Sivut

maanantai 23. marraskuuta 2009

Tallinnan terveiset

Jep, olin tosiaan lauantaina Tallinnassa. Ihan pakko blogin aiheen ulkopuolelta nostaa esille Tallink Superstarin aamupalabuffetin makeat pöytäliinat. Näyttääkö tutulta?


Jep, kyllä!


Oltiin seuralaiseni kanssa tsekattu Ravelrystä Tallinnan lankakauppoja (sieltä suomalaisten keskustelupalstalta). Ai niin, en olekaan maininnut että minäkin olen nykyään Ravelryssä (nimimerkillä Norsis, yllättävää!). Houkuttavimmalta kuulosti Karnaluks. Osoite: Hermanni 1. Jep, kyllä varoiteltiin että se on hankalasti löydettävissä ja oli kyllä melko mielenkiintoinen tapaus! Raitiovaunulla sinne köröteltiin. Se oli jonkin biljardimestan vieressä, ovi rappukäytävään, jossa ei lue mitään. Ja se oli aika monennessa kerroksessa, harmaan rautaoven takana, joka oli kaiken lisäksi lukossa. Ovessa luki pienellä Karnaluks ja pyydettiin soittaan ovikelloa. Itse olen vähän nössö enkä varmaan oisi uskaltanut uskoa tulleeni oikeaan paikkaan mutta seuralaiseni jo ehtikin sitä summeria soittaan ja ovi aukesi. Ja mitä sieltä löytyi? AIVAN MIELETÖNTÄ! SE OLI TAIVAS! En ole koskaan missään nähnyt yhtä paljoa lankoja, nauhoja ja nappeja ja mitä ikinä vaan voi kuvitellakaan! Miten kenenkään, joka tuolla on käynyt, tarvitsee enää mennä mihinkään toiseen käsityöaiheiseen kauppaan? Ja se oli ihan tupaten täynnä ketäs muitakaan kuin suomalaisia lankaturisteja :D

Itselläni kun ei mitään kummallisia projekteja ole suunnitteilla, tyydyin vain heräteostoksiin.

Sinistä paksua lankaa, siihen mätsäävät puikot sekä muutama hyvin friikin värinen lankakerä ihan vain neulegraffiteja piristämään (ne oli niin sikahalpoja tai ainakin kuviteltiin että on sillä kassalta ei saanut mitään kuittia eikä hintoihin välttämättä ole luottamista mutta loppusumma oli mukavan vähän kuitenkin).


Lisäksi koska olen vähän harakka, en voinut vastustaa metallinhohtoista ompelulankaa (siinä oli ompelukoneen kuva päässä joten varmaan se sit käy ompelukoneeseen, brodeerauslankoja olikin sitten yksi seinällinen erikseen).


Suosittelen ehdottomasti käymään tuolla! Mitä sieltä ei löydä, sitä ei varmastikaan ei tarvitse! Silmät muljahtelivat ja suusta päästi riemunkiljahduksia useammankin kerran. Siellä oli kaikkea. Viihdyimme siellä niin pitkään ja olimme vakuuttuneita että muut lankakaupat eivät varmastikaan voi pistää paremmaksi että siirryimme muille asioille.

Esimerkiksi käytiin rannalla haistelemassa paskan hajuista Itämerta.


Tahdon kuitenkin esitellä vielä joka kertaiset pakolliset Tallinnaostokset. Näitä pitää aina hamstrata jotta säästää matkan hinnan ;D

Elikkä! Hiusvärejä ja Ibuprofeiinia. Kestoväri maksoi muistaakseni euroissa 7 joten on halvempi kuin kotoisassa Citymarketissa. Päänsärkylääkkeet kuuluvat muutenkin jokaisen suomalaisen Virosta hamstrauksen kohteisiin.


Rahkapatukat! Nää tosin pitää syödä jo laivassa koska ovat tuoretuotteita eivätkä säily. Ensin vastustin näitä mutta kun annoin itselleni luvan myöntää että ne on ihan sairaan hyviä, ei paluuta entisiin mielipiteisiin enää ole. Tässä poseeraa joulupiparin makuinen yksilö, nam!




Laivasta puheen ollen, eikö tää ostoskärry näytäkin hymiöltä? :D


Ja sitten tietysti se viimeinen ja tärkein hamstrauskohde, tsihhii x)



Sinisestä langasta aloin tekeen jonkinlaista hihatinta/boleroa (rakastan niitä!). Hyvä että ostin koko säkin, sillä tuossa on jo toinen kerä pitkälti menossa. Puikot vaihdoin sittenkin tuttuihin ja turvallsiiin kaseihin sillä kympin puikot oli ehkä sittenkin vähän liikaa.


Nyt telkkarin ääreen ja neulomaan, jeij!

7 kommenttia:

  1. Mun on päästävä tonne lankakauppaan! Tosin en varmaan enää pääsisi ulos... Bolerot ja kaiken maailman nuttuset ovat aivan parhaita.

    VastaaPoista
  2. Mitä mitä, missä mun Tamiflu viipyy?:D Tosin enpä tuota taida enää tarvita, jos mun tauti oli sitä itseään...

    VastaaPoista
  3. Nooruska: Suosittelen oikeesti sitä kauppaa, se on aivan mieletön!

    AnneVee: Jätin Tamiflulastin tuomatta kun oli noi kärryt jo täynnä :B

    VastaaPoista
  4. Noi neulegraffitilangat on semmosia neonvärisiä et silmiin sattuu :D Ei vaan oikein saa hyvää kuvaa kun ulkona pimeetä ja sisällä tommoset perhanan kusilamput :P

    VastaaPoista
  5. Siskon pitäis päästä tonne kauppaan!
    Ja onpas siellä ihanan värinen booolero syntymässä, ihan herkku!

    VastaaPoista
  6. Väri on vielä makeampi luonnossa, pitää sit valmiina koittaa saada kuvattua jossain kunnon valossa :]

    VastaaPoista