Sivut

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Joo ja tän EI pitänyt olla mikään neuleblogi, mutta syytetään tätä vuodenaikaa!

Sain äkillisen inspiraation tehdä boleron. Tai no, hihatin-nimellä se tuossa ohjeessa on. Kattelin kaupassa yhtä kivaa, mutta se maksoi 30 euroa, enkä mä semmosesta ala niin paljoa maksaan. Mutta ei kerrota kellekään, että noihin lankoihin tulee meneen jotain 20 e, mutta toisaalta säästöä se on pienikin säästö ja itse tehty on aina itse tehty. Muistin hämärästi, että jossain Kässälehden numerossa on ollut Mambosta (no ylläri taas kerran Mamboa) tehty bolero. Löytyi. Se oli lokakuun numero 2007. En vieläkään tajua, miksi ostin punaista lankaa, mutta punainen siitä nyt kumminkin tulee. Jos se jostain syystä onnistuu, voin sit tehdä jonkin muunkin värisen. Oon kuitenkin ihan varma, että tuosta tulee kamala.

Luulin tajunneeni ohjeen oikein. Katoin Stitch'n Bitch -kirjasta vielä rautalangasta väännettyä ohjetta, miten ne langankierrot kuuluu tehdä. Silti jostain syystä omani ei näytä ollenkaan samalta, kuin lehden mallissa! Mulla on paaaaaaljon pienempiä reikiä! Mutta kaippa se venyy, kun sen päällensä pingottaa. Nähtäväksi jää, mahtuuko se ylipäätään päälle :D Kyllä mä vähän koitin suurentaa. Mulla kun on leveet hartiat ja isot hauikset ja oon vielä kaiken lisäksi läski.





Tää kuva siis siitä lehdestä :D

10 kommenttia:

  1. Hauska tuo sun uus banneri! Muutenkin tykkään tätä lukea kun kirjoitat hauskasti pilke silmäkulmassa! Eihän aina kaikkea pidä ottaa turhan vakavasti =D

    VastaaPoista
  2. Pauni: Kiitos :) Juu, mä en tosiaan ota turhan vakavasti :D En ole ikinä ollut perfektionisti ja sen kyllä huomaa :D

    VastaaPoista
  3. täällä oli prismassa mambot 3e/kerä ja hipelsin niitä ihania värejä, mutten ostanut, kun en ollut varma, että teen kans jotain... ois ehkä silti voinu ostaa :D

    VastaaPoista
  4. Nouuuuu! 3 euroa!!! Älyttömän halpa! Miksi täällä ei ole Prismaa? xO Tosin voisin töistä tullessani poiketa, mutta en tiedä viitsinkö kahmia enempää Mamboa :D Vaikka näemmä teen jatkuvasti jotain Mambo-juttuja. Ja onko se tarjous sitten vaan siellä teilläpäin?

    VastaaPoista
  5. vau, lehdessä näyttää kyllä ihanalta<3 toivottavasti sullakin onnistuu!

    VastaaPoista
  6. Saa nähdä, miten käy. En usko, että mun rei'istä tulee noin isoja, vaikka tän venyttäis jotenkin. En vaan tajuu, mitä muka teen väärin :P Mut eiköhän tästä jonkinlainen tule. Periaatteessa ihan hyvä vaan, jos ei tule noin lörppö.

    VastaaPoista
  7. Kiva hihatin! Paljonko tohon menee lankaa? Näyttäis sellaiselta mallilta, et ehkä itsekin osaisin tehdä ;). Tehdäänkö se yhdestä kappaleesta?

    VastaaPoista
  8. 300 grammaa ohjeen mukaan eli 3 kerää Mamboa. Mä ostin tosin 4, koska oon tällanen hartiajumala :D Helppo on tehdä ja tosiaan yhdestä kappaleesta tulee. Sitä en vaan edelleenkään tajua, miksi en saa aikaiseksi noin isoja reikiä, vaikka varmasti teen ohjeen mukaan, murrr!

    VastaaPoista
  9. en tiiä, mikä tarjous tuo oli. käväsen aina välillä tuolla lankahyllyllä, niin siellä on yleensä aina jotain halvennuksessa... hmm.

    pakko ehkä joku päivä kävästä, jos noita vielä ois xD kun prisma on ihan yo:n vieressä ;)

    VastaaPoista
  10. Norppa: Mambosta on kyllä tosi kiva tehdä kaikkea ja niillä on nyt kivoja värejäkin :)

    VastaaPoista