Sivut

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Pesukarhuhuivi

Ihanana pienenä "välityönä" neuloin jäbälle kaulahuivin. En vieläkään oikein ole päässyt yli siitä miten ihanan pehmoista on Debbie Blissin Baby Cashmerino -lanka, vain parasta pojalleni, heh, ja neuloin huivin siitä. Eikä varmasti kutita ja pistele.

Perusohjeena käytin Muumurun kettupuuhka-ohjetta. Siinä ei kerrottu millaisella langalla ja puikoilla oli tehty joten omasta huivistani tuli vähän tuota 12 cm:ää kapeampi. Tein 26 silmukalla ja 3,5 mm puikoilla, langan tuossa jo mainitsinkin. Alkuperäinen kettu ei oikein miellyttänyt silmääni yksinkertaisuudellaan joten näppärästi sitten matkin kun näin että joku oli tehnyt mm tosi hienon pesukarhun.


Eihän tämä oikein Reiman toppahaalarin kanssa sovi mutta löysin taannoin kirpparilta ihanan pienen villakangastakin jäbälle niin sen kanssa sitten kun käydään katsomassa Stockmannin joulunäyteikkunaa 8D Tai kai sitä ihmisellä joskus jotain muutakin menoja on talvisin jolloin ei tarvita toppahaalaria.


Huivin omistaja nukkuu päiväuniaan joten mallina toimii Maki-apina.


Ostin tietenkin liikaa lankaa (yksi harmaa kerä olisi todellakin riittänyt!!!) joten ehkä saadaan vielä pipoa ja lapasiakin sävy sävyyn.

Huolestuneille tiedoksi että ompelin napit kyllä varmasti tiukempaan kuin mitä esim H&M:n vaatteissa on.

51 kommenttia:

  1. Aivan ihana! En ole itse erityisesti oranssin ystävä, minkä takia kettupuuhka (vaikka suloinen onkin) ei ole niin kovaa iskenyt. Pesukarhuhan on eläimenäkin paljon söpömpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesukarhu on kyllä söpömpi :) Vaikka haluisin silti tehdä myös kettuhuivin, mutta vähän yksityiskohtaisemman kuin tuo ohjeen mukainen.

      Poista
  2. Todella hieno pesukarhu :) Muistan omasta lapsuudesta, että veljelläni oli tuollainen siniraidallinen "puuhkamallin" huivi (80-luvulla). Ja se toimi silloin hyvin. Mutta tuo pesukarhu on todella mainio keksintö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä puuhkamallisia on aika paljon pikkulapsille, ainakin neuleohjeita niihin :D

      Poista
  3. Niiiin ihana! Ja mallikin on oikein komea. (:

    VastaaPoista
  4. Ihana! Ihana! Ihana! Arvaa mitä mä teen illalla?

    VastaaPoista
  5. Voi eikä kuinka hieno! Mä voisin tehdä itselleni tuollaisen :)

    Sokru
    sokerimursu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana :) suorastaan suloinen.

    VastaaPoista
  7. Ihana :) Voisin tehdä itselleni, minkäköhän eläimen tekisin... mielikuvitus alkaa laukata heti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun äiti on virkannut tällaisen, mä haluisin kans, tolla samalla suunnittelijalla on muitakin eläimiä, vain mielikuvitus rajana!

      Poista
  8. Hieno kaulaliina! Tuo sovitusmallikin on sopivan värinen :)

    VastaaPoista
  9. Oioi, nyt tuntuu että munkin on pakko tehdä pesukarhu! Itselleni tosin :D

    VastaaPoista
  10. Ihana!! Ja niin paljon ihanaa taas täällä, kun en ole toviin kurkkinut. Ja pojunnekin on kasvanut paljon, vaan edelleen on ihan hirmuisen söpöliini. Jospa meillekin joskus joku pieni tulisi, jolle saisi värikkäitä pikkuasioita neuloa... Ehkä joskus.

    Haastoin suakin 10 kyssärillä blogissain, käy katsomassa ja vastaa, jos huvittaa. http://www.lily.fi/blogit/maailman-valtavin-toive/vastaus-tindekan-haasteeseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika kasvaa kyllä hurjasti! Ja komistuu! :D

      Kiitos haasteesta! Taitaa olla vaan liian henkilökohtaista/syvällistä tähän blogiin, mutta katson josko vastailis kevyemmin :)

      Poista
  11. ooo- Söpö :) kettu on ollut niiiin pitkään listalla, että melkein pitäis tehdä jo.

    VastaaPoista
  12. Todella ihana!! Tämänhän voi laittaa joka kerta kaulaan kun mennään juhliin autolla tai julkisilla eli ei tarvii olla sitä toppaa päällä. Meillä kulkee nämä asusteet etuliitteellä autoilu. Autoilupipo, autoiluhanskat, jne. Niitä(kin) tarvitaan aina! :)

    VastaaPoista
  13. Aivan huippu! Paaaaljon hienompi kuin kettu!

    VastaaPoista
  14. Tyylikäs, varmasti sopii villakangastakin kaveriksi! Nauratti tuon edellisen postauksen terminologia... Nyt ovat olleet tapetilla ne tappopillerit, mutta sullapa on tappopuikot. :D

    VastaaPoista
  15. Mä en kestä! Mä haluun kans tollaset meidän pojille! :D

    VastaaPoista
  16. Melkein valmis kettuhuivi (violetti kettu - kai sitä jotain vapauksia saa ottaa kun on sopivanväristä lankaa jämänä) täällä, postauksestasi inspiroituneena. :) Tuo pesukarhu on toki vielä hienompi, mutta violetti pesukarhu tuntuu jo ajatuksena tosi oudolta. - LeenaK (niin ja onhan sinikettuja ja hopeakettujakin niin miksei jotain lilakettujakin voisi?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mahtavaa, mullakin on violettiä lankaa josta ajattelin tehdä ketun ennen kuin päätin tehdä pesukarhun ja ostaa sitä varten sen harmaan :D

      Poista
  17. Voi hauskuus, kun luin tuon vertauksen 'kun käydään Stockan jouluikkunoita ihailemassa"! Et usko montako vaatetta meidän perheeseen on hankittu tuolla samalla syyllä. Aivan kuin se olisi ihmiselämän huipentuma ;! Ja arvaa oltiinko me muka niillä supermuodikkailla siellä koskaan???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä jotenkin veikkaan etten varmasti edes käy jäbän kanssa sitä ikkunaa edes katsomassa xD

      Poista
  18. Tällainen vois onnistua vähän vähemmän neuloneelta. Millaisia lankoja suosittelisit lapsen huiviin? Ei sais kutittaa ja akryylilangat tuntuu ajatuksena muovisilta. Merinovillaa, alpakkaa..? Jos saan huivin valmiiksi ni sit vois tehdä itelle samishuivin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suosittelen merinovillaa! Ei kutita (ainakaan ne mitä minä olen käyttänyt, Dropsin merino extra fine ja debbie blissin cashmerino, on varmasti muitakin!!!) ja on ihanaa :) Alpakkalankakin on pehmeätä eikä taida kutittaa mutta niistä irtoaa karvoja tms höhtylää minkä vuoksi ei ainakaan ihan vauvoille suositelle ettei mene silmiin ja suuhun, kai se isommilla lapsilla jo menee paremmin :)

      Joten merinoa suosittelen!

      Poista
    2. Kettupuuhkassa on menossa joustinneulevaihe. Kun olen tehnyt yhden rivin kaks oikein ja kaks nurjaa ja sitten käännän työn, niin jatkanko nurjalla vai oikealla?? Rivi alkoi ja päättyi kahdella oikealla.

      En uskalla kokeilla, sillä en tiedä osaanko pelastaa silmukoita jos pitää purkaa. Enkä tiedä millä hakusanalla googlaisin, joten käännyin puoleesi :D

      Poista
    3. Jos rivi päättyy kahdella oikealla, seuraava rivi aloitetaan kahdella nurjalla jolloin siis ne silmukat mitkä nurjalla puolen ovat nurjia, neulotaan nurjina ja ne jotka on nurjalla puolen oikeita (eli oikealla puolen neulottu nurjiksi), neulotaan oikein. Kun olet tehnyt muutaman kerroksen, huomaat jo varmasti että miten kuuluu toimia!

      Mutta siis, jos päättyi oikealla, seuraava kerros alkaa nurjalla!

      Poista
    4. Kettupuuhka valmis! http://mayrynen.blogspot.fi/2013/09/54-kettupuuhka.html?m=1

      Poista
  19. Kiitos ideasta! :)
    Täältä tuli eksyttyä tuonne alkuperäiseen ohjeeseen, jonka mukaan on tullutkin taiteiltua useampi kettupuuhka. Kädet ihan tohjona kun innostuin :D

    VastaaPoista
  20. Heips! Innostuin itsekin tekemään eläinhuiveja ja linkkasin tämän ihastuttavan pesukarhuhuivisi blogiini :) http://casapeetu.blogspot.fi/2014/10/kettu-ja-pupuhuivi.html

    VastaaPoista
  21. Hei kiitos tuhannesti tästä! <3 Ei siinä auttanu enää mikään muu, kuin tarttua itsekin puikkoihin :) http://nappikuja6.blogspot.fi/2014/11/pesukarhuhuivi.html

    VastaaPoista
  22. Hei,

    Mistä tähän löytyisi ohje? Olen niin aloittelija, että en osaa soveltaa silmämääräisesti. Alkuperäinen linkki ei enää toimi. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä googlella löytyy jotain? Jos alkuperäinen linkki ei toimi niin en osaa auttaa. Ja siis se alkuperäinen oli kettu eli tuo pesukarhukin oli siitä sovellettu.

      Poista