En ole ennen tehnyt ATC-kortteja mutta kerta se on ensimmäinenkin. Swap-botissa lähti "Wreck this ATC" -sarja jossa on vastaavia tehtäviä kuin Wreck this journal -kirjassa (joten jee!!!) Kaksi ensimmäistä lähtee nyt maailmalle.
Ensimmäiseen piti vastaanottajan nimeä rustailla ja toiseen "sticky things" (ja kuulemma piti ajatella muutakin kuin tarroja joten siinä on nyt sitten esim sinitarraa missä on lakkaa päällä ettei tartu ja sotkeennu).
Mut vähän korpeaa kun sain siihen edellisessä merkinnässä esiintyneeseen postikorttiin vastaanottajaksi erittäin läheisen tuttuni joka kaiken lisäksi oli vieressä kun sitä askartelin! Ja kun olen niin kironnut että aina tulee joku amerikkalainen. No, nyt ei tullut :P
Sivut
▼
tiistai 29. kesäkuuta 2010
maanantai 28. kesäkuuta 2010
Nappeja and stuff
Olen taas aktivoitunut Swap-botin suhteen ja osallistunut mm "Ugly buttons" -vaihtoon. Lähetin rumia nappeja ja sain rumia nappeja. Tosin yllättävän moni niistä on mun mielestä hieno. Sehän tässä pointtina olikin, minun nappini vastaanottanut henkilö kommentoi että piti osasta napeista :D
Tässä on lähdössä maailmalle postikortti johon piti kirjoittaa quote käyttäen lehdistä leikattuja kirjaimia. Eihän näissä mitään järkeä ole mutta onpahan kiva näpertää.
Ja napeista jos vielä niin ostin taannoin Turun reissultani tällaiset:
Ja tänään kävin Sinellissä ostamassa Monnin silmiä...
...ostin sitten muutaman muunkin napin. Ajattelin että niillä voisi koristuttaa ensi talven pipoja ja myssyjä sun muita, joita itse asiassa tahtoisin jo neuloa :D

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
Kalle kyykäärme Kankaanpäästä
-Hännätönkö olet, ja miksi niin?
-Häntiä ja häntiä! Itse olet kissaton! Niin, häntä ilman kissaa, vielä pahempaa!
Ei sitten ollut punaista lankaa mukana, joten Kalle sai sinisen suun. Ja muutenkin tästä tuli ihan kauhea. Niin sitä heti kuvitteli pystyvänsä vaikka mihin mutta tulipahan taas palauduttua maan pinnalle :D
Palatessani kotiin, oli rappukäytävään joku kasannut romua ja laittanut "saa ottaa" -kyltin. Sieltä löytyi LANKAA!!!

tiistai 22. kesäkuuta 2010
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Victoria, Daniel ja Bröllop-turisti
Sattuipa niin sopivasti että olin Tukholmassa Vickanin ja Danielin häiden aikaan. Perjantaina kun pörrättiin Gamla Stanissa, nähtiin kun kirkkoon roudattiin kukkakoristuksia. Pitihän siinä mennä paparazzailemaan kun näytti muitakin olevan pällistelemässä.
Oli se sitten hienoa katsella häitä lauantaina kun oli jo nähnyt ne kukat ;D
Touhua oli vartioimassa vanhempi poliisisetä ja mun sydän suli totaalisesti siitä herttaisuudesta kun se kävi poimimassa tippuneen kukkasen roudaamista seuranneelle vanhukselle. Sitten iski tietysti kukkakateus ja kun kuorma-auto poistui paikalta, ryntäsin röyhkeästi katsomaan, olisiko edes yhtä terälehteä jäänyt. No olihan siellä, kokonainen nuppu! Poimin sen itselleni ja olin suorastaan onnesta soikeana!
Laitoin sen hotellissa vesilasiin ja kyllä se vähän aukesi :)
Lopulta tietysti laitoin sen kirjan väliin kuivumaan, täytyy keksiä sille jokin arvonsa mukainen loppusijoituspaikka.
Lauantaina seurattiin hääseremonia Djurgårdenin screeniltä.
Ja rynnittiin katsomaan kulkuetta ja vilkuttamaan ihanalle Vickanille :)
Elämän tähtihetkiä ^____^
Loppuilta katseltiinkin suoraa lähetystä telkkarista, Ruotsissa näyttivät hirmusti kaikkea ja joka kanavalta!
Sunnuntaina vielä ennen laivalle lähtöä fiilisteltiin asianmukaisilla herkuilla.

torstai 17. kesäkuuta 2010
i Pelles tass-spår
(Terkkuja Upsalasta, kaikki tekstit on lainattu Pekka Töpöhäntä -elokuvasta)
-Miten matka meni?
-Pahinta mitä olen kokenut. Luulin viime hetkeni tulleen. Vihanneskorissa on skorpiooni!
-Häh?
-Tai jotain sen tapaista. Ainakin jotain myrkyllistä!
Kappas, hieno skorpioni kun osaa naukuakin.
Kissat, olemme kokoontuneet tänne miettimään, sallitaanko tämän jatkua. Maaseudun kissat, oikeat pölkkypäät, tulevat tänne. Meillä on jo kovat ajat. Silakka kallistuu, kellariluukkuja tukitaan, rotat katoavat. Ja miksi? Koska maalaiskissat ja jopa jotkut hännättömät ovat niin leuhkoja että tympii! Kaikki tämä koska ne ovat ollakseen ja huijaavat!
Saanko pyytää hiljaisuutta, kuulemme silakanylistyslaulun. Till strömmingens lov.
Iltaa, kaunis Maija. Näethän toki miten kaunis on kuutamon hohde ja auuuuuuuu!
Tuolla puolen on Ylempi Linnankatu. Kun ällöttävä Töpöhäntä saattaa keimailevaa Maitopartaansa kotiin, hän kulkee ohitse juuri tästä.
Mitä sinä oikeen sönkötät? Etkö muista että Harjukujan takapiha on Monnin reviiri?
-Kuinka uskallat metsästää rottia minun maallani?
-En minä tiennyt. Huvin vuoksi!
-Jaha, sinä taidat olla tyhmä. Taidatkin olla maalta.
-Olen. Ja nyt kotikissa.
-Uh, yääh, äidin lellikkejä kaikki kotikissat.
Juu, äidin kodikkeja, kodin leinikkejä.
-Onko kissa kaheli?
-Varmaankin. Ei maalaiskissaa voi pitää ihmisasunnossa.
-Hyi Pekka!
-Tuokaa kissa tänne niin kyllääääääääää....
-Ilmahyökkäys!
-Ei, se on kissa.
-Mieluummin ilmahyökkäys.
-Nyt riittää, kissa saa lähteä talosta!
Syytä vain kenkiä, häntä se siitä puuttui!
Hiljaa emakonkorvat! Maija pitää laulusta, mutta hänen isäntänsä ei pidä.
Kuulkaa! Jollei tuollaista palkita vesiryöpyllä, minä lupaan syödä tämän kukkapuskan.
Hä, taasko täällä on vieraita kissoja ulvomassa?
Ja Laban Tähtitorninmäeltä!
-Samaan aikaan, paukapäät!
-Minä vedin samaan aikaan!
-Paksupäät! Kuulkaahan, eräistä syistä olemme joutuneet viime aikoina koko kaupungin pilkattavaksi. En tahdo mainita nimiä.
-Nimittäin Pekkaa, Pekkaa nimittäin.
-Pää kii, grrr! Tosiaankin, tietyillä kotikissoilla, jotka elävät laiskoina, on taipumus kuvitella olevansa jotain, olevansa älykkäämpiä ja jotain enemmän kuin me! Emmekö me ole yhtä välkkyjä kuin eräät joilta kaiken lisäksi puuttuu häntä!
-Minulla on sentään mitali.
-Häh?
-Se on saatu sankariteoista.
-Pyh. Pyhempi. Pyhäin.
-Miten niin? Sain sen kun sammutin tulipalon.
-Sinä, sinäkö sammutit? Hännälläsikö? Väärin luettu! Se on nirppanokkaisuudesta!
-Pieni yleissivistyskilpa.
-Sivuyleistyskilpa vai mitä?
-Aivan niin, siansilavakalpa.
-Hän on niin leuhka ettei sitä kestä kukaan! Hänelle täytyy näyttää.
-Näyttää on oikein, oikein on näyttää.
-Vastalause! Petkutusta!
-Ei, ei mitään petkutusta. Kyseessä oli päässälasku eikä siihen yleensä käytetä häntää.
-Siksi Rauha ei pärjännyt!
-Ensi lauantaina. Mutta silloinhan on samaan aikaan vapun aattokin.
-Niin, kyllä se Monni osaa.
-Laittaisinkohan minä vihreätä luomiväriä vai...
-No?
-Se on kamalaa, se on ihan hirveetä.
-Älkää säheltäkö!
-Joku ajaa rottia meidän pihalla, joku ajaa meidän rottia pihalla.
-Mitäs niille tehdään?
-No, pakotetaan se sinne takaisin mistä se tulikin, siis maalle!
Yksimielinen päätös! Pekk- mitä minä puhunkaan, MAALAISTOLLOT AJETAAN TAKAISIN NAVETOIHIN JA LANTALÄJIIN HETI!
-Jos joku sanoo sanankaan, revin sen!
-Emme hiirenhiiskahdakaan, emme kissankarjaisekaan!
Ei, ei ei, se Töpöhäntä.. yäk, mihin siitä on? Sitä paitsi, kyllä minulla on Uppsalan mittavin.
-Se on pommi.
-Siitä ei vaaraa.
Se oli sen serenadin loppu. Nyt aloitetaankin toinen.