Sivut

maanantai 11. marraskuuta 2013

Joulu, punaista ja tietynsävyistä sinistä

Virkkasin tontun. En tiedä miksi mutta kun näin sellaisen Kahden vaiheilla -blogissa, halusin itsellenikin. En pidä niistä kaupoissa myytävistä "pipo silmillä, iso nenä" -tontuista yhtään mutta jokin tässä nyt kolahti ja virkkasin menemään. Viikset oli hankalat, ei tullu niin hienot kuin esikuvallaan.

Olin kuvitellut ottavani värimaailman tämän vuoden Blossa-pullosta (eli blogiglögistä = blögi) joka kolahti ulkonäöllisesti todella kovaa! Vielä en ole juonut, pitäisi kyllä jotta saisin tuosta kynttilänjalan vielä tämän vuoden puolella. (Siis mitä on tapahtunut, viinat säilyy pöydällä vaikka ne pitäisi juoda pois, no huh huh.)


Niin tosiaan, olen ottanut Blögipullo 2013 jouluväriesikuvakseni ja virkkasin tontun. Sitten tajusin että saatoinkin ehkä alitajuisesti ottaa värimaailmaa ensimmäisen Blogistania-kauden kuningatarkollegoideni  Karin Lindroosin ja Kajsa Wikmanin uunituoreesta Jouluiloa kierrätysmateriaaleista -kirjan kannesta, siinäkin muuten tonttu ja samoissa väreissä! Sain kirjan Gummerukselta, oletettavasti ns "blogin kautta".


Samaan värimaailmaan menee myös S-ryhmän House-malliston Sanna Manderin suunnittelema pöytäliina jonka ostin sistusblogimainonnan uhrina jouluverhoksi olkkarin ikkunaan joten nyt on niin sävy sävyyn kaikki ettei tosikaan!


Tuosta kirjasta sen verran että olenkin miettinyt miten toteuttaisi joulukranssin kerrostaloasunnon oveen siten ettei tulisi sanomista paloturvallisuudesta. No piparimuoteista! Kirjassa ei tosin oltu mainittu tätä ominaisuutta mutta onhan se bonusta!


Kauniita kuvia ja jouluista inspiraatiota. Kierrätysmateriaalit ovat omaakin sydäntäni lähellä kovasti.



Mutta ei huolta, en ole laittamassa joulukamoja vielä esille. Syksy syksynä ja noin.

32 kommenttia:

  1. Ekan kerran (jossain blogissa tietysti) Blossaan törmätessäni luulin sitä tyylikkääksi ketsuppipulloksi. Ja siihen mielikuvaan mä oon nyt edelleen jämähtänyt. :D Ihana tonttu ja ihanat värit!

    VastaaPoista
  2. Tänne sun blogiin on huippu tulla sun päivitysten takia, mutta myös kommentit on aina pakko lukia! ;) Ne meinaa joskus herättää hilpeyttä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus jos meno yltyy sellaiseksi että kommenttipalsta on se asia miksi blogiini tullaan niin suljen kommentointimahdollisuuden kokonaan :D surullisia ovat ne tapaukset joissa niin on käynyt :/

      Poista
  3. Wau, tahtoo tontun ja joulukirjan. Vähän on muuten ikävä Pakollinen joulu -blogia, tuleeko jatkoa tälle kaudelle? Ja joulutavaroita voi alkaa jo laittaa esille ihan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me jatketa sitä enää. 4 ideaa oisi ollut niin ei kauheesti kannata jatkaa. Se oli semmonen yhden joulukauden juttu ja lopetettiin huipulla :D

      Ja voi varmasti laittaa joulutavaroita jo mutta mä en laita ennen kuin vasta sitten ihan marraskuun lopulla / joulukuun alussa. Haluan nauttia joka vuodenajan ajallaan enkä ennakkoon :)

      Poista
  4. Tulit muuten mieleeni tästä postauksesta: http://westknits.com/index.php/2013/11/swants-tutorial/

    VastaaPoista
  5. Ihku tonttu. Pitäisköhän virkata oma versio...
    Mun blossa tyhjeni jo, pitkään kyllä kesti! Hyvää oli, tosin olin odottanut jotain erikoisempaa. Blossapullokin saa nutun. Viimevuotinenkin sai... :)
    terkuin uusi kommentoija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkkaa ihmeessä, on semmonen mukava yhden illan projekti :)

      Mä aattelin tänään maistaa tota blossaa mutta varmaan menee pupu pöksyyn kuitenkin x)

      Poista
  6. Älytöntä, miks en oo ennen löytänyt tätä sun huikeeta blogiasi! <3 mullakin tällänen tonttu työn alla. Taitaa olla tän joulun hitti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!!! Mä ajattelin tehdä muutaman tontun lisää, vähän eri kokoisina mutta tuo sininen lanka loppui kesken! Pitää päästä lankakauppaan!

      Poista
  7. Mahti tonttu! Ja mahti värinen! jos sun oma on saanu inspiksen glögistä, niin mun omat varmaan väljähtäneestä oluesta :D

    VastaaPoista
  8. Mulle tuli mieleen tosta Smurffi-tonttu :DD Ihana semmoinen!! Että ei sillä eikä millään, mutta ei ainakaan huonolla tavalla siis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, totta, smurffi-tonttu! Tai vähän niinku suursmurffi ilman housuja ;)

      Poista
  9. Eipä hassumpi tonttu,veikeät viiksetkin :) Ai hitsi,meillä on puinen ovikyltti,pitäsköhän se ottaa pois :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se riippuu vähän siitä yleisestä asenteesta mikä kyseisissä taloissa on. Kun mun mielestä siitä on aika ristiriitaisia suosituksia että saako ovesta roikkua mitään vai ei.

      Poista
  10. Tuo tonttuon oikein mainio. Niitä mainitsemasi kaltaisia tonttuja en ole voinut "pakollinen joulu"-blogin jälkeen enää virnuilematta katsoa :P

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D :D Oi, Pakollinen joulu. Just fiilisteltiin sitä miten hyvä se oli!

      Poista
  11. aikas hellyttävä tonttu, sopii just mainiosti glogipullon kylkeen :D
    ps.mitä liimaa tuossa kirjassa suositellaan piparimuoteille? oon yrittänyt tehdä sellaista kranssia jo viimejouluna, mutta kaikista liimoista rapisee ne muotit irti toisistaan :D oon ihan käsi piparikransseilija :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa luki vain että vahvaa liimaa. Kai ne pitäisi hitsata yhteen jotta pysyisi 8D

      Poista
  12. Voi ei.. olisin niin halunnut lukea Pakollista joulua. Se oli niiin hyvä! No ehkä vielä joskus uudelleen :).. Toi swants-linkki, ihan mainio ja ihan blogiin sopiva xD.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kieltämättä kyllä hyvä! Ja juuri sen vuoksi ei kannata jatkaakaan kun ei tarpeeksi hyviä ideoita ole tarpeeksi paljoa. Enemmän harmittaisi sitten vaan jos jatkettais ja olisikin kaikkien mielestä huono :/ Joo noi swantsit on kyllä mahtavia!!!!!!

      Poista
  13. Tuo tonttuhan on mainio! Taitaa kestää vaikka jäbänkin käsittelyn? Meinasin jo kommentoida, että ei vielä joulua, mutta sitten tajusin, että kohtahan se iskee päälle.

    VastaaPoista
  14. Voi hyän tähen, mie rakastuin sinun bloghin. Tämon aivan ihana! Solet naseva nakku ja ihan saman mallinen ko mie. Häyn nyt mieki ommella samallaisen minuuttimekon ko olen kauan aikaa arkaillu, ettei nämä tissit ja lanteet oikein toimi semmosessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos! :) Ja minuuttimekko on just hyvä teltta jolla peittää ihan kaikki :D

      Poista
  15. Kyl tuo on ihan selkeä Suursmurffi :D

    VastaaPoista