Sivut

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kaupunkilomaihmisen rantaloma

Minä olen kaupunkilomaihminen. Sellainen joka juoksee pää kolmantena jalkana paikasta toiseen ja kokee lepäämisen reissun tuhlaamisena koska laakereillaan voi maata kotonakin. En pidä perinteisistä rantalomista. Suurin osa syistä johtuu pelkästään ennakkoluuloista, joistakin asioista on toki omakohtaistakin kokemusta ja tiedän ettei joka paikassa ole samat ongelmat mutta listaan nyt kuitenkin syitä miksi en pidä perinteisistä rantalomista:

-Yleensä pitkähkö tai hiton pitkä lentomatka.
-Helvetin kuuma.
-Nahka palaa samantien kun astuu ovesta ulos.
-Vedessä on kaloja, simpukoita, levää, haita, meduusoja, merisiiliä ja muita ällötyksiä.
-Rannassa vielä enemmän ällötyksiä, niin orgaanisia kuin epäorgaanisiakin plus lasinsiruja ja roskia.
-Ruokamyrkytykset, elintarvikeinfektiot jne paskataudit ja niiden pelko sekä yleinen epähygieenisyyden fiilis lähes joka puolella.
-Torakat, luteet, tauteja levittävät hyttyset, muuten vaan rumat ötökät ja toukat sekä kaikenmaailman koppakuoriaiset.
-Pahimmassa tapauksessa myös hämähäkit ja liskot.
-Krääsää myyvät tyypit kaduilla, joista ei pääse eroon ja joiden kanssa täytyy tingata.
-Oksettavat gigolot.
-Vielä oksettavammat 24/7 humalassa riehuvat suomalaisjuntit.
-Kerjäläiset.
-Liian eksoottinen ruoka (oon nirso).

Jostain syystä lapsen myötä alkoi kuitenkin houkutteleen ajatus rantalomasta mutta onneksi löytyi järkevä ratkaisu jossa maksimoituivat kaikki positiiviset asiat ja haittapuolet olivat hyvin minimissä.

Ratkaisu kaikkeen oli Tropical Islands Saksassa. (Heti ensimmäinen hyvä puoli on lyhyt lentomatka!)


Kas siinä meillä länsimainen, steriili (mielikuvissani!), puhdasvetinen mukava paikka jossa on 200 metriä pitkä hiekkaranta, viidakko, altaat, ravintolavaihtoehtoja nirsompaankin makuun, saunasysteemit (joita tosin en käyttänyt koska en sauno), leikkipaikat lapsille, se on auki 24 tuntia vuorokaudessa mutta silti ainakaan meidän kohdalle ei osunut känniääliöitä (eipä sillä, ehdottomasti olisin känniääliöinyt itse illalla rantapirskeissä mikäli olisin ollut ilman lasta liikenteessä) ja siellä voi yöpyä joko huoneessa, teltassa tai ihan vaan altaan reunalla. Ötököitä ei näkynyt ja kalatkin pysyivät omissa altaissaan, kuten myös papukaijat ja flamingot ja muut epäihmiset. Juomat myytiin kovalla mukipantilla varustettuna joten niitä ei lojunut ympäriinsä. Iso osa kylpylästä oli UV-säteiden ulottumattomissa joten aurinkorasvan kanssa ei tarvinnut läträtä kuin erityisissä auringonottomestoissa.

Paikalle pääsi hienosti Berliinistä julkisilla kulkuvälineillä joten ryhmämatkaturistibussimummoleimaakaan ei tarvinnut otsaansa hommata.




Suomessa niin perinteinen "peseydy ennen altaaseen menoa" -periaate ei ollut tuolla voimassa, omia tavaroitaan sai rehata rannalle mielin määrin ja hypätä veteen milloin huvittaa. Tämä oli siinä mielessä äärimmäisen mukavaa että rattaatkin kulkivat kätevästi mukana (mikä ei suomalaisissa kylpylöissä tulisi kuuloonkaan) ja jäbä sai nukkua päikkäreitään altaan reunalla ja vaunulenkit voi halutessaan suorittaa kilometrin pituisella viidakkoreitillä.



Ostokset kirjautuivat rannekkeeseen mikä toimi myös säilytyslokeron ja huoneen oven avaimena ja kulkukorttina joten mitään ns arvokamaa ei tarvinnut rehata mukanaan ellei sitten halunnut nauttia ilmaisesta wifistä ;)




Taaperoiden kahluuallas (kuvassa tosin täynnä vähän vanhempaa väkeä) ei ihan soveltunut konttaamiseen, liuskakivipohja repi jäbän jalkoihin pahannäköiset hiertymät :( Mutta muuten ei mitään valittamista ja tuokin oli ihan oma vika kun ei vaan tullut ajatelleeksi että niin voi käydä. Mitään ylimääräistä tulehdus/verenmyrkytys/kuolio/amputaatiopaniikkia ei tarvinnut nostaa koska yleisfiilis oli niin puhdas että jopa minä pystyin oleen levollisilla mielin ja laittaan vain laastarit ja sukat jäbälle kuivalle maalle.





Ja kaikista parasta on se että kun yhden yön jälkeen alkaa rantatuolissa makoilu ja altaassa lilluminen riittää, voi lomansa muuttaa pienellä junamatkalla kaupunkilomaksi museonörtteilyineen ja kreisishoppailuineen Berliinissä.

SUOSITTELEN!

"Lomalla viimeinkin, voin suorittaa enemmän..."

38 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta paikalta. En minäkään pidä rantalomista, tai edes resort paikoista, mutta suurin osa noista luettelemistasi syistä on totta ihan missä tahansa missä on elämää. Myös kaupunkilomilla.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä perustuikin MINUN kokemuksiini ja ennakkoluuloihini, olen matkustellut kohtalaisen paljon ja tietenkin valinnut kohteeni näiden omien intressieni mukaan, tiedän kyllä että maailmassa on muutakin ja että kaikki eivät koe samoja asioita yhtenäisin tavoin.

      Poista
  2. Kuin ko. paikasta joskus Imagesta ja kiva kuulla että joku on nyt ihan oikeesti käynyt siellä :) Ollaan suunniteltu jotain etelänlomaa, mutta saksa voisi olla kyllä nyt varteenotettava vaihtoehto! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin että pitää kirjoittaa tästä blogiin vaikken muuten mitään matkaraportteja tänne teekään jos joku vaikka etsii joskus jotain kokemuksia tuolta, en mäkään tiedä ketään joka siellä olisi käynyt vaikka jotain lehtijuttuja on kuulemma ollutkin.

      Poista
  3. Toihan kuulostaa mainiolta paikalta! Rantalomat on mulle myös aika nou nou, vaikka en oikein osaa edes eritellä syytä miksi, enkä ole edes koskaan sellaisella ollut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä mainio mesta, sellainen pehmeä lasku rantalomailun maailmaan :D Joskaan en edelleenkään halua rantalomalle mutta tuonne voisin kyllä lähteä uudestaan! :)

      Poista
  4. Eka raportti ko paikasta, kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Tätä kirjoitinkin sillä ajatuksella että nyt löytyy enempi kokemuksia tuolta jos joku sellaisia etsii :)

      Poista
  5. Mä kuvittelen tykkääväni rantalomista, mutta en ole ikinä päässyt testaamaan, koska mies inhoaa pelkkää ajatustakin. No, tänä vuonna on tarkoitus lähteä kiertämään Albanian rantapaikkoja, tarpeeksi eksoottista miehelle (ja tarpeeksi tekemistä kun ei pysytä yhdessä paikassa, vaan reissataan bussilla kolmen lapsen kanssa, huoh) ja toivottavasti tarpeeksi hiekkaa ja turkoosia vettä mulle ja lapsille.

    VastaaPoista
  6. Tshihihi.. Vedessä on kaloja -kommentti sai kyllä melkein tyrskäyttämään kahvit tietokoneelle.. =D Mut hei, kiitos tästä vinkistä, mullakin menee hermot rantalomilla, tämähän ois sitten kyllä mainio kohde. Ja mies kun tykkää läträtä vedessä yli kaiken, niin ehkä miekin uskaltautuisin läträämään tuollaisessa kohteessa.. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen koko lapsuuteni uinut niin ruskeavetisessä joessa ettei ole vedeneläviä veden läpi näkynyt ;D ;D Aikuisiällä olen vasta traumatisoitunut esim järvistä (joita ei lapsuuden kotipaikkakunnallani ollut ensimmäistäkään) koska niissä on niitä simpukoita jotka aiheuttavat mussa suurta kuvotusta enkä oikein osaa sitä edes selittää mutta yäh.

      Poista
  7. Minua tuossa paikassa arveluttaa sen ekologisuus. Valtava kupla, jonka lämmittämiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan paljon vettä ja sähköä yms. Oliko näitä asioita jotenkin kommentoitu siellä paikan päällä? (Saksalaistenhan pitäisi olla keskimäärin valaistuneempia ympäristöasioissa).

    Minna

    VastaaPoista
  8. Mä katselin kyseisestä paikasta kuvia joskus talvella ja kiva kun kirjoitit kokemuksistasi! Mä olen kans vähän semmoinen en niin rantaloma ihminen, joten toi vois olla vaihtoehtona aikas jees!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aika vahva fiilis siitä että tonne täytyy palata sitten kun jäbä on vähän isompi :)

      Poista
  9. Millaisella budjetilla tuo tropical islands on saavutettavissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu että aikooko siellä yöpyä ja jos aikoo niin ottaako huoneen (ja jos ottaa niin minkälaisen huoneen), telttamajoituksen vai viritteleekö vain ilmapatjan rannalle. Hinnat näkyy tuolla kotisivuilla. Lentolippujen hinnat vaihtelee äärimmäisen paljon riippuen lentoyhtiöstä ja ajankohdasta joten ainut asia jonka voi varmaksi sanoa on junalipun hinta Berliinistä kylpylään mutta sitä en valitettavasti muista enkä jaksa etsiä tähän hätään netistä koska sen voi tehdä jokainen itsekin :) Joten ei muuta kuin Excel auki ja laskelmia tekemään! :)

      Poista
  10. Mulla on Berliini vielä kokematta enkä ole kauhean rantaloma-innokas minäkään, mutta kylpylät on okei, niin toi vois olla aika optimaalinen kohde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylpylät on kyllä aika jees, pitäisi ehkä harrastaa enemmän ihan kotimaassakin :)

      Poista
  11. Teillähän on ollut hauska loma! Mä en myöskään ole rantalomaihminen ja toisaalta Saksa ei kiinnosta yhtään, joten jos jostain muualta Euroopasta löytyis vastaavaa, vois joskus harkita. Jäbä taisi nauttia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauska loma :) Vaikkakin aamukolmelta herääminen lähtöaamuna tais sekottaa aika kunniakkaasti unirytmin jäbällä ja kylpylähommat meni aika pitkälti nukkuessa hänen osaltaan mutta varmasti oli ihan tarpeeksi ihmeteltävää pienelle ihmiselle silti :)

      Poista
  12. Wautsi miten ihanan näköistä! Pakko lähteä varmaan itsekin testaamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin ihanaa tuolla että oli ihan pakko jakaa! :)

      Poista
  13. Moikka. Vaikka ajatus Turkista tökkisi, kannattaa sitä harkita. Eihän sinnekkään lennä kun 3,5 tuntia, siellä ei ole roskaista (ainakaan alaniassa). Tinkaan joutuu, mutta ruoka on hyvää ja puhdasta ja tuoretta, siellä on paljon näkemistä (vuoret, kanjonit, vanhat amphiteatterit yms rauniot, lapsiystävälliset ihmiset, ei varkaita ja suht edullista. Kuumahan siellä on jos menee elokuussa, mutta menee aiemmin tai sitten syyskuun lopulla. Uimaloita siellä on myös, näitä vesihuvipuistoja. Itse olin aluksi kamalan skeptinen tuonne lähtemään mutta tykkäsin paikasta kyllä. Varsinkin ruuasta. Kannattaa tutkia ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehhdottomasti on kyllä harkintalistalla, mä oon siitä hauska tyyppi että olen kova mimmi selviämään ennakkoluuloista ja pystyn myös myöntämään jos luuloni ovat osottautuneet vääriksi :D Vaikkakin suurta melua pidän tietenkin etukäteen ;D

      Poista
  14. KIITOS tästä! :D Niin monta kertaa olen miettinyt, miten ihmeessä voisi yhdistää altaalla rentoutumisen ja kaupunkilomailun kohtuullisen matkan päässä Suomesta. Berliini on niin loistava kaupunki, että sinne reissaa mielellään, vaikkei olisi altaitakaan.

    Turkissa lomailua kannattaa kokeilla jossakin all inclusive -hotellissa: äärettömän siistiä, europpaalaistyyppinen ruoka, ei gigoloja vaan ainoastaan sankoin joukoin töykeitä venäläisiä ja etuilevia saksalaisia. Ihanaa! <3

    jk. Miekin inhoan uimisessa mahdollisuutta, että vedessä on kaloja. Lapsena jouduin uimaan kaikki kesät sameanruskeassa järvivedessä, ja isäni veteli samalla laiturin toiselta puolelta valtavia haukia. Hyi kamala. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuossa on kyllä täydellinen kombo kaupunkilomaa ja rantailua jos menee Berliiniin ja sieltä käsin tuolla!

      Mä jotenkin kestän kotimaan vesieliöt (paitsi järvisimpukoita, yäääk!!!) mutta ulkomailla rupee ahdistaan enempi. Niin ja saan myös kohtauksen jos sudenkorennot tulevat liian lähelle :D

      Poista
  15. "Oksettavat gigolot" oli osuva ilmaisu. Itse en ollut tällaisesta paratiisista kuullutkaan, vinkit tulivat varmasti monelle tarpeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin että nyt on pakko vinkata kun oli niin mahtava juttu tuo mesta! :)

      Poista
  16. Mahtava kirjoitus ja kiitos vinkistä. Pistän ehdottomasti muistiin. Olen myös kaupunkisuorittaja, mutta kahden lapsen kanssa suuntaan etelään ja kaupunkilomalle otan toistaiseksi vain aikuista seuraa. Nyt suuntana Rodos, mutta ehkäpä seuraavalla kerralla Saksaan!

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ens kerralla Saksaan sitten! :) Voi suorittaa samalla :D

      Poista
  17. Kiitti vinkistä! Mä allekirjoitan suurimman osan sun ällötyksistä ja sen takia meiän ulkomaan matkat ovat suuntautuneet Lontooseen ja Islantiin (ja se raskauspahoinvoinnin takia peruuntunut häämatka ois suuntautunut Itävaltaan/Sveitsiin). Mut tää teiän lomakohde näyttää semmoselta missä mäkin viihtyisin. Vihjaampa miehelle jo ens kesää ajatellen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihjaa ihmeessä, mä oon ainakin ihan menossa tonne uusiksikin joskus!

      Poista
  18. Oii,mää sitten rakastan aitoja rantoja,vaaleaa hiekkaa, turkoosia merta ja aurinkoa!!:)

    VastaaPoista