Sivut

torstai 9. syyskuuta 2010

Oslosta

Kirjoittelen nyt aikani kuluksi jotain, tai siis laitan kuvia, tuosta Oslon reissusta. Kannattaa lukea myös Salkan blogia nyt koska hän oli matkalla mukana ja jaksanee ehkä paremmin kirjoitellakin aiheesta :D

Aloitin reissun hienosti astumalla repun hihnaan ja vetämällä komeat kompuroinnit kuitenkaan kaatumatta. Se on hieno hetki kun tajuaa että ei saakeli, nyt käy huonosti mutta ei ehdi toimiin vaan pitää vaan antaa mennä, kaatui tai ei. Asia piti myöhemmin lavastaa jotta siitä saa havainnollistavan kuvan, tietenkin.


Oslossakin on Ylempi linnankatu, aivan kuten Uppsalassakin. Ja mikä parasta, meidän hotelli oli tällä kadulla!


Patsaspuistosta on varmaan sata kuvaa. Säästän teitä ja laitan vain yhden.


Oslon oopperatalo on hienointa ikinä. Jos joskus teen postauksen aiheesta "Euroopan matkailun highlightsit", tämä tulee sinne. Katolle pääsi hengailemaan ja sieltä oli mahtavat maisemat. Jotkut tosin jäivät leikkimään evoluutioteoriavarjoleikkejä ;D




Ja minnepä en matkustaisi ilman että kävisin paikallisessa kotiseutumuseossa ihkuttamassa ruohokattoja?




Viikinkilaivat ja muutkin mahtavat laivat historioineen, joista en tietenkään tiennyt ennen mutta opiskelin jälkikäteen Wikipediasta, ovat pop.




Ja koska Norja on helvetin kallis maa, otettiin kotosuomesta mukaan näkkäriä ja nöttköttiä, omnomnom, not.


Ostin paikallisesta UFFista hameen, jonka pingotin viimeisen illan illalliselle mekoksi kiskomalla vyötärönauhan tissien yli. Aion tosin katkaista tämän ja tehdä siitä lyhyen hameen. Vaikka Norja mukamas oli kallis, ei nää kirppisvaatteet ainakaan olleet sen kalliimpia kuin Suomessakaan.


Käytiin aivan ihanalla kadulla, jonka nimeä en tietenkään enää muista, missä oli aivan valtavasti kirppareita, vintagekauppoja ja kaikkia ihania third hand -kauppoja jossa oli tuunattu vaikka mistä vaikka mitä. Yhden putiikin pitäjä oli julkaissut oman tuunauskirjankin (joo, oli se se kaupan pitäjä, tarkistin googlesta). Ostin sen, koska se ei ollut todellakaan kallis. Ja vaikka se on norjaksi, siinä on kuitenkin havainnollistavat vaihekuvat ja muutenkin toimii inspiraatiokirjana. Guerilla ristipistokirjassa on tekstit myös englanniksi! Ja se on ostettu aivan muualta, mutta laitoin samaan kuvaan kuitenkin.



Mutta siitä toisesta kirjasta, katsokaas nyt, esim sukkahousuista tehty mekko!


Sitä paitsi, ei norjan kieli ole mulle mikään ongelma. Lapsena kun käytiin Norjan lapissa, olin äitini mukaan kälättänyt jotain täyttä siansaksaa joka oli kuitenkin kuulostanut täydelliseltä norjalta kaikkine painotuksineen ja oikeine nuotteineen. Ja sitä paitsi, todistan tässä nyt että osaan norjaa ja suomennan muutaman sanan:

Meripierumuseo (kolmas sana ylhäältä)


Rakkaus- ja hiihtovanhusten portti

15 kommenttia:

  1. Repesin meripierumuseolle!:DD Tosin taidan olla aika helppo pieruhuumorin kohde, ku nauran aina kauppakeskusten parkkihalleissakin sille utfart-kyltille.

    VastaaPoista
  2. *repskops* meripierumuseo :D Illan parhaat naurut, kiitos :D

    VastaaPoista
  3. AnneVee: Mä en ole tajunnut utfart-kylttejä! Ehkä mun pieruhuumorivaihde on paremmin päällä ulkomailla xP

    Kerttu: Ole hyvä 8D

    Humu: Oli joo, paikalliset veti vielä mikroshortseissa ilman sukkahousuja :)

    VastaaPoista
  4. Hahah, en kestä sua :D Meijän pitäis varmaan joskus lyödä viisaat päämme yhtään ja organisoida joku elämysmatka johonki.

    VastaaPoista
  5. Peps: Ja näkisitpä ne kuvat mitä en siveyssyistä laittanut tänne xD Pitää kyllä ehdottomasti järkätä jokin elämysmatka kimpassa! Sääli että olet jo tehnyt elämysmatkan Jakomäkeen :/

    VastaaPoista
  6. Niin ja itseasiassa on tänään menos katsastaa Jakomäen baarit!

    VastaaPoista
  7. Meripierumuseo.

    Nauran ääneen yksin kotona. Kiitos. :DD

    Ja captchana "merspa". Merikylpylä vai eksoottinen tervehdys (vrt. terspa)?

    VastaaPoista
  8. Reps :D Kuulostaa ja näyttää ihanalta matkalta!

    VastaaPoista
  9. Kyyhylly: Merspa olis kyllä makee tervehdys :D

    Ravenwaves: Oli kyllä ihana matka :) Oslo täytti kaikki odotukseni ^_____^

    VastaaPoista
  10. Mahtavia kuvia, asuja, ideoita ja tunnelmaa! ^___^

    VastaaPoista
  11. Terveisiä vaan täältä Oslosta! Kiva kuulla, etä tykkäsit kaupungista ja kielestä! ;-)

    Vigeland-puisto ja Ooppera ovat kyllä molemmat ihania!

    VastaaPoista
  12. Bubble: ^______^

    Reeta Karoliina: Juu, tykkäsin todella :) :)

    VastaaPoista