Sivut

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Urbanum

Kun Leena Männistö suunnitteli syksyllä Urbanum-paidan, halusin ehdottomasti alkaa sellaista tehdä, mutta en nähnyt itseäni käyttämässä sitä. Aika nopsaan keksin, että voisin pienentää sen lapsen kokoon, sillä esikoiselleni se sopisi tosi hyvin, jos tekee täyspitkät hihat ja helman. Hetki siinä kuitenkin meni ennen toteutusta, mutta nyt se on valmis.


Lankoina tässä on Novitan Muumitalo ja Majakkasaari. Puikot 5 mm.


Paita neulotaan hauskasti aina oikein siten, että nurjaa ei tarvita ollenkaan, vaikka tämä tehdään pyörönä. Keskellä edessä vaihdetaan aina suuntaan ja pidetään langat omilla puolillaan kieputtelematta ja kiertämättä, jolloin keskelle muodustuu hauska yksityiskohta.

Koska käytin itse raidoittuvaa lankaa toisena lankana, hihoihin tuli tietenkin vähän leveämpää raitaa, mutta eipä se juurikaan haittaa.


Muuten paita on perus raglan ilman resoreita.


Ohje löytyy ilmaiseksi Ravelrysta ja Kaupunkilangan kotisivuilta.



6 kommenttia:

  1. Todella kiva neulontatapa saada erikoista yksinkertaisella tavalla, kokeilulistalle. Löydät hyviä taustoja valokuvillesi, lisäpiste nuorelle sopivaan puseroon. Irmeli

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen pusero. Katselin sitä Villapesuohjelman podcastissa. Tuleeko siitä miten paksu, olen sitä miettinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka on about seiskaveikan paksuista, että sen paksuinen tulee, mitä siitä yleensäkin :)

      Poista
    2. Kiitos! Se näyttää jotenkin muhkealta. ;)

      Poista
  3. Tää on tosi kiva pusero! Ja samaa mieltä, sulla on hyvät taustat kuvissa!

    VastaaPoista