Sivut

lauantai 9. tammikuuta 2021

Soldotna 3

Aloitin joulun jälkeen jämälangoista tekeen paitaa ja leikilläni ajattelin, josko sen saisi vielä sille vuodelle valmiiksi vähän lankavarastotilastoja kaunistaan. No ihan en siihen pystynyt, mutta ennen loppiaista kuitenkin se oli jo valmis.

Malli on Caitlin Hunterin Soldotna Crop (maksullinen ohje Ravelryssä) pienin muutoksin. Olen neulonut tällä mallilla jo kahdesti aiemminkin (postaukset niistä täällä ja täällä). Tästä piti tehdä pienempi, koska aiemmat ovat ainakin nyt just tällä hetkellä jääneet liian suuriksi. Aika iso tästäkin silti tuli. Mutta ainakin siinä on vähän pidemmät hihat, ettei kainalot näy.


Ohje on neljälle värille, mutta käytin tässä vain kolmea. Siitä johtuen tein ylimääräisenä nuo pikkuneliöt kaarrokkeeseen ja sit vielä hihansuihin ja helmaan tuota oranssiruskeaa myös tasapainoisemman vaikutelman vuoksi. Helma on pidempi kuin ohjeessa.


Lankana tosiaan jämäpussien sisältöä. Sininen on miehen joululahjapaidasta jäänyttä Hjertegarnin Merino Cottonia, Harmaa Novita Hetkeä, mitä jäi ihan valtavasti yli viime vuonna neulomastani Good Luck Sweaterista. Ruskea on Dropsin Cotton Merinoa, jämää viime vuoden alussa tekemästäni Golden Moon -paidasta.


Väriyhdistelmä ei ole sellainen, minkä valitsisin kaupasta, mutta jämien käyttö on todella inspiroivaa ja tykkää tästä kyllä kovin. On vähän sellaista vastavärityyppistä sekoilua tässä. Kuvia ottaessani tosin huomasin, että tarvitsen ehdottomasti uudet korvakorut, sillä rakastan valtavan isoja vanerikorviksia villapaitojeni kaverina ja väreistään mätsäävää paria ei ollut. 


Tänä vuonna haluan kyllä neuloa ihan tosi monta paitaa itselleni!

2 kommenttia:

  1. Katsoin kuvat ennen kuin luin tekstiä ja mietin, etten muistanutkaan että mallissa on noin kiva helmakuvio. Siis onnistuneet modaukset, ja väritkin ovat balanssissa. Tähän aikaan vuodesta kuvio+väritys viittaa hitusen jouluun, mutta ei liikaa.
    Mirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon itsekin tosi tyytyväinen modauksiin! Ei näytä yhtään päälleliimatuilta!

      Poista