Sivut

perjantai 19. heinäkuuta 2013

synttärilahjaksi

Tämä vuosi on se vuosi kun rapsahtaa pyöreitä mittariin itse kullekin. Tänä viikonloppuna se rapsahtaa yhdelle alkuystävälleni ja neuloin hänelle Jill McGeen "My favorite things" -huivin inspiroimana kirjoneuletuubihuivin jossa jokainen kuvio jollain tapaa liittyy hänen tähänastiseen elämäänsä, sisältäen ison annoksen myös kotiseuturakkautta mm Satakunnan maakuntalapasen kuvion muodossa.



Ostin tähän langat juhannusviikolla Tapsalta ja ostokseni maksoivat lähemmäs 70 e! (Ja myyjä vittuili, eiku anteeksi, varoitteli että ovat tosiaan juhannuksena kiinni että riittävätköhän nuo nyt varmasti, heh). Lopullisen huivin paino oli kuitenkin "vain" 470 g eli alle 25 euron langat meni. Joten tässä hieno esimerkki siitä miten niitä jämälankavarastoja kasvatetaan ;D



Lankoina pääasiassa Gjestal Janne, mutta löytyy myös vähän Novitan 7 veljestä ja Drops Merino Extra Finea ja sitten ihan pikkuisia pätkiä jotain muitakin samanvahvuisia. Puikot 4,5 mm (jottei tulisi liian peltinen ja kirjoneule on muutenkin tiukempaa) ja silmukoita tätä varten loin 88 kpl ja tämä siis neulottiin pyörönä.



Jälleen kerran pakko todeta että aivan valtavan suuritöinen mutta ehdottomasti kaiken sen ajan ja vaivan arvoinen! Neuloin tätä aivan käsittämättömällä innolla ja vauhdilla, oli ihana tehdä ja ideoita olisi riittänyt vielä enemmänkin, mutta huivi oli valmis niin yhtäkkiä ettei kaikki mahtuneet! Valitettavasti en pääse paikan päälle kolmekymppistä juhlimaan ja ystäväni onkin juuri parhaillaan matkalla postiin noutamaan tätä joten en vielä tiedä hänen reaktiotaan mutta toivottavasti tykkää kuitenkin! Huivi menee kahdesti kaulan ympärille, itse tässä demonstroin sitä todella edustavana. Ja voin kertoa että todellakin sormet syyhyää tehdä itsellenikin vastaava mutta enemmän siinä "My favorite things" -hengessä. Käykää muuten ihmeessä, jos teillä on Ravelryyn tunnukset, katsomassa noita muiden tekemiä huiveja, jos ei inspis herää niin ei sitten mistään!

95 kommenttia:

  1. Ja ihan tolkuttoman herrrrkullinen!! <3

    VastaaPoista
  2. Mieletön! Varmaan kamu puhkeaa (liikutuksen) kyyneliin noin ihanasta lahjasta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin näin kävi! :'D Tämä on upein lahja ikinä! Nyt vasta pääsin tänne blogiin asti ihastelemaan, kun silloin en postin pihasta puhelimella päässyt kuin välittömästi lisäämään kuvan faceen tästä uudesta ylpeydenaiheestani! Sitä on jo koko perheen voimin ihasteltu ja esitelty kaikille kyläilijöille :D
      <3: Milla ;)

      Poista
  3. Aivan tajuton ja hieno idea :)
    Leena N.

    VastaaPoista
  4. Kerta kaikkiaan mahtava! Ihana lahjaidea alkuystävälle :)

    VastaaPoista
  5. Arvaa eksyinkö heti Revelryyn seikkailemaan... Tuli käsittämättömiä ideoita huivia varten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravelryllä on sellainen vaikutus! Ei muuta kuin huivia tulille vaan!

      Poista
  6. Hieno, mutta mua jäi kyllä vaivaamaan, et mihin noi parittelevar porot liittyy...

    VastaaPoista
  7. Mahtava on lahja, ei muuta voi sanoa!!! Ja kiitos ravelryvinkistä :D poikkean kun ehdin

    VastaaPoista
  8. Ei hitto, vähän repesin noille poroille! :D Ihan paras. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi porokuvio on kyllä reteä, oon tehnyt siitä yhden piponkin joitain vuosia sitten metsästävälle ystävälle. Kuvio löytyy Ravelrystä "fornicating deer chart" -nimellä.

      Poista
  9. Eih, sanat ei riitä kertomaan. Siis ihan törkeen hieno!

    VastaaPoista
  10. Voi hitsi, miten upea! Vaikea on kyllä keksiä hienompaa lahjaa!

    VastaaPoista
  11. Siis aivan huikea! Oot ensinnäkin todella taitava ja toiseksi sulla on aivan loistavia ideoita ja kolmanneksi ehdit vielä toteuttaa ne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no jäbä menee seitsemältä yöunille joten sen jälkeen ei oikein voi poistua kotoa niin siinähän sitä on illat pitkät aikaa neuloa kun yleensä en siinä vaiheessa jaksa enää mitään kotitöitäkään kummemmin miettiä :D

      Poista
  12. käsittämättömän makee! noi kuviot on aika huikeet :D

    VastaaPoista
  13. Tää on ihan älyttömän upea!!!

    VastaaPoista
  14. Ootko ite suunnitellu kuvioita, vai löytykö kaikki valmiina jostain? Mietin, että mikähän ois kätevin tapa suunnitella omia kuvioita tohon. Ruutupaperi vai mikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä että. Jotain löyty valmiiksi, googlettamalla ja omista varastoista, osan suunnittelin itse. Ruutupaperi on ihan hyvä tosin yksi silmukkahan ei ole täysin neliön muotoinen joten kuvioista tulee luonnossa vähän litistyneen oloisia jos ei ota sitä huomioon suunnitteluvaiheessa. Jos haluaa suunnitella suoraan oikean korkuisena niin googlettamalla löytyy valmiita pohjia joita sitten vaan tulostella (knitting chart) ja suunnitella niihin. Itse teen siten että piirrän haluamani kuvion ruutupaperille ja sitten se piirroksen päälle hahmottelen sen ruutukuvioksi ja mututuntumalla lisään korkeutta samalla kun neulon jos alkaa näyttään tarpeelliselta.

      Poista
  15. Järjettömän hieno huivi, bylsivät hirvet ja kaikkee. :) En voi käsittää, että vasta juhannusviikolla tämä oli vasta lankoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis täähän on ollut jo jonkin aikaa valmiinakin, en vaan voinut aiemmin esitellä ;D

      Poista
  16. Mahtava! Osuu toi vuosilukukin kohdilleen, myös itse ja siten aika moni kaverikin samaa vuosimallia joten pyöreitä, pyöreitä... Vanahoja ollaan jo :D

    VastaaPoista
  17. Übercool! Taas. Ai että mä tykkään sun kirjoneuleista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sun Pinterestin kirjoneulekansio on ollut mulla monesti inspiraation lähteenä! Turha koota omaa kun voi katsoo sun boardista ;D

      Poista
  18. Aivan törkeän hieno!! C-kasetit ja nus**vat porotkin! :D Aivan loistava lahjaidea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! C-kasetista olen erityisen ylpeä koska piirsin sen kaavion itse :D

      Poista
  19. Oi vau! Lämmittää satakuntalaista mieltä erityisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satakunnan maakuntalapanen on mun mielestä rumin maakuntalapanen ikinä mutta minkäs sille voi kun sieltä sattuu oleen kotoisin :D

      Poista
  20. Aivan huikea! Kuviot ja värit ja kaikki.
    Jos tuollaisen jaksaisi joskus itsekin neuloa.. Ainakin tulis paljon kirjoneuleharjoittelua, jota tarvitsisin kyllä : D

    VastaaPoista
  21. AAAAAAAAAAAAAAA MITEN IHANA! Miulla on myös ollu aikeissa tehdä kyseisen huivin inspiroimana oma huivi, jossa olisi itselle tärkeitä juttuja, mutta en oo vaan saanu vielä aikaiseksi :D Kunhan saan pari muuta isompaa työtä ensin pois alta, niin kyllä vielä joku päivä tämän teen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä! Voihan sitä vaikka pikkuhiljaakin semmonen monivuotinen projekti mutta usko mua, tuo koukuttaa todella pahasti! :D

      Poista
  22. Kyllä olisin onnesta soikeena jos tollasen lahjan saisin. Wou!!!!!!

    VastaaPoista
  23. Mie meinasin masentua jo tuosta pikkukuvasta etusivulla, sie oot taas väkertåny jotain aivan liian ihanaa. Kuten se Marimekko-paita jäbälle.. Siis vähänkö mahtava!!! Oi vautsi!! Ihan hillittömän hieno!!! Miksei mulla ole tuommoisia ystäviä?? =D (että vink vink vaan, jos joku kaveri sattuu tän lukemaan, hih)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä upea mutta Marimekkotakki on vielä ihanempi! :D

      Poista
  24. Syksyllä kun tulen Suomeen niin pääsee tämä työ kyllä puikoille :) Mistä oot löytänyt tuon maailmankartan, vai oletko herranjestas suunnitellut sen itse??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite suunnittelin kun en löytänyt valmiiksi sopivan kokoista (tai siis oikea määrä silmukoita). Ei munkaan piirustukset ihan nappiin menneet kun puolet tosta maailmankartan alasta on pelkkää sinistä mutta onneksi kuitenkin kartaksi tunnistettava vaikka tein todellakin ihan vaan sinnepäin enkä kikkaillut joka niemeä ja lahtea :D

      Poista
  25. Aivan törkeän hieno huivi!
    Voisi olla itsellekin hieno sauma siedättää kirjoneulekammoa/ -ahdistusta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä hyvä harjoittelukappale koska en usko että lopulta käytössä olevasta huivista hirveesti edes erottuu pienet virheet ja epätasaisuudet.

      Poista
  26. Uskomaton! kyllä vetää tämmösen aloittelevan näpertelijän hiljaiseks ;D

    VastaaPoista
  27. On varmaan noi porot siinä Satakunnan lapasmallissa ;D

    Ihan mielettömän hieno ja ihan huippu lahja!! Teet aina niin ihania ja persoonallisia lahjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, ei ihan sentään ;D

      Jos saa ihanan idean ja inspiksen niin lahjoja on kyllä tosi mukava tehdä :)

      Poista
  28. Huikea, aivan yli-ihana. Jos saan pyytää, niin please, julkaise tuo maailmankartta. Ja tuo c-kasetti on huippu myös. Ja hox, nuo elukat on hirviä, tyttöporoilla on sarvet, mutta tyttöhirvillä ei. Biologina aivan pakko kommentoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäisessä ohjeessa on molemmilla sarvet kyllä, ite jätin alimmaiselta ne pois.

      Poista
    2. Niin ja pitää katsoo jos julkaisen, maailmankartta on kyllä niin kämänen että sitä en taida kehdata mut c-kasetin voisin kaivaa jostain lehtiöstä esiin.

      Poista
    3. Olisin tosi kiitollinen tuosta c-kasetista :)

      Poista
  29. Ihan älyttömän upea! Oot kyllä taitava ja viiteliäs. Hatunnosto sulle!

    VastaaPoista
  30. Oooh, aivan mieletön! Kertakaikkisen upea, ihana ja persoonallinen!

    Kirjoneuleesta ei ole paljoa kokemusta mutta just parhaillaan on kuvioneuletta puikoilla, se tuntuu jotenkin joutuisammalta neuloa. Varmaan kirjoneuleessa on sitä samaa viehätystä kun näkee kokoajan kuinka kuvio rakentuu ja etenee. Ehdottomasti täytyy joskus toteuttaa oma tuollainen. Ja hyvä ajatus olisi pukinkonttiikin jos olisi ahkera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tuntuu että kirjoneule valmistuu joutuisammin vaikka eihän se oikeesti voi koska onhan se hidasta mutta ehdottomasti mielekästä neuloa ja mukavaa ja nättiä :)

      Poista
  31. Ääk miten upea luomus jälleen kerran! Kyllä sun ystävän kelpaa! :)

    VastaaPoista
  32. ai-van mie-le-tön. Innostuisinkohan itsekin?

    VastaaPoista
  33. Tää on ihan mielettömän mahtava upeus!!!! Hirmuinen työ varmasti ollut, mutta mikä huivi! Kyllä nyt saa ystäväsi olla kiitollinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siitä kieltämättä joo iso työ mutta kyllä kannatti :)

      Poista
  34. Hiano!! Kuin pitkän huivin teit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se menee löysästi kaksi kertaa kaulan ympärille, mittanauhaa en käyttänyt.

      Poista
  35. Tää on siis niin upea. Ihailen tuota sinun kirjoneulontaa ja idearikkauttasi. Ravelry on kyllä sellainen paikka, johon voi unohtua tunneiksi ja saada ideiota vaikka mihin. Onkin sitten eri asia onko aikaa toteuttaa kaikki juttuja, siis minulla.

    VastaaPoista
  36. Heh, mä kiinnitin ensin huomiota makkaroihin, sitten (viini?)pulloihin ja vasta sitten paritteleviin poroihin :) Kissatkin on hienoja! Voisin kuvitella, että lahjan saaja on paitsi otettu, myös tikahtua nauruun.

    Mutta todella upeaa jälkeä, tosin noin monivärisessä tulee juuri tuo jämälankaongelma... jos sitä haluaa ongelmana pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne on viinipulloja mutta jos lapset kysyy niin mehupulloja tietty ;D

      Mulle ei jämälangat ole ongelma koska melkeinpä kaikki mun työt on "jämälankatöitä" eli ostan lankoja jämälangoiksi, heh :D

      Poista
  37. Siis aivan MIELETÖN lahja! Tosi inspiroiva huivi, olisinpa vähemmän kirjoneulekammoinen :D Laitoin kuitenkin kirjanmerkkeihin, ihan varmuuden vuoksi ;)

    VastaaPoista