Sivut

perjantai 11. helmikuuta 2011

Matkakertomus, päivä 1

Saavuin torstaina (eli eilen) Jyvikseen. Junalla joo. Odotin kuumeisesti yhtä tärkeätä (aiheeseen liittymätöntä) puhelua enkä halunnut missata jos se soi joten tungin puhelimeni surullisen kuuluisaan ikkunanrakoon jonne tiputin opiskelijakorttini joskus. Puhelin onneksi on paksumpi joten se ei luiskahda Pendolinon seinän väliin yhtä ketterästi. Eikä siitä ainakaan seuraa noloa selittelyä konduktöörille, että olen mä oikeasti opiskelija, mun kortti vaan tipahti just tonne seinän väliin.



Matkalla tietysti neuloin (sukkia). Niin ja nypin kulmakarvoja ja söin karkkeja.


Jyväskylässä minua tuli vastaan paikallinen kaverini jonka kanssa käytiin kahveella (minä tosin kaakaolla) ja juoruiltiin :) Oli hurjan kiva nähdä! :)

Niin no joo, eka käytiin viemässä hotellille mun kamat.

Hotelliglamouria!


Hotellilla sain myös keikkaan kuuluvat prosyyrit ja lomakkeet


Tässä olen minä.


Ilta oli vielä nuori joten ajattelin lähteä yksille. En ehtinyt kovinkaan pitkälle kun joku mies jo juoksi mut kiinni ja pyysi treffeille. Sanoin tietysti että olen menossa nukkumaan kun aamulla on aikainen herätys (koska en tietenkään voinut sanoa että tohon kulman taakse ajattelin kaljalle mennä ja yövyn yksin tossa viereisessä hotellissa, koska en olisi päässyt siitä ikinä eroon) ja kirosin mielessäni että toivottavasti se ei kysy missä asun koska en osaa nimetä ainuttakaan Jyväskylän kaupunginosaa (ja valehtelu on rumaa). Se jäi siihen hetkeksi jutteleen enkä sitten todellakaan kokenut tarpeelliseksi paljastaa etten ole paikallinen joten nyökyttelin kiltisti kun se sanoi että olen sen näköinen että taidan käydä Vakiopaine-baarissa. Joo, kiva paikka on se. (Ettei vaan kysy missä käyn koska en osaa nimetä ainuttakaan jyväskyläläistä baaria). Se veikkasi mun iäksi 35. Onneksi sain uskoteltua että olen menossa "kotiin", ei muuten mutta se oli aika sitkeä tapaus eikä mua noi viiskymppiset oikein kiinnosta. Katsoin että se lähti eri suuntaan, piilouduin hetkeksi nurkan taakse ja livahdin sinne pubiin minne olin menossakin.

Yksin siiderillä käyminen on tietysti säälittävää enkä oikein osannut olla joten puhuin puhelimessa koko ajan :D Joo, ei musta julkijuopoksi olisi.


Palasin hotellille repiin tikkuja päästäni noiden lomakkeiden kanssa.


Tajusin etten ollut ottanut kynää mukaan!!! Onneksi laukun pohjalta löytyi rikkinäinen versio, saahan sitä tuollakin kirjoiteltua. Tässä sviitissä kun ei ollut kynää. En ainakaan löytänyt.


Tänään onkin sitten työpajan eka osuus pidetty mutta siitä kerronkin sitten myöhemmin. Oon tällä hetkellä todnäk jossain vippeilemässä :D

3 kommenttia:

  1. MIKÄ ON TUO HOTELLI :DD Aivan kaamea. :D Samaa voin näin jyväskyläläisenä sanoa vakiopaineesta.. Mutta ehkä oon vaan liian neiti tai jotain. Pidä huippukivaa kaupungissa ja sielä tapahtumassa. :)

    VastaaPoista
  2. Salka: Kiitos :)

    Jenni: Milton. Oli joo aika persoonallinen sisustus :D Ja äänieristyksestä ei kuultukaan. Mutta ajoi kyllä asiansa silti oikein hyvin :) Mun mielestä Vakiopaine oli jees :)

    VastaaPoista