Sivut

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Pullopussi

Ristikontaminaatiofriikkinä (ammattitauti?) ja vanhana partiolaisena olen tarkka siitä miten asioita pakataan mukaan. Minä esimerkiksi voin pahoin kun näen miten tyypit pakkaa matkalaukkujaan siten että siellä on paljaaltaan sekaisin puhtaat ja likaiset vaatteet ja sitten vielä jotkut kengät siinä päällimmäisenä meikkipussin vieressä. Ei ei ei!

En nyt paneudu sen tarkemmin omiin pakkaamisrituaaleihini mutta ommella surautin kangaspussin pikkujäbän pulloille ja ruiskulle (pikku-pahis :D ) ja meikä-äiskän lypsykoneen osille. Sillä jos jonnekin reissuun lähdetään niin ei niitä kyllä oikein mielellään muovipussiin laittaisi varsinkin kun jatkuvan kierron vuoksi ovat useimmiten kosteitakin.


Kaikki tilkut ovat Marimekkojämiä. Pidän ajatuksesta että noissa kankaissa ne pienimmätkin, lähes tunnistamattomat kohdatkin, ovat mulle yhtä tärkeetä matskua kuin kokonaisetkin kuviot. 




Tämän ompelin siten että keinutin toisella jalalla sitteriä ja kaasutin ompelukonetta toisella. Oli aluksi haastavaa tehdä erilaista liikettä eri jaloilla mutta opin aika nopeasti :D

26 kommenttia:

  1. :D Tehoäiti esittäytyy siis! Hieno pussi ja loistavaa kankaiden käyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vähän kiire saada toi valmiiksi ja lapsi vaan huusi :D Mitään kovin tarkkaa ommellusta ei kyllä pystyisi tuolla tavoin tekeen sitterin heiluttamisen ohessa.

      Poista
  2. se on soma! mustakin on tosi tärkeää saada ne pienet yksityiskohdat mukaan ja kun tein viime kesänä viiriä vierasmökkiin parhaimmat palat olivat ehdottomasti vanhaa kirppislöytömekkoani ;-).

    VastaaPoista
  3. Ihanan kekseliästä taas! Samoille vauvan tarvikkeille meilläkin jokin pussukka hakusessa, voi kunpa itsekin osaisin tehdä ompelukoneella jotain muutakuin saada langat tuhannen solmuun... :D

    VastaaPoista
  4. Hah, hauska postaus! :) Raikkaita pussukoita!

    VastaaPoista
  5. Mä oon niin samaa mieltä tosta pakkaamisesta. Kaverit naureskeleekin aina pussukoille ja nyssäköille :)

    VastaaPoista
  6. ihanat nuo kaksi viimeistä lausetta ;) <3

    VastaaPoista
  7. Hahaa, arvaapa oliko kiva viime syksynä palata Lontoon reissulta. Piti taitella hitto ne likaisetkin vaatteet tasaisesti sinne matkalaukkuun, et sain kaikki tuotua! Ja silti käsimatkatavaroissakin vaatteita läjä :D Että sen siitä saa, kun ostaa liikaa kosmetiikkaa. Oli aika ällöö niitä likaisia panna sinne puhtaiden sekaan, taisin pistää puhtaitakin pyykkiin sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yh :P Mut tolleen ehkä menee että sitten saa kaikki heti pesuun. Pitäähän sitä tuliaiset laukkuun saada mahtumaan ;D

      Poista
  8. Ihana pussukka ja mahtavaa, että jämäpaloja ei hyljeksitä!

    Lisäihkutusta pakkaamismaininnastasi noin yleistasolla: olen asian suhteen tarkka (=neuroottinen, sanovat ne, jotka hutiloivat itse) ja että oli kiva lukea, jotta on muitakin, jotka pakkaa pussittaen ja järkeillen loogisesti. Tyhmin pakkausvinkki ikinä: "kenkiin saat mahtumaan alusvaatteita ja sukkia rullattuna" Yöks hyi... kai nyt sukat, jos ihan pakko, mutta mitään puhdasta ei kenkiin pakata (ja kengät tietty pussiin ;D))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyi helkkari, en kyllä kenkiin laittas yhtään mitään, korkeintaan viinapullon saappaan varteen jemmaan hyvin moneen suojapussiin pakattuna ;D Mut joo, aina likaiset ja puhtaat ja puolipitoiset omissa pusseissaan. Eipähän kastukaan jos sade yllättää (käytän rinkkaa, en matkalaukkua). Sitä paitsi mun mielestä pelkästään ne laukut (ja rinkat) on niin ällöjä kun ei niitä voi pestä etten kyllä puhtaita vaatteita paljaaltaan laittas.

      Poista
  9. Sä senkun jaksat porskuttaa! :D Aina vaan kaikkea uutta ja hienoa. Ja varsinkin kun vauva ja kaikkee. Äh, mullekkin samaa voimaa kitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut mulla on niin älytön himo tehdä kaikkee että kyllä sitä aikaa jostain vähän aina löytyy. Ja nopeatekoisia juttujahan nää on.

      Poista
  10. Voi tästä postauksesta juttuineen ja kuvineen tuli ihana olo, hyvä mieli :D Vaikken oo itse yhtään käsityö-ihmisiä (osaan just ja just virkata sitä suoraa solmua..) ni oon blogistanian jälkeen seurannut tätä silmä ja näppäinsormi tarkkana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos :) Ihanaa että ei-käsityöihmisetkin saavat tästä iloa :)

      Poista
  11. Pakko muuten kommentoida, että mä oon ihan samanlainen pakkaamisen suhteen, ällöttää ajatus että kamat olisivat sikinsokin ja laukku onkin siitä syystä sitten täynnä muovipusseja joihin on sullottu pakattavat asiat teeman mukaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovipussit kunniaan!!! :) Jos ois hifistelijä, ompelis tuollaisia vähän isompia pussukoita joka asiaa varten :D

      Poista