Sivut

perjantai 17. huhtikuuta 2020

Sukat urbaanimmassa jokimaisemassa

Neuloin Marika Lepistön Hepojoki-sukat. Tai no, sooloilin ihan todella paljon, joten sanotaanko vaikka niin, että käytin pitsikuviota Marika Lepistön Hepojoki-sukista. Neuloin nimittäin omani varresta varpaisiin, enkä varpaista varteen, kuten ohjeessa. Ja sijoitin pitsin yhden silmukan päähän reunasta, toisin kuin ohjeessa ja kantapääkin on tietty eri ja no, about kaikki.

Resori on kyllä suora, vaikka kuvassa onkin kivasti rutussa. Ai että kun ärsyttää, kun aina jää jotain huomaamatta. Ihan siis itseltänikin, ei voi kuvaajaa kaikesta syyttää.


Lankana on Rva Silmusolmun merinosukkalankaa sävyssä jalokivi. Olen hillonnut sitä pitkään ja hartaasti, mutta nyt pääsi käyttöön. Sopivan yksinkertainen juju sukassa, niin ei vie liikaa huomiota kauniista langasta. Puikot olivat 2,5 mm.


Jokimaisemiin ei nyt korona-arjessa päästy, kun kuulemma nuo paikalliset luontokohteet on aika täynnä ihmisiä. Louhelan juna-aseman jokiteemaisilla maalauksilla ei juurikaan ollut tungosta, muuta kuin pulun paskan osalta.


Eli vähän urbaanimpi jokimaisema tähän hätään.


4 kommenttia:

  1. Soveltaa voi niin neuloessa kuin maisemassa. Ja silti, tai ehkä juuri siksi onnistuu!

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat! Tämä lanka käy näihin kuin nenä päähän.

    VastaaPoista