Sivut

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Junaratahousut

Suurin osa ihmisistä, joille etukäteen tämän huikean ideani innoissani esitin, eivät olleet sitä mieltä että olisi toteutuskelpoinen idea. En tiedä että kiikastiko se vaan siitä että housujen takia pilaan yhden raidepalan vai oliko ajatus muuten vaan ihan paska mutta onneksi olen aikuinen, työssäkäyvä ihminen, joten voin ostaa ylimääräisen raidepaketin alennuslegginssien kaveriksi. Lapseni sai kolme uutta palaa rataansa (hyvä mutsi pisteitä ropisee!) ja minä uhrasin sen neljännen kahden euron arvoisen puupalikan kangasmaalilla pilattavaksi. On sitä järjettömämpiinkin asioita rahaa tuhlattu. Siihen en siis pystynyt että olisin ottanut jo olemassaolevan raidepalan.




Eihän se nyt tietenkään ihan niin huikean hienosti onnistunut kuin kuvittelin (voidaan kuitenkin ajatella että nämä olivat vasta harjoittelukappaleet!) mutta kun pöksyt saatiin pojalle jalkaan niin ei riemulla rajaa, aivan mielettömän hienot housut sanon minä, joten kyllä kannatti tehdä ja olla kuuntelematta muiden epäilyksiä!!!



Ja onneksi samalla puukapulalla voi painaa vielä monen monta juttua lisää!

42 kommenttia:

  1. ihan mahtavat! tulis kyl aika hieno tyynyliinaki tuolla taktiikalla!

    VastaaPoista
  2. Peppuun semmoset mutkapalat! Ja haaruksiin Y-haara! Tai sit ei sentään... :D Hienot on, ja hauska idea, taitaa poikakin tykätä! Tuo viimeinen oikeanpuoleinen kuva on kyllä mainio, paidan teksti ja pikkumiehen ilme puhuu samaa kieltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no ei todellakaan, yäk :P

      Noi kuvat on kyllä hauskat, harmi että tuli otettua vain puhelimella.

      Poista
  3. Ihanat, just sopivat junamiehen pöksyt :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä että teit epäilyistä huolimatta! Pienen junafanin ilme kyllä kertoo onnistuiko vai ei eikä sillä kai muulla tarviikaan olla väliä :)

    VastaaPoista
  5. Joo, olin aluks nihkee, kuvittelin että noi ratapalat ois paljon kalliimpia! Mut jos vertaa sabluunoiden hintoihin niin tuohan on halpa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se neljän palan boksi oli jotain 8 euroa. Ja siis joo, kalliimpiahan ne "oikeat" sabluunat ja leimasimet on.

      Poista
    2. Toisaaltaan jos miettii, että vaikka yksi pala olisi maksanut vaikkapa 20e, niin mitäpä sitten? Sai tekemistä, kivaa puuhaa, suunnitella ja toteuttaa. Niin ja poikakin vaatteen, josta sitten vielä pitikin. Mun mielestä kaikkea vaan ei voi niin mustavalkoisesta mitata rahassa :)

      Poista
    3. No kyllä siinä olisi jo kipuraja paukkunut ja pahasti :D En mä sentään ihan niin paljoa ole legginsseistä valmis maksaan varsinkin jos ne pitää vielä tehdä/koristella ite.

      Poista
  6. Superhienot! :) Harvemmin sitä kannattaakaan muita kuunnella, ainakin käsityöjutuissa :p

    VastaaPoista
  7. Siis todellakin kannatti, kun katsoo pikkumiehen ilmettä! Sä olet kyllä kekseliäs.

    VastaaPoista
  8. Makeet housut! Kyllähän sinä tiedät parhaiten, mistä lapsesi tykkää. :)

    VastaaPoista
  9. Tyynyliinaan tai pieneen vauvan peittoon raitoja tuommoisella. :) Olis ihana. Ja noi housut on kans ihanat. Ei näyttäny tuossa hengarissa oikeenmiltään mut sit pojan jalassa tosi hienot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, itekin olin että voi ei kun tulikin tylsät mutta pojan päällä näyttääkin ihan superhienoilta!!!!

      Poista
  10. On muuten hieno idea! Ja tosiaan, mieti mitkä lakanat noista saisi ;)

    VastaaPoista
  11. No kyllä kannatti kuunnella oman luovuuden ääntä! Tuli tosi hienot.Toi olis hieno printti t-paidassakin. Vois olla vertikaalisti tai horisontaalisti tai vaikka risteys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti! :) Vois toimii paidassakin mutta ainakin nää housut on ihan megahienot!

      Poista
  12. hauska idea! ja t-paidasta tuliskin kiva raitapaita just samalla tekniikalla :D :D

    VastaaPoista
  13. Ihanat. Jos meidän poika vähän isompana ihastuu juniin pitää muistaa tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jokainen sen verran junista tykkää että tämmöset housut tarttee :D

      Poista
  14. Heips, hienoja kangasvärituunauksia sulla! Sulla on selvästikkin kokemusta noista kangasväreistä, mikähän ois parasta ja mistä kannattais hankkia? Tietysti edullisesti, koska pitää saada hirveän monta purkkia, että voi tehdä sitä mitä sattuu tulemaan :) Ja vielä sellainen ehto, että peittää myös tumman kankaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa ei ole kokemusta väreistä sillä olen ostanut tuon purkin vuonna 2004 ja siitä riittää edelleen :D :D

      Mutta jostain askartelukaupasta varmasti ainakin saa, lieneekö niissä niin hurjasti eroja edes. Valkoisen suhteen pitää olla peittävä valkoinen, normivalkoinen ei peitä. Ja tummalle kankaalle voi olla kannattavaa ensin vetästä sillä peittävällä valkoisella ja sen päälle väri.

      Mulla oli joskus valkoinenkin maali, sellainen peittävä. En muista merkkiä tms mutta tällä mustalla lähinnä oon maalaillut.

      Poista
    2. Heh, aijaa :D Joo, mun pitää alkaa perehtyyn. Kiitos vastauksesta :)

      Poista
  15. Ihanat nuo housut! :) meille pieni poitsu tulossa, puikot ei ihan pysy käsissä mutta näistä lego- ja junaratahousuista otan kyllä vinkit korvantaakse :) mies ihastui kuvia näyttäessäni tuohon teidän juna-naulakkoon/kirjahyllyyn- muistatko mistä olette sen hankkineet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näitä on helppo ja nopea tehdä ja tulee hienoja :)

      Naulakko/hylly on maze-merkkinen, ostettu Stockmannilta.

      Poista
  16. Ihan mahtavat! Kannatti toteuttaa oma visio! :)

    VastaaPoista
  17. Siis ihanat täytyy varmaan vähän kopioida ideaa juna hullulle pikku pojalleni 😊

    VastaaPoista