Sivut

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Pipareita

Tänä vuonna perinteinen pipareiden leipomis -päivä vietettiin isosiskoni luona. Mukana yhteensä 5 henkilöä.

(sukat mummun tekemät, 90-luvulta)


(maailman hienoin sohva! Ja ihanin Salka siinä glögiä siemailemassa).










(ensimmäinen afrotukka tuli vahingossa, sen jälkeen niitä tehtiin iso liuta tarkoituksella)


Nyt on ihana fiilis kun on saanut viettää aikaa rakkaiden siskojen ja ystävien kanssa sekä vatsan täyteen pipareita ja glögiä, ja joululauluja ekan kerran tälle vuodelle (ennen ensimmäistä adventtia ei moista hömpötystä sovi aloittaa).

lauantai 26. marraskuuta 2011

Seinäkalenteriviritelmää

Ehkä tiedätte UrbnCalin, ehkä ette. Mutta se on joka tapauksessa seinäkalenteri missä on numerot kuvailtu kaduilta. No, katsokaa tuo linkki, en jaksa selittää. Se on kuvattu ensi vuodelle Helsingistä ja mä olin jo ostamassa sitä, se oli tosi lähellä. Sitten iski (hormonit!) angsti, että miksi ihmeessä katselisin seinälläni Helsingin kaupunginosia. Sitten muistin nähneeni jollain joskus jossain seinällä Polaroideja numeroista niin kuin kalenterimuodostelmna. 1 + 1 ja niinpä lähdin kuvaamaan numeroita täältä kotoisammilta huudeilta (jätän kaupunginosan mainitsematta sillä en ole myöskään niin Vantaa-keskeinen että haluan tyyppien päätyvän mun blogiin jos googlettavat kyseistä kylää). Yllättävän vaikeeta se oli sillä about kaikki talojen numerot ovat jotain väliltä 1-6 (ja alkupään numeroita olin jo kuvaillut muista kuin talonumeroista). Niinpä viimeiset puuttuvat onkin sitten jo kuvattu jostain helkkarin bussipysäkin aikataulusta kun ei enää muutakaan löytynyt ja olin jo haravoinut koko mestan useaan otteeseen. Mutta siinä ne ovat, 1-31. Sitten teetätän ne valokuviksi ja asettelen seinään oikeaan järjestykseen, vaikkapa jo joulukuuksi :) Vielä on pohdinnassa että miten kiinnitän. Joku magneettitaulujuttu voisi olla jees.































































maanantai 21. marraskuuta 2011

in action, osa 6



Mä luulin että eilen olisi ollut ravintolapäivä. Mutta ilmeisesti se olikin jo lauantaina. Ei sillä että olisin millään muotoa osallistunut mutta mun piti hormonipäissään kirjoittaa päivän kunniaksi suunnittelemastani Ravintola Saikusta, jossa lisätäytteinä (50 snt/kpl) tarjottaisiin mm. salmonellaa, listeriaa, stafylococcus aureusta, clostridium botulinumia, EHECiä, bacillus cereusta, yersiniaa, norovirusta ja heisimatoa. Sitten mun piti vielä kirjoittaa miten mun mielestä jos kerran voidaan järkätä ravintolapäiviä, jolloin kuka tahansa ilman hygieniapassia ja salmonellapaskanäytettä voi perustaa ravintolan, pitäisi olla vähintäänkin myös "alaikäiset saa ostaa kaljaa" -päiviä tai jotain. Terveisin wannabe terveystarkastaja.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

I'm so crafty I make people

Kuvia matkan varrelta vaikka tämä ei sitten todellakaan ole mikään äitiysblogi.




















Jep, kehystin ultrakuvan. Nyt ei voi kukaan ainakaan enää olla huolissaan siitä etten hössötä tarpeeksi 8)

tiistai 15. marraskuuta 2011

Tunnelmavalaisin

Tapahtui niinä päivinä että Terhi meni kierrätyskeskuksesta hakeen kasetteja lampunvarjostinta varten. Ensimmäisten liimailuyritysten jälkeen totesin että on parempi pysyä tukevasti maan pinnalla. Niinpä ostin ledituikkuja (koska tuohan roihahtaisi tuleen heti kun oikeata liekkiä näkisikään) ja se on oikeestaan aika hemmetin hieno ihan vaan noinkin.

Riemastuin kun löysin kivoja kasetteja (esim Take That!!!), ei tarvinnut ottaa juurikaan huonoja ja lisäksi koska liimasin nuo koteloissa, saa ne sieltä vielä soittoonkin mikäli muka en leikisti omistaisi esim Dance 2 Dancea jo cd:llä (puhumattakaan koneella olevista ysäripaskasoittolistoista) ;D








Tuo näyttää siltä että oisi jotenkin epähuomiossa liimattu kasetit vääriin kohtiin mutta kokosin sen silleen tiiliseinämeiningillä jotta se pysyisi paremmin koossa eli on täysin harkittua. Terveisin insinööri.