Sivut

lauantai 14. joulukuuta 2013

Jumpsuit

Ompelin jumpsuitin Ottobren (4/2012) kaavalla, kankaana Tampereen kässämessuilta ostamani Murun karhuneulos. Tuli aivan liian iso mutta onneksi ison kanssa pärjää aina. Muuten olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen tähän, tuli tosi hieno vaikka aluksi olikin vähän vaikeuksia. Kuvissa lahkeet ja hihat rumasti kääritty kun eivät nyt olleet mitään poseerauskuvia vaan ihan in action -räpsyjä.






Kävin ostamassa tänään Vanhan joulumyyjäisistä toista kuosia olevan Murukankaan, jospa siitä ompelisin ilman saumanvaroja uuden ja pesisin tämän Otson varastoon odottomaan seuraavaa kasvupyrähdystä.

6 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Kangas on tosi ihku. Mä tein samanlaisen jumpsuitin myös, mutta vetskarihalkion viimeistely resorilla ei onnistunut kovin hyvin. Mitoitin sen samalla viisiin kuin aina resorikaitaleen huolittellessa, mutta se ois vissiin pitänyt tehdä olettamalla, että resori joustaa paljon vähemmän (tai sitten resori oli vaan huonolaatuista sorttia). Pesun jälkeen se nimittäin alkoi kiristää. Lapsi 4-vee tykkäsi haalarista kovasti, vaikka aika epäkäytönnöllinen se leikki-ikäisellä on. Nyt haalari on jo pieni, pitäisi ommella uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitoin puuvillaista vinonauhaa tuohon vetskarihalkioon/hupun reunaan, ei jousta mihinkään. Siitä tulikin sitten vähän ongelmia kun kangas kuitenkin on joustava niin olin onnistunut jotenkin venyttään toista kapppaletta enemmän kuin toista ja vetoketjua ei meinannut saada tasaisesti. Monta kertaa purin ja tein uusiksi ja viimein onnistuin!

      Poista
  2. Tein poitsulla on aivan ihana väriset hiukset :D

    VastaaPoista
  3. Miksi muuten kaikkien HAALAREIDEN pitää olla nykyään jumpsuiteja? Lapsilla niitä nimenomaisia haalareita kun on ollut tähänkin asti, pitänyt vaan uudelleen nimetä että aikuisillekin saadaan myytyä... Itse kyllä ihan haalarista olen haaveillut monta talvea palellessani vaan pitänee ostaa "jumpsuit". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään jumpsuit-nimityksestä koska haalareista tulee mieleen lasten ulkovaate tai opiskelijahaalarit :D

      Poista