Sivut

perjantai 6. tammikuuta 2012

Apulanta: 009

Hei! Oletko sinäkin läski ja raskaana eikä perseesi mahdu H&M:n äitiysfarkkuihin? Ei hätää, näin teet itse olemassaolevista liian pienistä vaatteista vähän rumat mutta asiansa ajavat äitiyspöksyt!

Ensinnäkin, ne farkut jotka eivät ole mahtuneet mahasta kiinni ennen raskauttakaan.



Leikkaa vetoketju pois, sitä ei enää tarvita, ellei halua hajottaa ompelukonettaan. Joku voisi säästää ja askarrella siitä jotain myöhemmin mutta raskaana ollessaan ei todellakaan huvita, kiinnosta eikä jaksa joten roskiin vaan.



Leikkaa valtava hymysuuaukko, jättäen kuitenkin vyötärönauhaa saumanvaroineen ehjäksi.



Ompele vähän jatkopaloja vyötärönauhaan, kätevästi niistä osista jotka juuri leikattiin pois. Jos on ollut hereillä geometrian tunneilla, tulee kyllä tajuamaan että miksi.



Asettele vyötärönauha uudelle paikalleen ja ompele se siihen. Muista huolitella, itse en muistanut joten kauhulla odotellaan miten pyykkikoneessa käy.



Pysy rauhallisena vaikka katkaiset neulan kahdesti. Jos ei sa syödä lakritsaa ettei verenpaine nouse, ei varmaan myöskään kannata raivota ompelukoneelle.



Kaiva kaapista t-paita joka oli liian piukea jo ennen kuin olit raskaana. Katso että trikoo on sopivan jämäkkään mutta joustavaa. Musta toimii hyvin, ei näytä niin pahasti kalsareilta. Ommellaan se kiinni vyötärönauhan yläosaan.



Syö välillä, olethan raskaana.



Leikkaa t-paita tarkoituksenmukaiseksi. Selkäpuolen voi surutta leikata matalammaksi. Sitten ommellaan kuminauhakuja josta ei nyt ole kuvia.



Ja sitten vaan kuminauha paikoilleen (tai odotellaan huomista että kaupat ovat taas auki jotta saisi kuminauhaa, kröhöm).

Ja onneksi olkoon, olet juuri julkaissut netissä kuvan läski- eiku raskausmahastasi!



Sivustahan nämä ovat helvetin rumat (TOI VYÖTÄRÖNAUHAHOMMA, HAHA!) mutta leikitään että paita tulee peittään senkin. Pääasia että sikiöllä on taas tilaa temmeltää. Edestä näyttää paremmalta. Housut siis, ei maha, siksi ei kuvatodistetta ;D

31 kommenttia:

  1. Housut on nerokkaat ja maha on jalo & kaunis. Mulla on kokemusta omien 6 raskausmahan kanssa, eli sun on uskottova :)

    VastaaPoista
  2. isoinpapu: Kiitos :) Tosin mun maha oli tollanen jo ennen raskauttakin (läskiä), tällaisiin kuviin sen vaan oisi pystynyt "vetään sisään", nyt ei enää pysty joten oletan että se on nyt sitten vauvamaha :D

    VastaaPoista
  3. Haha, ite oon toistaiseksi vaan läski, mutta kukapa estää tommosia tekemästä siihen "vaivaan". Että kiitti vaan ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  4. olet ihq :D Minä tässä haaveilen kovasti uuden uimahallin aukeamisesta jotta pääsee samalla lipulla kuntosalille ja uimaan, jotta pääsis siitä läskimahasta eroon ettei tarvii tuollaisia housuja vielä väsätä, kun täytettäkään ei sinne läskin alle näytä kasvavan!! Aivan mainio ohje... tallennetaan kaverien tarpeeseen :D

    VastaaPoista
  5. Juuri näin! Hennesin farkkukoot ja -mallit ei siellä mamaosastolla ihan elä samoilla mittataulukoilla mahan ja perseen kasvamisen kanssa. Jos on jo lähtötilanteessa kokoa 46 ja skinny-malliset farkut kiristää reisistä, niin ei se jumalauta yhtään helpommaksi muutu, kun lantio leviää ja maha valtaa alaa.

    Ite tein samat muutokset muutamille hameille ja housuille puolivälissä raskautta. En tosin tajunnut käyttää t-paitoja materiaalina, vaan ostin Eurokankaasta napakkaa trikoota. Nää itsetehdyt onkin olleet parhaat ja mukavimmat raskausajan alaosat.

    Sun masu näyttää hyvältä, samoin noi mittatilausfarkut. Raskaudessa on se(kin) hyvä puoli, että voi antaa mahan vapaasti rellottaa ja käyttää sellaisiakin vaatteita, mitä ei perusläskimahalla ennen halunnut käyttää (koska näytti aina siltä, että on raskaana vaikkei ollutkaan). Mä ainakin otan tästä ilosta kaiken irti, niin kauan kuin vielä aikaa on (laskettu päivä on maanantaina). ;)

    VastaaPoista
  6. Haa, nyt pääsee muutamat housut saksien ja ompelukoneen käsittelyyn. Eipä tarvitse enää hakata päätä hennesin sovituskopin seinään niitten typerien kokojen kanssa. :D Kiitos inspiraatiosta ja ohjeesta!

    VastaaPoista
  7. Täydestä nuo menisivät muhun! :D Hienot ovat. :) Mulla on yhdet H&M:n mahafarkut (jotka mahtuivat käytännössä ekalla kolmanneksella ja sitten taas synnytyksen jälkeen, kun normifarkut eivät vielä mahdu) ja yhdet Polarn o Pyretin, jotka kirpputorilta bongasin. Jälkimmäiset ovat paljon paremmat, mutta niiden kokomaailmasta en tiedä - paitsi sen, että niiden 38 on isompi kuin H&M:n 42.

    VastaaPoista
  8. Upeet housut!

    Itekin olis voinut askarrella, paitsi että mun lantio on levinny teiniajoista myös niin eipä olis sopinu tuollakaan tuunauksella :)

    Ja tuo maha on kans hieno (neljän raskausmahan kokemuksella)

    VastaaPoista
  9. Kirsikka: Joo, käyhän se silleenkin, ei purista :D

    Saariston kasvatti: Hihi :)

    Vilma: Mä olin etukäteen ajatellut ettei ne Hennesin raskausfarkut mahdu jalkaan mutta sain ne kuitenkin vedettyä ylös, farkkuosa takaa vaan loppui about puoliväliin persettä :D Mutta saipa hyvin tsekattua että miten sellaiset tekisi itse x) Mä olin jossain vaiheessa kans jo menossa kangaskaupasta hakeen trikoota mutta laiskuus iski ja muistin että mullahan on kivasti kaappi täynnä liian pieniä paitoja. Ennen sitä aina pelkäs että tyypit luulee että oon raskaana vaikka olin vain läski. Nyt pelkään että tyypit ei tajua mun olevan raskaana vaan katsoo että onpas siinä jumalauta läskiä! 8D Mutta kunhan vatsa tuosta vielä vähän kasvaa niin tuskin jää kellekään epäselväksi, sitten voi käyttää kunnon vatsanrehotusvaatteita x) Hui sentään, sullahan on kohta baby ulkona sitten!

    Ceraci: Ollos hyvä :D Toivottavasti tästä tosiaan on apua, ihan päästäni repäsin ton ohjeen kun en jaksanut googlettaa että oisko parempia jossain x)

    Tii: Oho, melkoinen kokoero. Ehkä sitä voisi tosiaan miettiä jotain muutakin vaihtoehtoa kuin H&M. Toisaalta, äkkiäkös näitä itsekin ompelee. Onneksi en ole sellaisessa työpaikassa missä pitäisi edustaa omissa vaatteissa, vähän oisin kusessa näiden omatekeleitteni kanssa :D

    VastaaPoista
  10. Mrs. Marple: Mulla on onneksi vielä ainakin toistaiseksi lantio pysynyt entisessä koossaan. Tosin kärsin lantiolöystymästä (heti alkuraskaudesta lähtien, jes) joten ehkä siinä on lantiomurhetta yhdelle ihmiselle tarpeeksi :D Mä en oikein vielä ole sinut tuon mahani kanssa mutta ehkä se tästä.

    VastaaPoista
  11. Kivat farkut tuli :) Itse en tykännyt raskaana käyttää noita raskaana oleville tarkoitettuja mammahousuja korkealla vyötäröresorilla, niimpä saksin vain farkuista mitkä jalkaan meni vyötärökaitaleen pois ja lisäsin kapean resorin tilalle. Parhaat raskausajan farkut löysin kyllä cittarin lastenosastolta O_o Muutoinkin lastenosatolta sai pidempiä paitoja kuin jos olis ostanu naisten osastolta.

    VastaaPoista
  12. Mä en käyttänyt lainkaan housuja raskaana niin säästyi tuoltakin. Mulle ei normaalimitoissakaan mitkään housut istu nätisti ainakaan niin että kehtais kulkea ilman peittävää tunikaa tms :D En ees muista koska oisin viimeks käyttänyt muita kuin pyjamahousuja jos lyhyiden helmojen alle sujautettavia "siveysshortseja" ei lasketa.

    VastaaPoista
  13. Kerttu: Mä oon jotenkin niin innoissani kun saa kerrankin käyttää kainaloihin asti ylettyviä housuja xDD

    Onneli: Mä pelästyin että tulee talvi ja tarvin ns. oikeet housut pelkkien legginssien sijaan. Tykkäisin käyttää hameita/mekkoja enemmän mutta mä oon niin superlaiska arkipukeutuja etten jaksa yhtään panostaa, housut on nopeempi vetästä jalkaan :P

    VastaaPoista
  14. Mikä viikko? Mun maha on nytkin isompi :D Mulla on sellanen raskausmekko, h&m, pitkä, musta, L tai XL. Iso jokatapauksessa. Haluukko?

    VastaaPoista
  15. Oi mutsi mutsi: 19+jotain, en jaksa pysyä kärryillä mut jotain tonne päin :D Ja siis mulla oli tollanen maha jo entuudestaan, nyt se vaan on pinkeempi kun ennen oli lörppö. Eli normihousuni eivät enää oikein tunnu mukavilta. Voin mä ottaa, jos se kans on iso ;D

    VastaaPoista
  16. Ja siis toki yritin saada kuvasta ns. edustavan eli en ihan täysillä revitellyt vatsani kanssa ;)

    VastaaPoista
  17. Hyvä, ettet ostanu H&M-farkkuja, ostin kahdet, ja kummastakin repes se trikoo irti, enkä jaksanu ees anopille viedä ommeltavaksi. Pitäis vissiin tehdä niille jotain, jos joku tarvis niitä. Kolmannet ostin sit Ellokselta tai jostain muualta, josta en normaalisti mitään hanki, niin niitä käytän edelleen... Jep. Niistä ei pääse ihan äkkiä eroon.

    VastaaPoista
  18. Petra: Kävinkin nyt sitten tsekkaamassa Elloksen äitiyshousutarjonnan ja hyi miten rumia! :D Jotain vaalean ruskeita ja beigejä :P Mä taidan tosiaan mennä vaan noilla itsetehdyillä jos tulee kylmä, muussa tapauksessa pärjään varmaan trikoolegginsseillä kuten tähänkin asti :] Mutta aika paskat kyllä noi H&M:n jos heti repee, pitäishän niiden nyt se yksi raskausaika kestää!

    VastaaPoista
  19. Oli eilenkin kaupat auki, niillä oli poikkeuslupa. :)

    VastaaPoista
  20. Velma: Joo mä huomasin jossain vaiheessa :D Ja kävinkin sit Cittarissa illalla mutta en muistanut koko kuminauhaa enää!

    VastaaPoista
  21. Sä oot kyl niin taitava! :-D

    Ja maha on söpö!

    VastaaPoista
  22. Olisin kaivannut nokkeluuttasi ennen joulua.
    Ei löydy täältä vauvamasua, mutta kinkkumasu kehittyi parin nimeltämainitsemattoman päivän aikana. Piti kaivaa kälyn kaapista odotusajan verskat, jotta olo helpottuisi.
    Tuollaiset farkut olisivat kyllä olleet komiammat ja olisi välipäivänä kehdannut kyläilläkin enemän.

    VastaaPoista
  23. Kyl on hienot! Ompelukoneen kun saisi niin voisi ehkä uskaltaa koklata :)

    VastaaPoista
  24. Mainiosti ratkaistu housuasia. Mulle tästä entrystä olisi ollut oikeesti enempi iloa 3,5 vuotta sitten.

    Kaupoista mammavaatteita kyllä löytyy toimistoon ja kesäksi, muttei pakkaskeleille puistoon juurikaan.

    Ja tiedän yhden tyypin, joka pitää mammavaatteita vaikkei oo raskaana eikä ees läski...jotenkin tykkää siitä fiiliksestä ettei vyötärö paina mahaa.

    Tiuhti

    VastaaPoista
  25. Mira: Joo, käsin ei ehkä jaksa tällaista ommella :D

    Tiuhti: Mä toivon että pystyn siirtyyn pois mammahousuista tän raskauden jälkeen. Takas trikoolegginsseihin ja tunikoihin xD

    VastaaPoista
  26. Hieno blogi, ja oot hieno, yleensä KAIKKI blogit ärsyttää mua. Vauva-juttuihin tosin on vaikee lähtee kun se ei itseä kosketa.

    VastaaPoista
  27. Ehana blogi :D. Tahon että mustaki tulee tommonen huumoriäiti sitten kun tästä alkushokistani pääsen. Minä kylläki aattelin pitää niitä kusirättejä vaunuissa =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, ihanaa, kiitos, huumoriäiti :) Melkeinpä kaikilla ne kusirätit kyllä onkin, mulla vaan on tällainen tarve olla erilainen :D

      Poista