Sivut

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kuvia Tampereen kädentaitomessuilta

Eilen jo postailinkin Highlightsit messuilta ja nyt on luvassa randomeja kuvia ja nillitystä!

Olin nyt viikonloppuna Tampereella messuilemassa Inarin kanssa. Oli molemmille ensimmäinen kerta ja molemmat olimme myös todella vakuuttuneita, nämä on ne THE MESSUT! Helsingin nukkavierumessuille en aio enää edes mennä. Tässä vähän kivoja juttuja sieltä:

Lankakauppa Kujeen kojulla ihania kankaita, Inari ostikin tuota kettukangasta. Itsekin melkein :D


Murun karhukangasta sitten kyllä ostin, ajatuksena ommella jäbälle jumpsuit.


Ihania kankaita oli myös Hannan kankaan kojulla.


Lankahommissa ihastutti lintuvyötteiset asiat, Oiva-ommel


Pupu-puffa! Voiko ihanampaa nimeä langalla olla? Puffala.



Kotolivingin Satunnaisia sankareita -takki näytti livenä vielä paremmalta kuin lehdessä! Mullahan on nämä tilkut jo tehtynä, reunavirkkaus vaan pitäisi aloittaa ja työmäärän suuruus ahdistaa vähän näin etukäteen :D


Ehkä maailman kauneimmat heijastimet, Uniqeco design


Käsityöt kesken -ovenripakylttejä sai Suomen käsityön museon pisteeltä.








Messuillahan oli tosiaan kuvauskielto ilman näytteilleasettajan lupaa. Kielto ei koskenut median edustajia ja minä olin siellä "median edustajana" blogini puolesta eli minulla oli Pressipassi rinnuksilla, näkyvällä paikalla.


Ehkä mulla vähän oli noussut kusi päähän sen pressilupani kanssa kun räpsin menemään kuvia ihan huolettomasti. Periaatteessahan mulla oli siihen oikeus. Mutta sitten tuli näitä tapauksia:

Myyjä1 aggressiivisesti: Ei täällä saa kuvata!!!
Myyjä2: Saa se, se on pressi
Minä: No en mä sitten kuvaa, anteeksi.
Myyjä1: Eiku kuvaa vaan!
Minä: En minä jos ette halua
Myyjä1: Kuvaa vaan, kunhan et vaan mua kuvaa!

Kuvasin joo ja poistin samantien kamerasta. Ja terveisiä myös että se asia mitä kuvasin, ei edes ollut mitenkään originelli.

Seuraava tapaus:

Myyjä kimpaantuneena: Kannattaisi kysyä lupa ennen kuin kuvaat
Minä: Mutku mulla on tää pre-

Vittu olkoot.

Ja sitten häntä koipien välissä:

Minä: Voinko ottaa kuvan?
Myyjä1: Odota mä kysyn tuolta toiselta... Hei, saako hän ottaa kuvan näistä tuotteista?
Myyjä2: No ota nyt sitten.

Ja muutamia tapauksia joissa kuvaan selkeästi TUOTTEITA mutta myyjät rupeaa riehumaan että heitä ei saa kuvata. Mullahan ei siis ole semmosta kameraa mikä ottaisi kuvan jostain eri suunnasta kuin mihin sillä osoitan ja toiseksi, mitä hittoo mä teidän naamojanne kuvaisin!

Kyllä minä niin mieleni pahoitin! Hei hyvät myyjät! Jos olette messuilla missä on kuvauskielto ilman lupaa poislukien mediatyypit niin ensinnäkin, ne mediatyypit saa kuvata ilman lupaa. Mutta kun innostuneisuuteni lytättyäni alan kyselemään lupia kuin tavalliset kuolevaiset niin toivoisin että toimisitte seuraavilla tavoin:

a) Päättäkää etukäteen saako kuvata vai ei ja pitäkää huoli että jokainen myyjistänne tietää asian ja voi siis kertoa että saako kuvata vai ei.
b) Jos ette halua että kuvia otetaan, tehkää asiasta kyltti jotta teidän ei tarvitse hermostua kun joku erehtyy asiasta kysymään. Tiuskiminen ei ole kivaa ja voin kertoa etten todellakaan osta tai mainitse tuotteitanne ikinä missään äänensävynne vuoksi. Minäkin osaan marttyyrileikit nääs ja luoja tietää että hyvin osaankin!
c) Miettikää oikeasti että miksi ei saa kuvata. Suurin osa tyypeistä kuvaa joka tapauksessa, jos ette anna lupaa, niin salaa. Ja on varmasti parempi teidän tuotteidenne näkyvyydelle että se kuva on saatu ottaa rauhassa kuin kainalon alta tuhnuisella kännykällä.

Ja siis en minä kuvittele olevani mikään puolijumala tämän blogini kanssa, olin vaan viattoman innoissani sen perhanan pressiläpyskäni kanssa.

Että näin. Ensi kerralla ilman pressivouhutusta, laskeudun takaisin maan pinnalle nöyränä messuvierailijana.

---

HUOM! Tämän postauksen yritysten kanssa ei kuvaamisen suhteen ollut suurempia ongelmia ja moni ihana firma olisi varmasti antanut kuvata mutta en muuten vaan tullut kuvanneeksi (monet kerrat kuvattu jo aiemmin muualla jne). No hard feelings!

45 kommenttia:

  1. Hehhehee, mutta kuva, että oli muuten onnistuneet messut. Vähän mua myös viime vuonna silti sen pressiläpyskän kanssakin kuvaaminen jänskätti. Tuo kettukangas on niin hieno, että olisi muuten kyllä lähtenyt munkin matkaan!

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, muuten oli kyllä aivan mahtavat messut!!! Ja ehdottomasti aion mennä jatkossakin! Kettukangas oli tosi hieno, en vaan äkkiseltään keksinyt mitään mitä siitä tekisin niin en ostanut sitten varastojen täytteeksi.

      Poista
  2. Erihyvin tiivistetyt ohjeet myyjille! Vois vaikka vinkata tuonne messujen järjestäjille...Mä tosiaan sain tällä kertaa ihan kivasti luvat kuvata, mutta pari kertaa törmäsin tuohon "oota mä kysyn tuolta toiselta että saako kuvata". Eli juu, totta, asian voisi etukäteen neuvotella. Mut ens vuonna mäkin kokeilen tuota pressijuttua! Ja teetän paidan jossa lukee "hei, anteeksi, voinko ottaa kuvan messupostausta varten?" ;)

    Ja vitsi, mulla meni ohi noi ovikyltit. Tarvin sellaisen! Meillä on kyllä vaan kaksio, ja mä teen yleensä omia hommia olkkarissa...mutta voin työntää Joken makkariin ja laittaa tuon kyltin sinne makkarin puolelle ripaan, niin Jokke tietää sitten olla poistumatta makkarista :D Ja mä ostin Murulta mustavalkoista leijonaneulosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se pressipassi tosiaan paljoa auttanut :P

      Ovikyltti on kyllä upea! Tosin eipä sille taida käyttöä olla mutta ehdottomasti kuitenkin semmoinen must have -asia!

      Poista
    2. Pistä Hanne meilissä siun osoite, niin laitan siulle kyltin! Kävin viime viikolla kässämuseolla ja miulla on noita nyt yli omien tarpeiden! ;)


      Ja aika hanurista noi suhtautumiset valokuvaamiseen, pöh!

      -piia

      Poista
  3. tänä vuonna olikin muuten laitettu noihin kuvauskielto-kyltteihin "lieventävänä" tekstinä se "ilman myyjän lupaa" (vai miten olikaan muotoiltu). ainakin viime vuonna luki ihan suoraan vielä, että ei saa kuvata. itseä harmittaa, ettei tullut napattua kameraa matkaan, olisin mielelläni omaankin blogiini esitellyt joitain ihastuttavia tuotteita. harmittaa myyjien lyhytnäköisyys, jos eivät tajua sitä ilmaista markkinointia, jonka heidän tuotteensa voisivat saada jossain blogissa linkkien kanssa. moni ei messuille pääse, mutta varmasti kuvan perusteella löytäisi ihastuttavia juttuja (joita mahdollisesti tilailla). kuitenkin samoista tuotteista saattaa olla kuvat vaikkapa facebookissa tms yrityksen sivuilla, joten kyllä ne mallit sieltäkin voi kopsata jos joku oikein haluaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen vuoksi onkin jännä, että myyjät tuntuivat olevan vähän pihalla jos kysyi lupaa kuvata, kun se kuitenkin luki niissä kylteistä siten että lupaa varmasti tullaan kysymään. Äh, harmittaa oikein että miksi ne ei voi laittaa jotain kylttiä että saako kuvata vai ei. Nykyään kuitenkin melkein kaikki kuvaa kaikkialla missä ne ikinä liikkuukaan.

      Mä aloin jo epäileen että onko se ongelma siinä että ne mummelit pelkää että niiden naama vilahtaa jossain vaiko siinä ettei tuotekuvat leviä. Niin moni tuntui olevan huolissaan siitä etteivät näy kuvassa itse. Oli miten oli niin paska maku jäi tuosta kuvaamisasiasta.

      Poista
    2. pari vuotta sitten lahden kätevä-messuilla kuulin, kuinka yksi asiakas kysyi näytteilleasettajalta (oli tehnyt jotain sulatuslasitöitä), että onko hänellä nettisivuja, joista voisi töitä katsella ja ehkä tilatakin. näytteilleasettaja totesi tähän, että hänen töitään halutaan kopioida niin paljon, ettei hän ole tehnyt nettisivuja juuri tämän vuoksi. ymmärrän kyllä hyvin tuon pointin, mutta ymmärtääköhän tämä kyseinen käsityöyrittäjä sen, minkä määrän potentiaalisia asiakkata hän menettää ihan sen vuoksi että pystyy pari hassua omaan käyttöön kopiointia estämään. että onko se rahallinen menetys sitten sen arvoista. luulisi pienyrittäjän haluavan repiä ne pennoset sieltä mistä saa.

      käsityömessuilla kyllä keski-ikä on vielä aika korkea, että ehkä ne mummelit ei ole ihan niin sinut tuon valokuvaamisen kanssa kuin me hieman nuorempi (ei enää niin nuori ;) ) ikäpolvi. eihän sitä tiedä että kun rauhassa kuvaat niitä patalappuja, niin mummon alitajunta pistää photopombingit kehiin ja yhtäkkiä nassu onkin siun blogin etusivulla ;) uhka vai mahdollisuus :D

      Poista
    3. No just! Ehdottomasti kannattaisi olla nettisivut, vaikka mikäs siinä sitten jos haluaa myydä vain torimeiningillä.

      Ja joo, kyllä mä tavallaan ymmärrän että monet on ihan vauhkoina sen suhteen ettei vaan naama päädy internettiin. Onhan se tietyllä tavalla fiksua mutta jotenkin vainoharhaisen oloista kuitenkin, nykypäivänä!!! Vaikka eihän se paljoa naurata jos oma naama on sitten photoshopattuna johonkin aikuisviihdevideoon ;D Klassinen esimerkki mummeleiden nettikäyttäytymisen pelotteluun!

      Poista
  4. Joo, muistan viime vuodelta, ettei ollut lupaa kuvata kuin vain mediaporukalla. Yllätyin, kun tänä vuonna voi ottaa kuvia näytteilleasettajan luvalla, mutta onneksi en lähtenyt kysymään lupaa, muuten olisin saanut tuta samoin kuin sinä, Terhi.

    Olen ymmärtänyt, ettei kuvia ole saanut ottaa juuri sen takia, ettei ideoita varasteta kotiin asti ja tehdä itse. Ei minulle olisi tullut mieleenkään se ,vaan haluaisin kannustaa kuvillani sukulaisia, ystäviä ja tuttuja tulemaan tuonne Tampereelle, jossa on paras käsityötapahtuma vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monilta tuntui se lupa sitten heruvan silleen "pitkin hampain", en ymmärrä, en vaan ymmärrä. Yhtä hyvin sitä voi ideaa käyttää ilman valokuvaakin ja sitten levittää sitä omaa versiotaan ympäriinsä eikä kukaan tiedä ikinä mistä se alunperin oli. Luulen että varmasti enemmän olisi hyötyä kuvan leviämisestä kuin haittaa. Marginaalinen ryhmä on se joka omaan käyttöönsä ideaa matkii, enemmistö varmasti voisi kiinnostua ostaan tuotteen joka on asianmukaisesti kuvattu ja linkattu. Ei kaikki käy messuilla. Hitto soikoon, ILMAISTA MAINOSTA JA NÄKYVYYTTÄ! No joo, voihan olla aina joku joka rupee tehtailemaan myyntiin asti kopioita mutta luulisi että ne ideavarkaat kyllä pyörisi tuommoisissa tapahtumissa muutenkin. Ja mitä pahaa jossain lankakerän kuvaamisessakin muka on? Iik, joku voi ruveta vaika maahantuomaan samaa kamaa vai häh? Pöljää touhua.

      Poista
    2. Joo munkaan päähän ei kyllä mene, että miksi ei ilmainen mainos kelpaa! Blogeilla kun varsinkin nykyään voi olla aika suuri lukijakunta, joka koostuu vielä yleensä samasta aihepiiristä kiinnostuneista ihmisistä! Kyllähän nitä ideoita voi kopioida joku joka siellä on ihan käymässä eikä joku, joka näke kuvan täällä :/ Itselle jo noissa sun kuvissa oli uusia yrityksiä, mielenkiintoisiakin semmoisia ja saatanpa käydä vierailemassa heidän sivuillaan jos semmoiset löytyy. Ilman kuvia mainitut yritykset puolestaan eivät kyllä houkuttelisi vierailulle....

      Poista
    3. Kaikkien kuvien yhteyteen laitoin linkin nettisivuilleen. Joo en mäkään jaksaisi välttämättä klikkailla pelkkiä linkkejä ja hitto vieköön, enhän mä ole klikkaillutkaan, esimerkiksi kun messujen sivuilla oli lista näytteilleasettajista, en minä niiden sivuilla etukäteen vieraillut. Ehkä se onkin sitten tarkoitus ettei siellä kukaan käy ettei vaan ota inspiraatiota ja kopioi. Tää on jotenkin ihan hullunkurinen asetelma. Toki tajuan ettei yrittäjät halua että heidän ideoitaan kopioidaan mutta missä ne aikoo niitä sitten myydä siten ettei kukaan näe? Ja jos sen kaman OSTAA niin kai siitä silloin voi ottaa kuvia ja hehkuttaa, välttämättä ei edes kerrota että kenen myymä se oli. Siinä sitten leviää taas kuva ja idea valtoimenaan.

      Tietenkin ne ideat leviää varmasti laajemmalti jos kaikki kuvailee kuin vain he jotka ovat ostaneet mutta on tää silti ihan älytön juttu.

      Poista
  5. Ohhoh, oletpa yllättävän nuivaa suhtautumista kohdannut. Itse en tuosta pressimahdollisuudesta tiennyt tai en olisi edes tajunnut hyödyntää. Onnekkaasti minun kuvaamani näytteilleasettajat olivat tosi suopeita, suorastaan hyvillään, kun lupaa kysyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama tuollainen nuiva tapaus oli ja koska olen erityisen taipuvainen katkeroitumaan niin vedin sitten tietysti hernettä nenään. Minä en kuvannut juurikaan niitä semmosia vanhoja tuttuja perusjuttuja, kun aina kiinnostaa eniten itselleen uudehkot asiat. Varmasti muutenkin esillä ja netissä olevilta firmoilta olisi hymyssäsuin saanut lupia.

      Poista
    2. Herneen nenään vetäminen on ymmärrettävää, itse harrastan sitä aina, jos joku kehtaa sanoa mulle poikkipuolisen sanan ;) Pointtini yllä, (joka ei kovin selkeästi ehkä tullut esiin) , että messunoviisina olin siis yllättynyt, että ylipäänsä kukaan suostui kuvaan, kiellot olivat niin näyttäviä.

      Poista
    3. Se kyllä olisikin helpointa siten että olisi aivan totaalinen kuvauskielto että KUKAAN ei saa kuvata jos kerta sille linjalle on lähdetty.

      Poista
  6. Itse olen käynyt Tampereella monena vuotena, eka vuonna oli kamera matkassa kunnes jossain näin pienehkön kyltin ei saa kuvata. Nyt en enää kameraa kuljeta enkä kännykällä ota kuvia....kyltit paisuu koko ajan. Olisihan se mainosta yrityksille jos kuvia blogeissa tai FB:ssa esiteltäisiin, en minäkään naamatauluista ole kiinnostunut.... maksakoon itse mainoksensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, tuo on kyllä totta että maksakoot itse mainoksensa!!!

      Poista
  7. Ite olin koulun osastolla töissä ja hiukan kyllä ärsytti kun yksi ukko ihan selvästi ns. salakuvasi yhtä meidän työtä. Jos olisi ihan reilusti kysynyt lupaa olisi sen varmasti saanutkin ja vielä lisätietoa tuotteesta, mutta en nyt sit viittinyt ruveta hänelle mitään huutelemaankaan. Kyseessä oli kuitenkin aika uniikki patsas ja jotenkin jäi ilkeä olo siitä salakähmäisyydestä -___- Mutta tuon sun pointtis ymmärrän kyllä, että luulisi myyjien tajuavan tuon kuvaamisen (varsinkin pressipassilla varustetun kuvaajan kanssa) vaan hyvänä markkinointikikkana, mutta kokemukseni mukaan nää kässäalan yritykset ei oo siinä vielä ihan kauheasti kehittyneet... Poikkeuksiakin tietty on :) Tässä nyt vähän tällanen sillisalaattikommentti omista fiiliksistä messukuvaamista kohtaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelle se kynnys kysyä on varmasti suurempi kuin kynnys ottaa kuva salaa. Jos ihan vaan itseään varten siis kuvailee :)

      Poista
  8. Mua ihmetyttää miten kuvaaminen messuilla voidaan ylipäänsä kieltää, kun kyseessä kuitenkin on julkinen paikka - maksullinen toki, mutta lipun voi ostaa kuka vain. Ymmärtääkseni tapahtuman järjestäjä voi laittaa tuollaisen kieltolapun näkyviin, mutta lain mukaan kuvaaminen on sallittua messuillakin (silloin kun ne ovat kaikille avoimet). Olen itsekin joskus kohdannut messuilla kuvaamisesta urputtavia myyjiä (ja kettuuntunut), sen jälkeen otin asiasta selvää jotta seuraavalla kerralla voin vedota lakipykäliin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole tutustunut noihin lakipykäliin mutta kaippa se kielto vähän rajottaa kuitenkin, oli sitten "laillinen" tai ei :D

      Poista
  9. Alunperin löysin blogisi kun "esittelit" ystäväväni uutta "Jouluiloa kierrätysmateriaaleista"-kirjaa. Ihastuin tapaasi kirjoittaa ja loistaviin kuviisi. Jaan kanssasi myös ihastuksen kuivaan ja jopa vähän mustaan huumoriin:)
    Pakko kommentoida Tampereelta juuri kotiutuneen näytteilleasettajan ominaosuudessa tätä postausta muutamin ajatuksin:
    -Jaoin osaston kahden kolleegani kanssa. En laske meitä ketään kuuluviksi mummoihin; olemme ns. moderneja käsityöyrittäjiä. Meillä jokaisella on omat fb-sivut, kotisivut ja verkkokaupat. Yksi meistä kirjoittaa maailmankuulua blogia ja me kaksi muutakin vähän bloggaamista yrittelemme. Tiedämme siis hyvin että tuotteittemme kuvat ovat kaikkien vapaasti nähtävinä netissä ja sieltä "kopioitavissa". Meidän osastolla sai kuvata vapaasti; tosin pidämme sitä kohteliaana että a) kysäisee luvan ja b) kertoo mihin kuvaa käytetään, koska näin voimme, mikäli on bloggaajasta kyse, hyödyttää toisiamme: bloggaaja linkittää blogissaan meidän kotisivuille ja me puolestamme linkitämme fb-sivuiltamme blogiin uusia lukijoita:)

    -Maksoimme paikastamme 1300€ ja koska tulemme kaikki muualta kuin Tampereelta asuimme 3 yötä hotellissa. Mielestäni siis maksoimme melkoisesti siitä että saimme tuotteemme esille.
    - Koska teemme tätä työksemme; maksamme siis kiltisti arvonlisäverot, ennakkoverot, eläkemaksut ym., on kirjaimellisesti elintärkeää, että messuilta kotiinviemisiksi jää muutakin kuin hyvä mieli siitä etyä joku piti tuotteitamme niin hienoina, että halusi niistä ottaa kuvan.
    -Tampereen messut ovat juurikin ne The Kädentaitomessut. Valitettavasti itse jouduin tämän vuoden jälkeen tekemään sen päätöksen, etten enää ensi vuonna Tampereelle lähde. Kulut sain juuri myynnillä peitettyä ja turhauduin siihen että kerroin "asiakkaalle" toisensa jälkeen mitä kovetusainetta olen käyttänyt pitsikorujeni kovettamiseen tai kuinka monta kerrosta liitutaulumaalia on kolleegani lautasliitutaulussa. Ehdoton kohokohta tänä vuonna oli "asiakas", joka hymyssä suin kertoi minulle ostavansa lasten mekkoni, jotta saa siitä sitten hyvän kaavan.

    Tampereella suurin ongelma on se, että me kädentaitajat ja käsityötarvikkeiden myyjät olemme somassa sekamelskassa kahdessa isossa hallissa. Messuvierailla menee "perunat ja perunanvarret" sekaisin...me kädentaitajat turhaudumme ja alamme purkamaan turhautumistamme ventovietaisiin ja varmasti aivan ihaniin ihmisiin.

    En siis tällä kommentilla halua selitellä enkä silitellä kenenkään "huonoa" käytöstä, mutta toivon että tällä saan ymmärrystä sille, ettei asiakkaiden ooh-ihastelut tai kuvien ottamiset tuo voita leivälle vaikka kovin mieltä lämmittävätkin.

    Susanna toivanen, www.loru.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kommentista! Oli todella mukava ja avartavaa lukea tätä asiaa myyjänkin näkökulmasta. Haluaisin vastata pidemmin mutta nyt on vähän hulabaloo käynnissä kotona mutta heräsi kuitenkin ajatus jonka halusin tulla kirjoittamaan.

      Sitä vaan mietin siis että kun kyseessä on kuitenkin kädentaitomessut minne tulee asiasta kiinnostuneita ja kädentaitoja harrastavia niin mihin ihmeeseen vetää se raja että mistä saa inspiroitua ja mistä ei? Ideoitahan sieltä haetaan. Okei, en mä kyllä kehtaisi kysyä noin suoraan miten on tehty tai myöntää että ostaa mekon kaavojen vuoksi mutta aivan hyvin voisin myöhemmin kokeilla että montako kerrosta liitutaulumaalia tarvitaan jos koen että haluan itse sellaisen tehdä. Hankalaahan se on käsityöyrittäjällä että missä tuotteitaan myydä. Kädentaitotapahtumissa on varmasti suuri osa asiakkaista niitä "jotka osaisi sen itsekin tehdä", muualla taas arvostus ja kohderyhmä voi olla väärähkö.

      Sen myönnän kyllä että luvan kysyminen kuvaamiseen olisi ollut kohteliasta. Mä vaan jotenkin sekosin sen pressipassini kanssa aluksi. Ensi kerralla otan maanläheisemmän lähestymistavan asiaan. Monelle kuitenkin annoin sitten blogin käyntikorttia jotta näkevät minne kuvat menee jos asiasta oli puhetta.

      Okei, vastasin nyt sitten kuitenkin pitkästi :D No mut hyvä. Kiitos vielä kommentistasi! :)

      Poista
  10. Niin kuin jo aiemmin blogissani kirjoitin, niin koko tyhmän kuvauskiellon vois poistaa! Liian vaikeaksi tehty koko homma, eikö jokainen myyjä voisi laittaa vaikka myyntipisteeseensä kieltotaulun jos ei missään nimessä halua tuotteita kuvattavan... Ja miksi ihmeessä kukaan haluaisi kuvata niitä myyjiä, sori nyt vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä olisi selkeä että olisi erilliset kieltokyltit. Kyllähän siltikin voisi salaa kuvata mutta ei ainakaan tarvisi kysellä että saako vai ei jos se selkeästi olisi jossain ilmaistu.

      Poista
  11. Tampereen kädentaitomessut on meikäläiselle ainakin yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista. On varmaan selvinnyt mun blogistakin. ;) Mutta joo, tänä vuonna siellä oli jotenkin outo fiilis muihin vuosiin verrattuna. Ensinnäkin jo ihmiset jotka siellä kierteli, oli tosi töykeitä ja kyynärpäätä tuli suunnasta jos toisestakin. Sitten ihmettelin todella monen näytteilleasettajan huonoa asennoitumista tuotteidensa esittelemiseen. Se järkyttävä välinpitämättömyys asiakkaita kohtaan, esim. räpläämällä sitä hemmetin kännykkää, vaikka yritin kysellä tuotteista jotain! Voin sanoa, ettei kyllä kiinnostanut ne tuotteet enää pätkän vertaa siinä vaiheessa. Ja kun tämä ei tapahtunut yhdessä tai kahdessa kojussa, vaan todella monessa. Itse mietin, että vaikka olisin mennyt jonkun toisen ihmisen/yrityksen tuotteita edustamaan messuille, niin kyllä se kännykkä pysyisi laukussa koko ajan ja tekisin kaikkeni, että tuote/merkki tulisi tunnetuksi mahdollisimman monelle! Anteeksi avautuminen, mutta otti niin pannuun ja toisaalta harmittikin ihan hirveesti. Joten voin kuvitella miten suhunkin on suhtauduttu kameran kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mä olen kans sellainen että jos haluaisin jotain kysyä tai ostaa ja myyjä vaan räplää puhelintansa niin suututtaa kyllä ihan tosissaan!!!

      Poista
  12. Mä en KESTÄ!! Ihania juttua on ollut messuilla, pääsispä itekkin joskus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ensi vuonna! Itse olen käynyt neljänä peräkkäisenä vuotena ja aion pitää paussin ensi vuonna, mutta saa nähdä, maltanko jäädä kotiin. :D

      Poista
  13. Voih, miten ihania kankaita, siellä oli varmasti PALJON kaikkea ihanaa :P
    Mä oisin varmaan seonnut sinne, ja halunnu.....KAIKEN....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellä oli vaikka mitä! Mutta ähkyhän helposti sitten iskee eikä ostakaan mitään :D

      Poista
  14. Mun on pakko kommentoida tätä, vaikka asia ei ehkä minulle niin kuulukaan.

    Katselin molemmat messujen muotinäytökset, ja kirjasin muistiin sieltä muutaman kiinnostavan yrityksen/käsityötaiteilijan. Koska messuilla ei saanut valokuvata, päätin tsekata osan esitellyistä vaatteista ja käsitöistä vasta kotikoneella netistä.

    Tyhmä minä. Eihän kaikilla yrityksillä ollut netissä niitä tuotteita, joita messuilla esiteltiin. Jos valokuvaus olisi ollut sallittua, olisin kuvannut tuotteet osastoilla, etsinyt niistä netistä lisätietoa ja hankkinutkin itselleni jonkun luomuksista. Ei kuvaamisessa aina ole jotain pahaa ja moraalitonta motiivia.

    Toisaalta ymmärrän, jos käsityöläinen haluaa suojella luomuksiaan ja ideoitaan, mutta miten niitä voi suojella, jos ne esitellään kymmenille tuhansille kävijöille...? Eihän ideoitaan voi piilossa pitää valokuvauskiellollakaan.

    Mielestäni esim. kuvataiteilija voisi ripustaa ständilleen erikseen kiellon, ettei esim. taideteoksia saa kuvata. Jos otat kuvan taulusta ja teetät sen omalle seinällesi, se on jo törkeätä kopiointia. Mutta jos valmistat vaikkapa rintamerkkejä, kynttilöitä tai tumppuja, niin... luulisi että valokuvaus olisi vain imartelevaa. Ei vissiin sitten ole.

    Kiitos muuten tästä mahtavasta blogista, jota on aina yhtä suuri ilo lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on kyllä jotenkin outoa että miten luullaan että ideat pysyy salassa jos messuilla käy 37 000 ihmistä! :D Ja se että vaikka messuilla ei kukaan ostaisikaan vaan otettaisiin vain kuvia niin se voi silti poikia aika hitosti asiakkaita myöhemmin kun tyypit hehkuttaa niitä tuotteita pitkin nettiä.

      Mutta sitten tosiaan tuokin että miten palata tuotteisiin jos ei nettisivujakaan ole. Äh.

      Kiitos! :)

      Poista
  15. Mähän menen aina pressikortilla messuille, mutta olen vain paristi käyttänyt pressilappua rinnassa, koska aloin saamaan mitä ällöttävimpiä mielistelyitä myyjiltä. Eräänä vuonna ei sitä ollut ja erään firman muija sai hirveet heparit, kun otin surkealla kännykälläni kuvaa sen tuotteesta, jotta oisin kysyny, haluisko mun äiti sen. No, en viittinyt edes näyttää sitä pressikorttia, kun se ei siihen asiaan mitenkään liittynyt, mutta enpä ees kato nykyisin ko. firmaan, kun se siellä messuilla joka vuosi on. Eikä mun äiti saanut sitä tuotetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just, ei nuo myyjät tosiaan taida tajuta että kuvia voidaan ottaa muussakin tarkoituksessa kuin nettiin levittämisessä :P

      Poista
  16. Hyvä kirjoitus, kiitti tästä! :) Olin itsekin lauantaina messuilla (saatoin jopa bongata sut tai sun kaksoisolennon! :D ) ja vähän kuvauskielto ärsytti. Olisin heijastimesta halunnut kännykälläni ottaa kuvan ja lähettää kaverille, että haluaako sellaisen. No, enpä ottanut kuvaa, enkä ostanut heijastinta (kaveri on todella nirso heijastinten suhteen...) ja mukana ollutkin muistutti, ettei saa kuvata mitään.
    Mutta oli kyllä aivan älyttömän mahtavat messut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, samantyyppinen tapaus kuin tuossa yllä! Siinähän sitten varjelevat tuotteitaan kuvaamiselta ja menettävät asiakkaita.

      Mutta muuten kyllä totta tosiaan, älyttömän mahtavat messut!

      Poista
  17. Oi että, olipas mukava yllätys kun omia tuotteita löytyi täältä! :) Hihii, kiitos! Oli kyllä ihanat messut ja ehdottomasti ensi vuonna uudelleen!

    VastaaPoista
  18. Tänä vuonna en päässyt messuille mutta olisin varmaan tehnyt samoin kuin ed. vuosina: piirtänyt ideoita luonnos/ideavihkooni! Joko heti paikan päällä tai sitten kotimatkalla bussissa (aika hyvin niitä muistaa vielä siinäkin vaiheessa!). Mietin vain että jos on kuvauskielto niin saako kojulla seisoa ja piirtää ideat muistiin (itelle tietysti)??

    VastaaPoista
  19. Mielestäni kuvaaminen on hyvää mainosta tekijälle/yritykselle. Jos haluaa pitää tuotoksensa salassa, ne kannattaa laittaa piirongin laatikkoon eikä tuoda messuille, jossa käy 36 000 ihmistä salaisuuksia katselemassa.

    VastaaPoista
  20. Ehkäpä käsityömessujen pitäisi ottaa mallia koiranäyttelyistä joissa on täysin sallittua kuvata ihmisten koiria. Itse ainakin kun näen että joku haluaa kuvata koiraani luvalla tai ilman niin jos tilanne on sellainen että mulla on aikaa & mahdollisuus (en keskity johonkin muuhun kuten tuomariin, tärkeään keskusteluun tai ostoksiin kauppiaan kanssa juuri silloin) niin yritän saada koirani sellaiseen asentoon että kuvasta tulisi onnistunut. Käsitöiden kohdallahan tätä ei edes tarvita kun ne saa sommiteltua siihen pöydellä. Harvoin koirien kuvaajat esittelee huonoja otoksia vaikka niitä varmaan tulee napsittua enemmän kuin hyviä. Ketään ei myöskään kiinnosta miltä mä mahdollisesti näytän niissä kuvissa. Osaa kuvaa ihan kaupallista tarkoitusta varten ja sekin on ok. Myyköön kuvaa mun koirasta jos jotain sattuu kiinnostamaan. Sehän on ilmaista mainosta. Mitä tulee tuohon että joku ostaa mekon tehdäkseen kaavat siitä niin oma ompelutaito rajoittuu nimenomaan siihen että teen vaatteita purkamalla oman hyvintoimineen kuteeni kaavoiksi. En koe loukkaavani tällä ketään sillä vaatteet mitä teen tulevat omaan käyttööni ja maksoinhan täyden hinnan siitä alkuperäisestä vaatteesta minkä perusteella teen ns. kaavat. Ei ihmisillä aina ole ns. nefarious intentions mielessä :D Tuohon kovetusaineen kyselyyn voi sanoa että yrityssalaisuus :D Ei sitä ole pakko kertoa. Itse en ole ikinä käsityömessuilla käynyt ja googletellessa kuosia eksyin tähän blogiin ja aiheeseen ja päätin jakaa oman näkemykseni tuohon valokuvaamiseen. Esim. Valko-Venäjällä koirastani kävi ottamassa valokuvan semmoiset 30 ihmistä päivän aikana ja loppujen kanssa keskusteltiin minun suomi-englannilla ja heidän venäjällään että mikähän rotu mun koirani on. Ilmaista mainosta ja työtä rodun eteen vaikken itse siitä mitään hyötynytkään.

    VastaaPoista