Sivut

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Ostoskärrypakkomielle

Sen lisäksi että minulla on tapana kuvata jalkojani, ja itseäni peilien kautta, on nyt uhkaavasti nousemassa uusi pakkomielle: kännykkäkuvata lastaan ostoskärryissä! Ensimmäinen otettu talvella, viimeisin tänään joten kovin paha tilanne ei vielä ole (tosin olen varma että olen kuvannut myös lentokentällä mutta en löydä sitä mistään niin en kai sitten ollutkaan). Aika harvoin ostoskärryjä tarvitaan koska normikauppareissut hoidetaan jalkasin eli on omat rattaat tai kantoreppu mukana joten ehkä siksi tämä oli alunperin niin spesiaalia kuvaamisen arvoista, heh.


En tiedä että tyssäskö ostoskärryily lyhyeen koska tänään Ikeassa tuli ikävä assosiaatiotrauma kun juuri kärryihin istuttuaan alkoi kuuluun aivan hillitön meteli kun jossain liikuteltiin ilmeisesti suurta kärryjonoa ja jäbä tarrasi kaksin käsin mun kauluksiin ja alkoi itkemään (lohtu-barbapapa ja sylittely onneksi pelasti tilanteen). Kodin1:ssä ei suostunut meneen sitten enää kärryihin ollenkaan vaan piti ottaa tollaset lastenkuljetuvaunut (jotka selkeesti oli tarkoitettu mua 10 cm lyhyempien ihmisten työnnettäviksi) eikä niissäkään oikein naurattanut.


Mutta jospa se unohtuisi mokama meteli niin pääsen jatkossakin toteuttaan itseäni ostoskärrykuvien muodossa, haha :D

Ikeasta haettiin hylly jäbän huoneeseen ja K1:stä matto. Hitaasti mutta varmasti etenee huoneprojekti. Sänky saadaan käytettynä.

(Ps. joka ikisessä kuvassa noita hiton Littlephant-vaatteita!!!)

16 kommenttia:

  1. Ostoskärrykuvaus on hauskaa! :)
    Ja isot rispektit lapsen laittamisesta autokärryihin, itsehän olen jo pidempää suunnitellut tekeväni paidan tekstillä "autokärryt ovat saatanasta", koska sitä ne ainakin isompien kanssa ovat. Vinkuminen autokärryistä alkaa jo kauppamatkalla, sitten jos sovitaan, että tänään ne otetaan, niitä ei tietenkään löydy mistään tai sitten sattuu löytymään vain yhden istuttavat ja toinen huutaa kuin hinaaja ja ne yhdet ovat juuri ne, jotka eivät suostu kääntymään, saati, että niissä muka koko kauppareissu istuttaisi...argh... Sori avautuminen, saatana olla traumoittunut minäkin! ;D

    -Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuossahan piti lukea "saatan olla", mutta näemmä asia on niin herkkä, että kirjoittelen alitajuisesti ylimääräisiäkin kirosanoja! :D

      -Piia

      Poista
    2. :D :D :D :D APUA!!!! Ehkä lopetan autokärryilyn nyt heti vaikka toki se pikkusen isompana tajuaa muutenkin että semmosiakin olisi. Me tosin laitettiin autokärryyn siksi että oli niin kiukkuisella tuulella että pysyi tyytyväisenä kauppareissun ajan kun autokärry oli niin jännä 8D

      Poista
    3. Just tolleen ne autokärryt toimii, ensi on niin jännää ja sitten pian ei enää! ;D Varmaan hei sama noiden Littlephantien kanssa, anna pikkusormi niin vie koko käden! Saatoin minäkin niistä vähän innostua kun ekat isommat koot saapuivat kauppaan... :)

      -Piia

      Poista
    4. Varmasti kyllä kannattava juttu oli tehdä niitä isompiakin kokoja :)

      Poista
  2. No mut pitäähän joka lapsella omat Littlephantit olla!! :-)

    VastaaPoista
  3. Ihania vaatteita lapsosella :)

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniin väriset hiukset pojalla!

    VastaaPoista
  5. meilki on littlephantia joka paikassa, esim uusimmassa postauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pystyin hillitseen itseni ja ostin uusimmasta mallistosta VAIN kahdet housut ja yhdet legginssit, en yhtään yläosia, uimahousuja, sukkia, pipoja tai muuta vaan ainoastaan KOLME alaosaa! Jes, alan parantua!!! :D :D Ja ne kahdet housutkin ostin liian isoina koska meillä on nyt jo kahden ekan malliston housut käytössä.

      Ne on tosi ihania mutta musta tuntuu että jäbän vaatteista yli puolet on Littlephantia kun me ei pidetä kovin isoja varastoja joten pientä kyllästymistä ilmassa vaikka aina sit juoksenkin pää kolmantena jalkana haalimaan uusia fantteja.

      Poista
  6. Yhdyn täysin Piian mielipiteeseen noista autokärryistä, mikään ei pilaa kauppareissua kahden lapsen kanssa varmemmin kuin ne..
    Ostoskärryihin liittyen perjantain kevennys:
    Tiedätkö mistä tietää olleensa liikaa ostoksilla pikkuväen kanssa? Olin kerran yksin kaupassa ja tajusin jossain vaiheessa, että aina kärryjen kanssa pysähdyttyäni aloin heijata niitä edestakaisin, taisi olla muilla asiakkailla hauskaa seurata shoppailuani :D
    Hauskaa viikonloppua
    T:Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen heijannut tyhjiä kärryjä :D :D

      Poista
    2. Ihana kuulla etten ole ainut ostoskärryjä heillaillut.. nyttemmin päässy eroon siitä.

      Mutta mulla ei taida olla yhtään kuvaa ostoskärryistä ja nyt se HA-LU-AA "kävellä" ISSE aina ja se on vasta kamalaa se... :)

      Poista