Sivut

tiistai 8. tammikuuta 2013

Miksi aina minä?

No, juuri tuossa edellisessä merkinnässäni kitisin miten mulle lähetettiin housut kun tilasin bodyn eikä asiakaspalautteesi ole edes vastattu. No se tapahtui jo viime vuoden puolella mutta ei se onni ole kääntynyt tämän vuoden puolellakaan.

Eilen sain saapumisilmoituksen postipaketista väärään postiin. Tänään otin yhteyttä asiakaspalveluun ja lupasivat lähettää sen oikeaan paikkaan. No sentään lupasivat, kiitos heille. Virheitä sattuu.

Tänään olisin myös ommellut mutta kaava-arkki näytti tältä. Ja kyllä, haluamani kaava olisi sinisellä merkittynä mutta näkyykö sininen teksti siniseltä pohjalta? No ei kuulkas näy! Kyllä mua nyt ihan oikeesti vituttaa tämmönen. Eikö missään ja millään ole enää mitään takeita laadusta? Voi hyvä ihme, mitä seuraavaksi?


Ja jo vain, oon itekin ollut joskus laadunvalvontalaboranttina joten melkein etäisesti sinne päin että voin kitistä tällaisesta. Yleensä jos mistä tahansa huonosta palvelusta/laadusta valittaa niin kyseisen ammattiryhmän edustajat hyökkäävät puolustelemaan (myönnän, teen sitä itsekin).

Tarviiko tän jälkeen vielä kysyä mitä mieltä olen uudistuneesta kässälehdestä? Tämä kaava-arkki on nimittäin kyseisestä uusimmasta numerosta. Muuten olisin voinutkin jopa vähän kehaista mutta se siitä sitten.

-----

Huolestuneille tiedoksi että en (useimmiten) räyhää reklamaatioissani vaan kerron asiallisesti mikä mättää ja lisään jonkun "tällainen harmittaa" -lauseen sinne joukkoon.

47 kommenttia:

  1. Mietin hetken alanko edes kommentoimaan tähän, mutta päätin sitten aloittaa. Viime vuonna tein 8 reklamaatiota tuotteesta/valitusta palvelusta. Oli ruosteinen veitsi Hackmannin pakkauksessa, Tutan bodyn kuva hajosi käyttöönottopesussa totaalisesti, Finlaysonin tyynyliina hajosi toisessa pesussa. Tässä ne ärsyttävimmät, noilta merkeiltä kun odottaa laatua. Eikä tääkään vuosi paremmin alkanut, miehelle lahjaksi antamani _suomalainen_ _aidosta_ nahasta tehty rahapussi hajosi parissa päivässä. Niin ja Pampersin lahjakerhon kanssa olen vääntänyt jo kahdesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on niin tätä. Raivostuttaa kun vaatteet ei kestä pesua, eräät villalangat nyppyyntyvät jo tyyliin neuloessa, käyttöä ei kestä ollenkaan jne. Mäkin tein viime syksynä useita reklamaatioita. Jonkun verran elintarvikkeista ja sit esim vaipoista. Yksi Marimekon paita värjääntyi ekassa pesussa ihan pilalle vaikka ohjeen mukaan pesin ja olin asiasta niin tuohtunut etten jaksanut edes valittaa, haukoin vaan henkeäni.

      Ja joululahjaksi ostetuista Dubloista hajosi kaksi palikkaa jo välipäivinä! En ole valittanut koska ei niiden varmasti kuulukaan kestää koiran pureskelua ja keinutuolin jalaksen alle jäämistä mutta vähän kyllä mietityttää että miksi ei muistu mieleen omasta lapsuudesta että yksikään legopalikka olisi vääntynyt paskaksi minkäänlaisesta käsittelystä!

      Poista
    2. Syöttötuolin kohdalla ketutti tuote ja palvelu. Ostettiin Pikku Piian tuoli, koostessa huomattiin, että istuinlevy on halki. Soitin samantein myyjälle ja sovittiin vaihdosta. Kun menin vaihtaan sitä, myyjä sanoi "tän siitä saa kun ostaa ulkolaiset, olisit ostanut Stokken, se kestää". Niinpä niin, Stokkehan onkin niin suomalainen ja sitä paitsi, kai niiltä ulkomaillakin tehdyiltä tuotteilta voi vaatia laatua. Jos aina vaan todetaan "tää on ulkomaalainen, ei niillä oo laadunvalvontaa, ei voi vaatia parempaa" (näin mulle sanottiin, kun kylppärin matossa oli liimatahroja), niin laatu koskaan paranekaan. (avautuminen loppuu nyt).

      Poista
    3. Mitä hittoo!! :D Aika rankkaa että myyjä dissaa tuotetta jota myy! Myisivät sitten pelkkää Stokkea jos on tota mieltä! Kai siinä joku vastuu maahantuojallakin vielä on laadun suhteen, tai en minä tiedä. Mutta jos itelläni olisi kauppa, en minä myisi tuotteita jotka ovat jo omasta mielestänikin paskoja.

      Meillä onkin siis nyt jännät paikat kun ollaan alettu katseleen syöttötuoleja. Mies haluaa Stokken, ite olen vähän sitä mieltä että halpaversiokin kävisi. Hmm...

      Poista
    4. No sitä minäkin, miksi myydä tuotetta, johon ei itse usko!

      Mä en ainakaan tuota Pikku Piian TrippTrapp-kopiota sulle suosittele. Ollut käytössä elokuusta asti ja heiluu ja huojuu kuin mikä. Emman versio on parempi, anoppilas ja kahdella kaverilla on semmonen. Toki se Stokken vissiin on paras, mutta me ei haluttu käyttää semmosia summia syöttötuoliin. Mikä olikin ihan hyvä päätös, kun tuo meiän poika tykkää pureskelle tuolin selkänojaa ja nuo hampaan jäljet harmittais paljon enempi TrippTrappin selkänojassa kuin tuossa halpiskopiossa :D

      Poista
    5. Emmaa ollaan vähän sillä silmällä kateltu. Pitää nyt vielä arpoa vähän että se vai Stokke. Hintaeroo kuitenkin tyyliin 100 e niin onhan se aika hurjaa!

      Poista
    6. En muuten osaa olla syöttötuoleista juuta tai jaata mieltä, mutta kun perhepiirissä on Stokkeja (ja muitakin) ollut, niin Stokken selkeä etu moniin muihin tuoleihin on, että senkin jälkeenkin, kun lapsi ei enää tarvitse suojakaidetta tai siihen mahdu, niin tuolia voi edelleen käyttää ns. korkeampana normaalituolina, istuin- ja jalkatukilevyjen korkeutta kun voi tosi helposti säätää. Ainakin itse muistan istuskelleeni kakarana siinä tuolissa hyvin pikälti melkein kouluikään asti, kun tavistuoleilta ei olis yhtä hyvin kuitenkaan pöydälle yltänyt.

      Poista
    7. Oon kovasti miettinyt tota kans että pitääkö tuolin olla sellainen trip trapin muotoinen koska kyllä esim mustakin on tullut ihan normaali ihminen vaikka oonkin siirtynyt syöttötuolista heti aikuisten tuoliin, yletty tai ei.

      Vaikeita asioita nää.

      Poista
    8. Tuun nyt tänne infoon että ostettiin Treppy-merkkinen syöttötuoli joka tuli 100 e halvemmaksi kuin Trip Trap sen muovisen vauvalisäosan kans. Myyjän mielestä toi on tosi hyvä (ja siis kasvaa lapsen mukana, saa sit aikuistenkin tuolin siitä) ja mun mielestä on aivan älytöntä että se trip trap on patentoitu joskus vuonna nakki eikä siihen puuosaan voi tehdä muutoksia vaan sitten pitää ostaa kaikkia muovilisähärpäkkeitä jotta selkänoja olisi tarpeeksi korkea ja jalat riittävän pitkät ettei se kaadu. Kun sit 100 e halvemmalla saa tukevamman oloisen vastaavanlaisen tuolin 10 vuoden takuulla jossa on valmiiksi korkea selkänoja ja tukevat jalat.

      Nähtäväksi jää että oliko hyvä päätös :)

      Poista
    9. Löysin blogiisi kun koitan metsästää tietoa tosta Treppy syöttötuolista. Mistä ostit, mitä olet pitänyt ja minkä hintanen oli? :)

      Poista
    10. Ostettiin Vantaan Varistossa olevasta Lastentarvikkeesta enkä mä kyllä keksi mitään moitittavaa, hyvä tuoli on :) En muista hintaa muuta kuin että satasen oli halvempi kuin trip trap olisi ollut.

      Poista
  2. Tänne voi näköjään tulla avautumaan paskoista tuotteista, kiitos ja anteeksi :D

    1. Ostin maaliskuussa 2012 itselleni Galaxy XCover älypuhelimen, ja koko malli oli aivan susi joka kantilta: Minulla oli 4 sellaista, ennen kuin neljännen hajotessa syyskuussa sain vihdoin rahat takaisin DNA:lta aivan hirveän väännön jälkeen (eivät meinanneet korvata kuin osan, senkin vain lahjakorttina...). Marraskuussa pähkäiltyäni ostin itselleni viimein Huawei Honorin. Viime viikolla vein sen huoltoon. Ketuttaako? eiii...

    2. Välipäivinä tilasin Scandinavian Outdoor Storesta hiton kalliin talvitakin, ja jouduin maksamaan heti kun ei laskutusominaisuus toiminut. Viidentenä päivänä sivuilla luki vieläkin että käsittelyssä. Soitin perään ja pienen penkomisen jälkeen saivat selville, että hei, se takkihan onkin loppuunmyyty... No, äkkiäkös minä sellaisen tässä alejen keskeltä metsästän, ei vissiin ole kaikki jo loppuunmyyty.

    3. Tilasin alennusmyynnistä Englannista kengät. Ne tuli kyllä nopeasti, harmi vaan että 36 oli melko paljon lähempänä 37, eli palautukseen lähivät kun lonksuivat niin pahasti. Sainko postikuluja takaisin, te kysytte? Kyllä en saanut, sinne meni 20 euroa...

    4. Tuossa lauantaina tipahti avattaessa IKEAn keittiön maustekaapin ovi alas, ja suoraan kulma edelle keraamiseen lieteen. IKEAn takuu ei korvaa, kun edelliset asukkaat ovat itse viritelleet. Tulos: Vakuutusyhtiöstä parisataa euroa ja eikun uuden hellan ostoon. Tässä lähinnä ketuttaa muiden ihmisten paskat tee-se-itse taidot, ei tämä IKEAn vika ole :)

    Nyt tuon uuden lieden saisi huomattavasti halvemmalla tilattua jostain nettikaupasta, jota en ennen ole kokeillut. Arvaa vaan uskaltaako tässä enää ostaa yhtään mitään yhtään mistään?? :D

    Ja ihan oikeesti, en koe olevani ihan turha valittaja, asiasta olen aina mennyt sanomaan ja jos on tuntunut että nyt en ole (kalliille) rahalleni saanut vastinetta. Tällä hetkellä mullakin on todellakin sellainen "miksi aina minä" -fiilis. Mutta jospa se päivä joskus paistaisi risukasaankin... Tai paskakasaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aina ulkomailta tilatessa otettava riski että vaihto/palautushommat on aika mahdottomia :/ Itekin monesti saanut väärän kokoisia asioita mutta en ole jaksanut alkaa säätäämään kun tiedän ettei se ole ihan niin yksinkertaista kuin Suomesta tilattujen kanssa.

      Ja kääk tuota keittiöhommaa! :O Meillä on kans edelliset asukkaat nähtävästi olleet vähän negatiivisella tavalla tee-se-itse-nikkareita mutta toivon mukaan keittiö ja kylppäri oisi ammattilaisten jäljiltä. Ainakin ne näyttää ihan asiallisilta verrattuna niihin epämääräisiin löydöksiin muista huoneista.

      Poista
    2. Edellisistä asukkaista: meidän edellisessä kodissa kaikki keittiön kaappien ovet lonksuivat putoamispisteessä. Ilmeisesti edellisillä asukkailla ei ollut ruuvimeisseliä ollenkaan. Ja vaatekaapin lattialla oli edelleen sahanpurut hyllyjen asentamisen jäljiltä. Olivat imuroineet siihen asti mihin keskuspölynimurin letku riitti eikä kekseliäisyys riittänyt niiden sahanpurujen poistamiseen siltä alueelta, mihin letku ei riittänyt. Heh!

      Meni nyt vähän off topic mutta pakko oli avautua :-)

      Poista
    3. Meillä oli täällä purkalla paikattu reikä seinässä ja paperinpalalla peitetty (ja maalattu päältä) iso reikä toisessa seinässä ja ovesta oli mennyt nyrkki läpi mutta peitetty jollain julisteella asuntonäytön ajaksi (kas kumma ;D Onneksi ovet on aika halpoja) Pikkujuttuja eikä silleen haittaa kun joka tapauksessa maalattiin seinät (ja paikattiin reiät) mutta kyllä vähän pisti miettimään :D

      Poista
    4. Heh, onpa hyvä kuulla että muillakin on ollu vähän "intoa riittää mutta taitoa puuttuu" tyylisiä entisiä asukkaita :D Täälläkin on tuota purkkaa käytelty jossain. :) Samoin yhden eteisen listan alle he ovat yrittäneet tunkea johtoja, harmi vaan et lista oli ohut ja johto oli aika paksu, joten lista on jäänyt irvottamaan aika rumasti. Ei se mitään, maalataan päältä ja pistetään vähän extra-maalia tohon rakoseen niin eiköhän se siitä liimaudu yhteen, eiksniin.... :)

      Toi nyrkki ovessa on aika kova! :D

      Ja keskuspölynimurin johdon loppuminen, ei oo todellista! :D

      Poista
    5. Nää on kyllä hauskoja :D :D Vaikkein välttämättä sillä hetkellä kun niihin asunnossaan törmää mutta ainakin jälkikäteen muistellen!

      Poista
    6. Pakko avautua entisistä asukkaista... Exän kanssa "remonttia vaatimattoman" omakotitalon muinoin ostettuani piti purkaa takka, koska talon rakentanut omatoimimuurajaa oli muurannut sen päin peetä ja takka todettiin meidän muuton jälkeen hengenvaaralliseksi. Lisäksi rakentajan ja meidän välissä talossa asuneet olivat virittäneet maustehyllyn taakse liesituulettimen päälle muovisaavin keräämään "kondensiovettä" liesituulettimen hormista/putkesta/mistälie. Sehän huomattiin siinä vaiheessa kun saavi oli tullut täyteen ja siitä valui vettä hellalle.

      Ei mulla muuta. :)

      Poista
  3. Suosittelen Ottobretä, tosin siinä on sit vaan ompeluohjeita, puuttuu kaikki se muu, mitä Suuressa käsityössä on. Itse olen tykännyt lastenvaatteiden malleista ja kaavoista, naistenvaatelehteä mulle ei tulekaan (sitähän saa siis tilattua joko jomman kumman tai molemmat). Enkä ole muihin (neulomiseen yms. erinäisiin käsityölajeihin) sitten edes kaivannut omaa lehteä, kun netti (ja oma pääkin) on ideoita ja ohjeita pullollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla onkin aika paljon niitä Ottobren naistenvaatelehtiä kun niissä on kivoja juttuja pylleröillekin :) Yhden lasten numeron olen ostanut, jatkossa varmaan enemmänkin kyllä ;)

      Ja en mäkään usein noista lehdistä mitään tee, niitä on vaan kiva lukea :D

      Poista
  4. Saako avautua?
    Tähän ikään ehtineenä olisi luullut, että ymmärtää, että halvalla saa ehkä kuvassa kivan näköistä mutta ei laatua. Piti kokeilla Ellosta eka kertaa kun jossain lehdessä oli kuva Elloksen ihanan keltaisesta villatakista. Se oli sellainen pidä yksi päivä -villatakki. Rintamus ja hihat on semmoisella nypyllä, että nypynpoistajakin on kummissaan. Ja takin alla ollut musta t-paita on uudistettu keltakarvaiseksi.Ja takana on ihan tavallinen työpäivä. Aika tyyriiksi tulee tuommmoinen kertakäyttövillatakki (muttakun sitä keltaista ei muualta saa)...
    Ei tämän isompi asia mutta kyllä keljuttaa kun se ois ollut niin hyvän värinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole ostanut enää ollenkaan mitään villapaitoja mistään puljusta kun on kans kokemusta siitä että tolleen käy. Onneksi en ole mikään vilukissa joten olen pärjännyt ilmankin :) Ellokselta oon paljon ostanut semmosia ihan peruspaitoja ja housuja ja ne on kyllä olleet ihan laadukkaita, ainakaan en muista että oisi niiltä tullut mitään heti hajoavaa. Mutta neuleet on aina vähän kurjia, omat huonot kokemukset tosin niistä juontaa H&M:lle johonkin 10 vuoden taakse :D

      Poista
  5. Aika pyllystä! Täytyy tosin sanoa vanhana paperipuljun työntekijänä ja kässälehden puolustukseksi, että vika on todennäköisesti painotalossa, josta tuotteet yleensä lähtee suoraan Itellalle.

    Jos kaavat on ihan totaalisen käyttökelvottomat, niin voin kuules pistää sulle postiin uudet korvaavat kaavat! Mulla on nimittäin sattumoisin 2 kpl noita uusia lehtiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo siis on varmasti vika painotalossa (kai niilläkin jotain laadunvalvontaa luulisi olevan!?) mutta helpompi reklamoida kässälehdelle. Ja hei, otan mieluusti vastaan kaavat jos sulla on ylimääräisenä mutta oottelen nyt josko itse Suuri Käsityö korvaisi tämän minulle. Periaatesyistä! :D

      Poista
    2. Siellä on kato varmaan ollut joku kesätyöntekijä... :D

      Juu ehdottomasti kannattaa odottaa vastausta itse lehdeltä, nehän ne loppuvastuussa ovat laadustaan kuitenkin. :)

      Poista
    3. Kesätyöntekijöiden piikkiin on hyvä laittaa kaikki :D :D :D

      Poista
  6. Ai niin. Piti vielä kertoa, että meidän pojilla oli Stokket silloin parikymmenta vuotta sitten ja kylläpä olin niihin tyytyväinen! Ensiksi ne oli syöttötuolina ja sitten "melkein-aikuisten-ruokatuoleina" eli ilman sitä etuosaa ja sitten vielä työtuoleina, kunnes möin ne kirpparilla ihan hyvään hintaan. Niiden arvo säilyy hyvin ja yllättävän siisteinäkin ne säilyivät. Jopa meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan jo melkein kallistumassa halpaversioon mutta oon kattellut Stokkeja Huutonetistä ja huomannut että ilmeisesti arvonsa pitävät aika hyvin! Mutta en halua ostaa käytettynä niin kallista kuitenkaan. Pitää nyt vielä harkita. Varsinkin jos toisen lapsen meinaa tehdä joskus niin oishan se hyvä että sama tuoli menisi sitten silloinkin.

      Poista
  7. Voi ei, kamalasti huonoa tuuria samaan syssyyn. Tähän voisi joku varmaan todeta erään postin jakelupäällikön sanoin: "Mutta täytyyhän sinun ymmärtää, että jakaja varmasti yritti parhaansa". Tämän parhaansa yrittämisen seurauksena postiluukkuni hajosi palasiksi. En halua tietää, mitä se "ei-parhaansa" olisi sitten tuonut tullessaan.

    Jos tahdot päästä ompelemaan sillä aikaa kun odottelet vastausta reklamaatioon, niin voin postittaa sulle mun kaava-arkin lainaan vaikka heti huomenna. Piti ihan avata ja tsekata (yleensä irrotan niitä kaava-arkkeja vaan silloin kun alan ommella jotain, muuten ne kuitenkin häviää) ja mun oli ihan kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D :D Onneksi mä en tee työtä mikä olisi suoraan kuluttajien kanssa tekemisissä koska mäkin olen kyllä pariin kertaan yrittänyt parhaani ja silti onnistunut tekeen emämokia mutta kiitos toimivan laadunvalvonnan (:D), mielipaha on jäänyt vain oman työyhteisön keskuuteen.

      Ei sillä niin kiire ole, kunhan oisin räpeltänyt jotain ja voin hyvin räpeltää jotain muutakin SK:n vastausta odotellessani.

      Poista
    2. Kaikillehan niitä virheitä sattuu, vaikka kuinka yrittää. Mun mielestä kyse on vaan siitä, miten niihin suhtaudutaan sitten jälkeenpäin. Että korvataanko jotenkin, jos mahdollista. Tai pyydetäänkö edes anteeksi, vai yritetäänkö selitellä, että ei tässä mitään virhettä koskaan tapahtunutkaan. "Oikeastaan vika oli hei sussa kun kehtasit odottaa meiltä laatua."

      Ja hei, koska kaava-arkkis on jo pilalla niin voit huoletta käyttää hyvät osat johonkin paperiaskarteluun tms. Mun mielestä kaava-arkit ainakin on tosi kivan näköisiä.

      Poista
    3. Tuo on kyllä aivan totta.

      Ja hei, aivan, nyt voin surutta käyttää kaava-arkin askarteluun! Ne on todella kivan näköisiä mutta koskaan ei ole malttanut ruveta silppuamaan! Nyt voi! :)

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Minä ihan periaatteesta huomautin että viime vuoden viimesessä numerossa piti kai joku kalenteri oleman. Lähettivät uuden lehden, mutta ei siinäkään mitään kalenteria ollut. Annoin olla, enhän minä sitä lopulta ois halunnutkaan - kunhan testasin asiakaspalvelun. Tai voi olla että meidän postinjakaja himoitsi niitä vuosikalentereita ;))) Oli tuo uus lehti vähän parempi kuin vanha, mutta aika pieniä muutoksia... Tuliko sulle se 101 ideaa lehti? Jäikö tilaus kesken? Saitko niitä korvaavia kotiliesiä? Mietin vaan että saako sinnekin urputtaa kohta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posteljooni varmaan ottanut :D

      Mä en ole tilannut sitä 101 ideaa joten en tiedä miten sen kans on toimittu. Eikö sieltä siis ole kuulunut mitään? Aika outoa :S

      Poista
  10. Hih, tästähän tuli ihan mieleen DNA:n En halua valittaa -mainokset. :D

    VastaaPoista
  11. Eilen juuri ostin kyseisen Suuri Käsityö-lehden ennenkuin luin sun jutun täältä. Heti piti alkaa tarkistamaan, että onko munkin kaava-arkissa vikaa, mutta ei onneksi ollut. Sulla siis ollut huonoa tuuria, kun olet saanut jonkun "maanantaikappaleen".

    Ja sulle Saariston kasvatti, mä taas sain kaksi kalenteria sen Suuri Käsityö-lehden välissä. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla tosiaan on huono tuuri nyt valloillaan. Mutta lähettävät mulle uuden, jospa se olisi virheetön :)

      Poista
  12. Tuo on vuosien saatossa muuttunut tuo reklamaatioon suhtautuminen.
    Aikanaan jos tuotteessa oli joku vika valmistaja/myyjä pyyteli nöyränä anteeksi ja hyvitteli. Nykyisin melkeinpä tulee tunne, että tuotteen viallisuus olisi muka ostajan vika.

    Kävin tässä vasta kauheaa vääntöä 35 € peilistä, olisi pitänyt ajella alati viallista vaihtelemaan noin 200 km päähän. Ekasta reklamaatio vaihdosta, saatiin vaan vielä rikkinäisempi tilalle. Lopulta palauttivat rahat.

    Kovin on vallalla tuo asenne, kun se on halpa, ei sen tarvitse olla edes ehjä. Ihan ei mene mulle jakeluun, miks kuljettaa Kiinasta asti tänne romua, joka on aivan käyttö/myyntikelvotonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja oikeesti harmittaa kun kaupassakin selailee jotain kamoja kun ei löydä edes yhtä virheetöntä kappaletta minkä itelleen ostaisi!!! Siis jonkun halparomun suhteen.

      Poista
  13. Auts! :/ Tuollainen "miksi aina minä" -olo tulee aina välillä, itseasiassa vähän turhankin usein.

    Jos tuossa kaava-arkissa on haluttu tarjota kokeneillekin ompelijoille vähän uutta haastetta...? "Ole luova ja kehittele itse loput"? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupasivat tosiaan lähettää uuden lehden mutta ei se silti poista sitä ikävää "miksi aina minä" -fiilistä. Tossa olis tosiaan ollu melko haastellinen kaavan jäljentäminen :D

      Poista
  14. Hoho, tää on niin mun alue! Mä en kans jätä valittamatta, jos syytä on ja valitettavan usein syytä on. Prkl. Mutta nyt tuli ehkä ekaa kertaa vastaan juttu, jossa sanoivat vain tyyliin: voi voi. Ja kyseessä Muurla ja melkein heti ruostunut/puhki mennyt Muumi-kuppi. Eipä olis uskonut! Ja viime viikolla tuli räsymatto pesusta ja kans, kun söpön rullan avasin niin matossa oli iso reikä! Eivätkä tod. mitään sanoneet siitä haettaessa. Hmph. No lupasi sentään uuden maton pesun ilmaiseksi, mutta eivät voi korjata. Kuulemma helppo korjata, mutta osaanko minä. Not. Paras pitkään aikaan oli Kaivokselan S-market, reklamoin ostamastani smoothiesta, jossa oli VUODEN takainen päiväys. En onneksi ollut juonut sitä. Kauppias pahoitteli kovasti ja selvitteli et mistä se johtui ja toi KOTIIN 40e:n lahjakortin. Sinne kauppaan tekee mieli mennä uudestaankin :D Nykyään kengistä säilytän kuitit aina, koska ei ole yks eikä kaks kertaa kun ne on joutunut vaihtamaan kun ovat prakailleet ennen aikoojaan. Niin ja lapsen kuomat olin jo heittämässä roskiin, vähän ihmetellen siis et eivätpä sitten nääkään niin kauaa kestäneet. Ohimennen kysyin kaupasta, et onko näilläkin oikeasti näin lyhyt käyttöikä.. No ei kuulemma ja pyysivät tuomaat kengät sinne. Lähettivät sit eteenpäin ja joku virhe siinä olikin, ja sain rahat takas. Toki hyvä meille, että olivat myös juuri jäämässä pieniksi, joten sain rahat uusia varten. Huutonetissä ei taida olla mitää ostosuojaa, mua harmittaakin kun ostin 85e:n Gracon matkarattaat keväällä ja hain ne mukavan vanhemman pariskunnan luota, olivat hyvässä kunnossa jne. No annas ollakaan, niistä murtui muutaman käytön jälkeen työntökahva eli käyttökelvottomiksi menivät heti.. Korjata ei pysty ja rahoja ei saa takas. Se jäi vähän korpeamaan. Voisin jatkaa näitä kans loputtomiin, mutta ehkä tää tähän väliin :)

    --
    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo oikein mitää muuta huonoja kokemuksia, kun se, että muutin kotikotoa ekaan omaan kämppään ja pistin pesulaan mun lempparit punaiset verhot ja ne oli aikansa siinä paketissa, koska mulla oli aluks toiset verhot ikkunassa, eli kuukausia myöhemmin kun iskin nää punaset verhot ikkunaan, huomasin toisessa "tankokujassa" jäätävän kokosen reiän :( onneks se on takapuolella, mutta nyt harmittaa että en avannut pakkausta heti pesulakeikan jälkeen... Ja voin vannoa että itse en oo semmosta reikää edes pystynyt aiheuttamaan, niin ihmeellinen se oli, että huh huh!

      Poista
    2. Elina: Toi käytetyn ostaminen on kyllä niin ikävää jos saa huonon :( Ehkä just tonkin takia me ollaan ostettu aika pitkälti noi vaunut ja turvakaukalot sun muut uusina, varsinkin kun tuntuu ettei niitä kovin halvalla käytettynä edes saa eli vähän lisäextraa niin saa uudet joista voi sitten ees valittaa jos menee rikki.

      Poista
    3. Toinen anonyymi: Mullekin käynyt joskus niin että en ole ottanut jotain asiaa käyttöön ja sitten myöhemmin vasta huomannut että ei olekaan ihan priimatavaraa ja sitten ei ole jaksanut enää alkaa valittaan. Vaikka periaatteessa hyvin vielä voisikin.

      Poista