En julkaissut sitä koska se näytti niin suuruudenhullulta ja tiedän että yleensä ne sitten tuppaa unohtumaan kuitenkin. Mutta hitsi vieköön, meidän listalta on lähestulkoon kaikki rastittu yli, olen ehkä ansainnut "kesäsuorittaja" -mitalin! (Vaikka puuttuuhan niitä vielä.)

Syksylistaa en ehkä uskalla tehdä sillä vaikka syksy onkin ehdottomasti rakkain vuodenaikani, saan aina keskellä kauneinta ruska-aikaa flunssan ja v-käyrä nousee eksponentiaalisesti eikä silloin huvita tehdä mitään. Ehkä sitten voikin tehdä fiilistelypostauksen mitä kaikkea tänä kesänä tehtiinkään. Tai ehkä sen voi tehdä jo aiemmin. 

4 kommenttia:

  1. Tänä kesänä olis toi kesäratikka pystynyt kulkemaan muutenkin, jos vaunuja olisi. Mieti kun tulee kaatosade?? Mulle seinätön vaunu tuo ehdottomasti mieleen 1900-luvun alun naiset pitkine hameineen sekä miehet pukuineen istumassa kyydissä. Museomaista fiilistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tänä kesänä oisi voinut seinättömät vaunut olla aika hitti! (Tosin niissä ei kyllä ole ilmastointia sitten, heh. Vai onko normaaleissa ratikoissakaan? En tiedä sillä en käytä niitä mielelläni.)

      Poista
  2. Ihanat ratikkakuvat! Me ollaan kanssa junapojan kanssa matkustettu tuolla vanhalla ratikalla ja kyllä kyyti kelpasi. Junat, ratikat ja metro on kaikki ihan huippuja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne on kaikki huippuja! Ja ihanaa miten voi niin helposti järkätä kivaa tekemistä kulkuneuvoista pitävälle lapselle kun menee vaan junaan/ratikkaan/metroon :D

      Poista