Sivut

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Muistikirjamaaliskuu

Kuten ehkä jotkut muistavat, olen muutamaan otteeseen osallistunut "journal-haasteisiin" joissa blogin pitäjä on antanut kuukauden joka päivälle aiheen jonka mukaan sitten kirjoitetaan (ja mahdollisesti koristellaan) aiheeseen liittyviä juttuja kunkin päivän teeman mukaan.



Ja niissä sitten monesti on ruvennut ärsyttään liika tekopirteys tai ylisyvällisyys jne ja haasteet ovat useimmiten jääneet omalta osaltani kesken.

Päätettiin Ikomi- blogin Inarin kanssa tehdä oma kuukauden kestävä muistikirjahaaste jossa aiheet on enemmän suomalaiseen makuun ja se kantaa nimeä:

(bannerin teki Inari)

Toteutetaan tämä siten että minä teen suomeksi ja Inari englanniksi, samat aiheet siis annetaan molemmissa blogeissa päivittäin samalla kellonlyömällä (6:00) sitten maaliskuussa. Aiheet pyörivät aika pitkälti samoissa jutuissa kuin niissä mihin molemmat ollaan aiemmin osallistuttu, mutta meidän omien mieltymysten mukaisina.

Tämä siis ensimmäinen kutsu mukaan muistikirjamaaliskuu -haasteeseen, lisätietoja tulossa pian ja maaliskuussa sitten pärähtää! Jee! :)

Kuvia haasteista, joihin olen osallistunut ja päässyt edes muutamaa päivää pidemmälle:
28 days of journaling, helmikuussa 2011
the 30 day journal challenge kesäkuussa 2012

Ootko mukana, oothan?

121 kommenttia:

  1. Täällä yksi innokas huutaa hep ja mukana :) tai jos totta puhutaan niin alku innostuksen jälkeen saatta homma lopahtaa, mutta yrittänyttä ei laiteta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo mutta se on aika yleinen ilmiö että alkuinnostuksen jälkeen lopahtaa. Juuri siitä syystä ite oon tehnyt nuo etukäteen jotta ei jää kesken itse haasteen antajalta ;D ;D Mutta aloittaminen on aina mukavaa :)

      Poista
    2. Tälläinen aloittelija vielä kyselee, että tuleeko ennen alkua tarkempia "ohjeita"? siis vihkon koko tms. mitä pitäisi ottaa hommassa huomioon.

      Poista
    3. Huomenna tulee ainakin jotain ohjeen tapaista :) Vihon koolla ei tehtävänantojen puolesta ole väliä, miten isoista sivuista sit ite kukin tykkää :)

      Poista
  2. Kuten jo Inarinkin tontilla ilmoitin, niin joojee ainakin yritän! :D

    VastaaPoista
  3. Mukana ollaan, kun noita masking tapejakin on tullut ostettua rulla jos toinenkin...

    -Annu, tähän asti hiljainen vakiolukijasi

    VastaaPoista
  4. Mä voisin olla mukana! :) Aikaa ei tietenkään ole ikinä tarpeeksi tehdä kivoja juttuja, mutta kokeillaan! Jään odottelemaan innolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä se niin justiinsa ole, jotain voi skipata ja kesken voi lopettaa tai jatkaa myöhemmin. Ja näähän voi tehdä vähälläkin ajalla jos käyttää vaikka vaan pelkkää kynää :)

      Poista
  5. No mut tätähän vois yrittää, koska ajatus on niin hirveän kiva! :)

    VastaaPoista
  6. Määkin lupaan yrittää. Ensimmäistä kertaa. Täähän on jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä että on ensikertalaisia niin ei tule sitten ihan niin monesta suunnasta "tää on niin nähty" -kitinää :D

      Poista
  7. Mäkin voisin yrittää. Oon tehnyt näitä joskus vaihtoina, mut viime kerrasta onkin jo useampi vuosi.

    VastaaPoista
  8. Ihana idea, voisin kokeilla (ja toivoa ettei arkikiire saa lopettamaan heti alkuunsa)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja voihan niihin tosiaan osallistua vaan muutamalla sanalla, ei oo pakko yrittää vimpan päälle lisäillä kaikkee sälää :D

      Poista
  9. Leimu on niin messissä!

    VastaaPoista
  10. Joo, joo, joo! Todellakin oon mukana!

    VastaaPoista
  11. Kuulostaa kivalta, mukana ollaan.

    VastaaPoista
  12. En ikinä osallistunut muistikirjahaasteisiin tai edes tehnyt sellaisia sivuja. Nyt houkuttelisi kyllä kokeilla..

    VastaaPoista
  13. Minäkin ensikertalainen, mutta mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  14. Jee! Ehkä yritän tehdä jonkun pienimuotoisemman version, pieneen vihkoon tai kalenteriin, voisi pysyä into paremmin yllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis johonkin kalenteriin on varmasti tosi jees :) Ja ainahan sitä voi osallistua tosiaan vaan parilla sanalla ja ilman krumeluurejakin :)

      Poista
  15. Aijai. Houkuttaisi kyllä. Ehdoton ehkä täältä! ...taidanpa mennä penkomaan muistikirjavarastoani...

    VastaaPoista
  16. Voi kyllä! Vihdoin jotain käyttöö kaikille ihanille vihoille! Voi saanhan jakaa tämän omassa blogisaani, jos muutkin innotuisivat? Ihan superhauska juttu meille äippälomalaisille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin saat jakaa omassa blogissasi, voit tota banneria käyttää jne :) Mahtavaa että innostuit! :)

      Poista
  17. Liemessä ollaan tai siis yritän pysyä mukana :)

    VastaaPoista
  18. Jes, jotai tämmöstä oon kaivannukki, joten mukana! :)

    VastaaPoista
  19. Ilmoitetaan nyt täälläkin, että todellakin olen mukana! Jospa sitä saisi inspiraatiota toisiinkin käsitöihin, tämä talvi ja pimeys vie voimat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa!!! :) Kevättä kohti mentäessä on niin kiva näprätä kaikkea kun on niin intoa täynnä :)

      Poista
  20. Jee, mukana ollaan, tai ainakin yritetään! Täällä on tollanen melkein kolmen viikon ikäinen pirpana pitämässä tämän uuden mamman kiireisenä, mutta siltikin jee! :D

    VastaaPoista
  21. Innostuin heti. Mukana ollaan! Tosin ensin pitäisi selvittää, että mitä tämä ylipäätänsä tarkoittaa. Mutta ensin innostutaan kunnolla ja sitten vasta mietitään, niin kuin usein muuloinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti aina pitää innostua ensin kunnolla ;D Mutta siis päivittäin annetaan aihe jota vi sitten vapaasti soveltaa sinne muistikirjaansa :)

      Poista
  22. Itsellä jäänyt myös useampi vastaava työ kesken, josko nyt pysyis matkassa mukana, jää nähtäväksi!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä että jaksaako kukaan todistettavasti näitä loppuun asti :D :D

      Poista
  23. Mukaan lähden myös! :)
    Lainasin kuvan omaan blogiin kun kerroin haasteesta, kai se on ok? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuon bannerin saa ehdottomasti laittaa omaankin blogiin ja haasteesta kertoa :)

      Poista
  24. Nyt kyllä aion yrittää, kun ihan suomeksi saa ohjeet! :)

    VastaaPoista
  25. Ooooh! Yritän minäkin! Jos vaikka taas paperiaskarteluun innostuisi tauon jälkeen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! :) Tää on just loistava tapa verestää vanhoja paperiaskartelutaipumuksiaan :)

      Poista
  26. Tämä vaikuttaa kivalta haasteelta, kokeilemisen arvoinen. Taidanpa siis lähteä mukaan :)

    VastaaPoista
  27. kerrassaan loistavaa, niin monta kertaa tehnyt mieli moista kokeilla ihan iliman mitään haasteita, mutta tämä kuulostaa niin helepolta ettei vain voi jättää väliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ainakaan ite saa itestäni irti ilman haasteita vaikka niin kiva oisikin jonkinlaista art journal -tyyppistä pitää. Mut ku joku antaa aiheen, vaikka ois ihan paskakin aihe, niin siihen on helpompi tarttua :)

      Poista
  28. Mun alkoi kans tehdä mieli koittaa tätä. Oon kyllä erityisen lahjakas jättämään kaiken kesken mutta jos edes innokas alku pääsisi mun muistikirjaan, niin olisihan se jo jotain :)

    VastaaPoista
  29. Tääki vois kokeilla jotta pääseekö alkua pidemmälle :D

    ~Menninkäinen~

    VastaaPoista
  30. Mukana, katotaan miten pitkälle kestää kantti! :)

    VastaaPoista
  31. Sinä olet saanut minut pitkästä aikaa neulomaan eli teen niitä satunnaisia tilkkuja ja nyt voisin jopa innostua tästäkin. Toivoisin sitten tarkkoja ohjeita, koska tämä on ihan uusi juttu minulle ja minulle pitää aina vääntää rautalangasta :D Mukana siis!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Homma perustuu nimenomaan siijhen että tarkkoja ohjeita ei ole, vain päivittäin annettava aihe jota voi vapaasti soveltaa :)

      Poista
  32. Todellakin osallistun :) Sen verran on ikävöity teiniaikojen swap leikkaa-liimaa-silppuamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vähän sama juttu ;) Eli ikävä on swappailuaikojen askarteluja :)

      Poista
  33. Tsajajaa innostuin tästä kovasti ja mukana ollaan ♥

    VastaaPoista
  34. Aahaa... Nythän mä tajuan. Tää on päässy multa ohi. Eli näin minuuttia myöhemmin: mukana ollaan!

    VastaaPoista
  35. Jään seurailemaan ja saatan lähteä mukaan :)

    VastaaPoista
  36. Mä oon mukana! Mä olen joskus aikaisemmin jo miettinyt, että olis kiva kokeilla ja tää olis varmaan hyvä tapa kuluttaa kaikkia askartelujuttuja, mitä on tullut hamstrattua.

    VastaaPoista
  37. Joskus olen koittanut aloittaa, mutta kesken on jäänyt. Nyt arki kyllä kaipaisi tällaista kivaa opiskelun vastapainoksi..... kyllä mä taidan lähtee mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole minäkään loppuun asti yhtäkään vienyt. Paitsi nyt tää tietenkin sit :D

      Poista
  38. Ihan uus juttu mulle! Kuulostaa kivalta, joten pitäisköhän se vihko käydä hommaamassa. Kaikkia muita vermeitä riittää kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommaa vaan, kyllähän viholle aina käyttöä on muutenkin :)

      Poista
  39. Mukana! ikuna kuuna päivänä ollu tämmösesä mukana niin nyt olen!!
    Välineet löytyy!!

    VastaaPoista
  40. Ilmoittaudun mukaan. Varastosta taitaa löytyä muutama muistikirjakin :-)

    VastaaPoista
  41. Lähden mukaan minäkin. Innolla odotan lisäohjeistusta, notta missä näitä julkaistaan ja sen semmoista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla materiaalipostauksessa olikin jo kerrottu että on Flickr-ryhmä mihin kuvia voi lisätä jos kuuluu flickriin ja omassa blogissa voi esitellä mutta ei siis ole välttämätöntä esitellä yhtään missään vaan tehdä tätä itselleen ja sitten esitellä jos siltä tuntuu :)

      Poista
    2. Selvä homma, kiitos selvennyksestä! :)

      Poista
  42. Voi että, tähän on ihan pakko osallistua :D

    VastaaPoista
  43. Kuulostaa kivalta! En oo ennen tälläistä koittanutkaan.
    Mukaan siis, tosin en ole ihan varma kuvaanko tuotoksiani blogiin, haittaako se?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei missään nimessä haittaa, ihan itseään varten voi tehdä :) :)

      Poista
  44. Mäkin harkitsen osallistumista. :) Saa nähdä, muistanko vain käydä ajoissa ostamassa muistikirjan. Kuullostaa kivalta jutulta!

    VastaaPoista
  45. Uhmaten lähes kaikkia lakeja tulen minäkin mukaan ja yritän ryhdistäytyä henkilöhistorian kanssa! :)

    VastaaPoista
  46. Tämä kuulostaa niin kivalta että pakko kokeilla :D eli mukana ollaan!

    VastaaPoista
  47. Saako tota banneria käyttää omassa blogissa?

    VastaaPoista
  48. Hei ääh kuulin tästä ihan muutama minuutti sitten ja oon ihan intopinkeenä ja lähden mukaan! Kuulostaa niin oudolta et on ihan mun juttu! :) Katsotaan mitä tuleman pitää!

    VastaaPoista
  49. Moi! mukana ollaan, eipä tarvi kauan odotella ekaa aihetta :)

    VastaaPoista
  50. Niin oon innosta pinkeenä ostanu uuden vihkon ja kyniä ja pitääkö nyt sitten huomenna herätäkkin sen takia ajoissa ;D. Mukana ja tohkeissaan.

    VastaaPoista
  51. Joo tottakai pitää herätä. lomalla mut kuudelta herätys tän takia!! ;-)

    VastaaPoista
  52. Mukana... kaks sivua jo valmiina. Vielä pysynyt matkassa.

    VastaaPoista
  53. Määkin taidan ryhtyä mukaan.

    VastaaPoista