Sivut

maanantai 2. helmikuuta 2009

Graffiti-ulkoilua

Treffit Pötkylöitä-tytön kanssa arvaatkaapa vaan missä merkeissä ;D Laukusta tursusi saksia, langanpätkiä ja neula tietysti lävistettynä kankaaseen.



Otettiin metro Hakaniemeen, koska Helsingin keskusta ei oikein houkuttanut näissä hommissa.

Hakaniemen rantaan ompelin ensin minä tuon kaksivärisen kirkkoveneitä muistuttavan pitsi/kaapelikokeiluni poikittain, kun ei pystypäin ylettynyt ympäri.







Sitten Pötkylöitä kiinnitti ihanat delfiininsä puistonpenkkiin samaisella rannalla, mutta hieman sinne teatterin suntaan.





Epämääräistä haahuilua ja käsien lämmittämistä. Sitten oli taas mun vuoro. En tiedä kadusta mitään, mutta Kallion kirkko siinä taustalla näkyy. Sen mukaan voi suunnistaa :D





Tämän jälkeen Pötkylöiden vuoro ja kohteeksi osui matkan varrella Hakaniemen kauppahallin sisätiloissa oleva penkki :]





Vaihdettiin maisemaa kohti Kauppatoria. Kateltiin rannassa sopivaa aidanpätkää, mutta kun silmiini osui tuo renkula ihan rannassa (josta lähti portaat mereen), oli mun pakko saada ommella siihen! Pötkylöitä oli varma, että tippuisin mereen. Sitä mäkin vähän pelkäsin, jos oisin kyykyssä operoinut. Otin lapaseni polvisuojiksi(lämmittimiksi!) ja tein homman turvallisemmassa asennossa polvillani. Sorsat vahtasivat ihmeissään ja paskoivat mereen minkä kerkesivät (mä näin!)





Lopuksi vielä Pötkylöiden majakka Suomenlinnan lautan lähtölaiturin kupeeseen.





Neuleita jäi vielä laukun pohjille, mutta päätimme kuitenkin jättää ulkoilun tällä kertaa siihen. Oli kyllä oikein mukava alkuilta :)

19 kommenttia:

  1. Hih, teillä on kyllä ollut oikein ¨"bombaus-sessiot" :D Onnistuitteko ns. salamyhkäisesti kiinnittämään neuleet, vai näkikö kukaan? Entä mitkä olivat mahdolliset reaktiot silminnäkijöillä?:)

    VastaaPoista
  2. Olihan niitä ohikulkijoita, muttei kukaan mitenkään pitkään katsonut. Toisaalta valkattiin vähän semmosia paikkoja, ettei nyt ihan hirvee väkitungos ole. Ja kun meitä oli kaksi, pystyttiin aika hyvin seisoskeleen silleen, ettei ihan joka puolelta näy, mitä siinä kaiteen ympärillä hyöritään x)

    VastaaPoista
  3. Bongasin tänään junasta yhden graffitisi :) Mullakin on jo pari viikkoa laukussa kulkeneet samanmoiset välineet mukana, mutta suunnittelemassani paikassa on aina ollut liikaa väkeä minun makuuni, joten vielä en ole ekaa graffittiani saanut ommeltua. Jospa keskiviikkona liikkeellä ollessani rohkaistuisin.

    VastaaPoista
  4. bubble: Oli kyllä :)

    Nienor: Hei vau, mikä niistä? Tikkurilan aseman parkkipaikalla vai joku siellä Heurekan suunnalla? Sain tästä idean että ompelen jonkin ison graffitin johonkin "keskelle-ei-mitään", mutta joka on junaradan varrella ja bongattavissa. Eli siis lähijunaradalle, jossa ei ajella niin lujaa ettei ehdi näkeen mitään :D Odotan innolla, että saat ekan graffitisi paikoilleen! Mä aluksi ompelin niitä pimeällä, mutta nykyään tosiaan keskellä kirkasta päivääkin, jos ei ihan pipona ole väkeä. Se rohkaisee ihan hyvin, kun huomaa ettei ketään ohikulkijaa kiinnosta katsoa perään :D

    VastaaPoista
  5. Tekee heti mieli lähteä kävelylle ja käydä bongailemassa noita :)

    VastaaPoista
  6. Hih, siitä vaan :) Oisi kiva tietää, kauanko pysyvät paikoillaan. Jotenkin musta tuntuu että noi saattaa joku pölliäkin toisin kuin Tikkurilan graffitit kuvittelen olevan ns. turvallisilla paikoilla :D Paitsi se yksi aseman parkkipaikalla oleva voi olla semmosella paikalla, että houkuttelee joitakin repimään.

    VastaaPoista
  7. Oi oi oi! Ihana reissu teillä! Mä olen kade! Katoitteko oliko mun puupaita vielä Ympyrätalon takasessa leikkipuiston vieressä?

    Ihana toi hallin penkki! Pitääkin kurkkia millasia penkkejä meidän hallissa on. Joku pitsimäinen villatyö sopisi sinne. Ja tuo majakka! Mikä sijoituspaikka!

    Oooooon niiiiiin kade! :D


    ps. Niin sitä vaan tulee rohkeemmaksi ja alkaa kiinnitellä päivällä. ;)

    VastaaPoista
  8. Hitsi, kun ootte laittaneet hienoja graffiteja hienoihin paikkoihin. Tuossa on monta erinomaista, mutta tuo majakka on ihan huippu!

    VastaaPoista
  9. Sea: Voi ei, en muistanut koko puupaitaa :/ Mutta oli kiva reissu kyllä :] Penkki oli kyllä mahtava, siihen sopi just hyvin tuollainen hillitty yksivärinen. Ja majakka on loistava kans! Mulla oisi ollut ankkurikuvioinen graffiti, mutta en ottanut mukaan, koska jätin sen aiemmin johonkin nurkkaan odottaan kesää, kun se on niin kesäinen. Sit harmitti, kun ihan hyvin sen oisi nytkin voinut laittaa ja just Kauppatorin rantaan! Ja jep, kummasti nyt kehtaa jo päivälläkin laittaa x) Ja saa heti kerrasta paremmat kuvat! Tosin en edelleenkään sitten kehtaa, jos on ihan hirveesti ihmisiä liikenteessä. Mutta rauhallisiin paikkoihin juu.

    Saksi-Sadie/Bluesea: Majakka on kyl hieno! Pötkylöitä on taitava :)

    VastaaPoista
  10. Oon niin kateellinen sulle, ku teet kaikkee tällaista ihanaa! Mut toisaalta onneks teet, niin voin kateellisena seurailla sivusta.:)

    A:)

    VastaaPoista
  11. A: kukapa sua estää tekemästä kivoja juttuja? :D Puikot käteen vaan ja neulegraffiteja väsään, voin tulla kaveriksi ompeleen niitä paikoilleen :]

    VastaaPoista
  12. Hei, haastoin sinut blogissani valokuvahaasteeseen.

    VastaaPoista
  13. En mä osaa noin hienoja! Mut saatan salaa yrittää näpertää ja paljastan sit sulle, kun jotain on valmiina;)

    A:)

    VastaaPoista
  14. Anna: Voi, kiitos haasteesta :) Valitettavasti mun on tosi hankala osallistua tuohon, koska kuvani on iPhoto-ohjelmassa ja se järjestää ne automaattisesti, joten mulla ei ole mitään kansioita mistä voisin kuvat ottaa. Ja jos alan soveltaan, sitten tulee helposti valkattua se kuva, ei niinkään randomilla :/

    A: odotan innolla :)

    VastaaPoista
  15. En minäkään vilkkaaseen paikkaan monesti kehtaa. Muutaman olen sutassut, mutta moni on ollut semmonen jossa voi kääntää selän ihmisjoukolle ja näpertää salaa seinää tms vasten. :)

    VastaaPoista
  16. Toisaalta kun aattelee, niin ei sitä vilkkaassakaan paikassa välttämättä kukaan jää tuihottamaan ja ihmettelemään :D Se vaan tuntuu siltä. Mutta pääasia, että kehtaa tehdä ylipäätään julkisilla paikoilla päivällä, vaikkakin sitten hiljaisilla sellaisilla. Se yöllä ompeleminen käy raskaaksi xD

    VastaaPoista
  17. Niinpä! Ei kukaan loppujen lopuksi suhun niin paljoa huomiota kiinnitä. Eikä varmaan itsekkään kiinnittäisi jos joku jotain tekisi. :D

    VastaaPoista
  18. Kauppahallin graffiti bongattu eilen. :D Meinasin itsekin kiinnittää graffitin halliin, mutta lähellä oli liikaa ihmisiä.

    VastaaPoista