Sivut

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Satunnaisia sankareita - melkein valmis

Muistanette varmaankin että olen neulonut (ja muutaman virkannutkin) tilkkuja Kotoliving-lehden Satunnaisia sankareita -takkia varten jo vuoden ajan. Nythän tässä ruvetaan oleen jo loppusuoralla (tai no, viimeiset viikottaiset tilkkuohjeet ja takin kokoamisohjehan julkaistiin jo marraskuussa) joten ajattelinkin läväyttää tähän setin aivan hirveen huonoja kuvia mitä olen loppuvuodesta räpsinyt viimeistelyn edetessä yön pimeinä tunteina kännykällä.

Hommahan on nyt siinä vaiheessa että muutaman langanpäättelyn lisäksi ei puutu kuin jonkinlainen kaulussysteemi.

Olin ajatellut että ehdottomasti haluan hupun mutta kieltämättä noiden tilkkujen tekeminen tökkii nyt pahasti. Ja mulla on siniset langat loppu ja joutuisin siis ostamaan yhden kämäsen hupun takia ties kuinka montaa värisävyä jotta se sulautuisi joukkoon. (No joo, ihan kun en muuten ostelisi lankoja kuitenkin hetken päästä jonkin muun asian vuoksi.) Lisäksi tuo takki painaa kuin synti joten kannattaako lisäpainoa tuoda hupulla?

Toisaalta, jos tekisin ihan ohuista langoista niin ei painaisi niin paljoa.

No en kyllä jaksa millään 2 mm puikoilla tikuttaa yhtään mitään.

Mietinkin että onko nolo ja meneekö koko tilkkutakin idea pieleen jos neulonkin yksivärisen hupun? Joko tuolla harmaalla millä kaikki tilkut on reunustettu plus nappilista virkattu tai sitten jollain sinisellä johon tulisi se harmaa reuna.

Täytyy miettiä, täytyy miettiä. Tuo kaulaosa on tuollaisenaan tosi iso joten sekin nyt vähän hakusessa että miten sen mahdollisen hupun sitten tuohon värkkäisi.

Niin joo ja aina sovittaessani takkia, kädet etsivät vaistomaisesti taskuja. Joten sellaisetkin varmaan tarvisi tehdä!

Takista noin muuten että tein hihoista yhden tilkun lyhyemmän kuin ohjeessa ja silti ne varmaan vielä venähtää liian pitkiksi. Selkäosa on läskien mitoituksella tehty mutta hihojen leveys normaalimitoituksella. Napit laitoin koska en kuitenkaan osaisi käyttää takkia jota ei saisi edes ylhäältä vähän kiinni. Puikkoillen, koukkuillen -blogin Memma oli muuten laittanut omaansa vyön, on komea takki muutenkin! Haluan omanikin valmiiksi, kääk, jos nyt ennen kevättä!

16 kommenttia:

  1. Eikä! Sunkin takista tulee tosi siisti! Ja nuo napit näyttää tosi kivoilta tossa :) Hassua, miten ollaan samoja värejä laitettu takkeihimme :D

    Ps. Saisko yhet ällät lisää tuohon blogin nimeen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, en tajua että miten olin kirjottanut blogisi nimen tolleen väärin vaikka todellakin tiesin sitä kirjoittaessani että mikä se nimi on! No mutta nyt on korjattu :)

      Ja juu, molemmilla on ollut sama värimaailma :D :D

      Toivon mukaan sitten kun saan ton takin silitettyä ja höyryteltyä ja muutenkin viimeisteltyä että se on upea!

      Poista
  2. Yksivärinen sininen huppu passaisi takkiin tosi hyvin, ehkä sellainen keskisininen tai petroolinsininen. Ja vitsit miten hauskasti nuo napit passaa tuohon! Tsemppiä loppurutistukseen :)

    VastaaPoista
  3. Hieno takki!!

    Mun visioon ainaki sopis ihan hyvinkin harmaa huppu! Jatkaisi samaa linjaa, kuin nappilista. Jos toi ois mun, tekisin siihen semmoisen iiiiison väljän hupun, ehkä löyhää ainaoikeinneuletta. Hupun vois jättää lojumaan kaulukseksi, tai sen vois nostaa rennosti pään päälle. Tai siis ainakin luulisin sellaisen tekeväni, mun visiot ei tapaa taidon ja huolellisuuden puutteen takia muotoutua ihan suunnitelmien mukaisiksi. ;)

    VastaaPoista
  4. Komea on! Mäkin voisin laittaa harmaan hupun, ehkä sellaisen jonka päälaella vois olla vaikka vetoketju. Sais sitten rennosti auki kaulukseksi... Niin, ja kerro sitten miten ratkaiset kaula-aukon väljyyden - mulla jäi yksi neule viimeistelemättä, kun yritin resorikaulusta peittämään väljyyttä, muttei miellytä.

    VastaaPoista
  5. Huppu, ehdottomasti! Itsekin olen sellaista kaavaillut. Mun takkini on vielä vaiheessa, olin tehnyt tilkkuja liian vähän joten projekti venähti. Mutta valmista tulee vielä, ihan varmasti... Toisin kuin sulla, mulla tulee takista ihan riemunkirjava. Sulla on kuitenkin ihanat sävyt, ja tykkään noista sun napeista tosi paljon! Hieno lopputulos!!!

    VastaaPoista
  6. Jos mä oisin sä, niin mä tekisin harmaan hupun ja harmaat taskut. ;) Ihanan näköinen tästä varmasti tulee joka tapauksessa! :)

    VastaaPoista
  7. Mä olen myös harmaan ison löysän hupun kannalla :) Samasta harmaasta voisi tehdä taskuneliöt sitten.

    VastaaPoista
  8. Musta sininen huppu harmaalla reunuksella sopis ihan täydellisesti. :) Ihana! Mä en oo vielä jaksanut edes aloittaa.. :D

    VastaaPoista
  9. siis voi ihanuutta..siis ihan mieletön!!!

    VastaaPoista
  10. Tulee hieno takki. Harmaa huppu minustakin olisi sopiva sellaisena löysänä mallina. Tsemppiä vaan loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  11. Mullakin on takki kasaamisvaiheessa, ei ihan noin valmis. kauluksen idean kanssa itsekin kamppailen. Ihan sattumaa, että minullakin on sinisävyinen takki tulossa ;)

    http://maarit.lennipenni.com

    VastaaPoista
  12. Harmaata huppua minäkin ehdottaisin :)

    VastaaPoista
  13. Tee sellasta ohutta raitaa, ehkä sini-harmaata, tai sini-valkosta. Itsehän en siis osaa neuloa pätkääkään, että hyvä on täältä sivusta huudella :)

    VastaaPoista
  14. Auts! Tällä on virkkausvaihe vielä ihan kesken...

    VastaaPoista
  15. Hieno takkihan siitä tuli, kiva että jaksoit tikuttaa noin paljon.:) Alla on linkki siitä haitarikirja helmikuusta.
    http://tatipunainen.blogspot.fi/search/label/haitarikirja%20helmikuu

    VastaaPoista