Sivut

maanantai 6. tammikuuta 2020

Lux Helsinki

Oi oi, Lux on täällä taas! Lempitapahtumiini kuuluva talven pimeän ilostuttaja ja valaisija, valotaidehäppeninki! Saavuttiin sunnuntai-iltapäivänä reilun kahden viikon jouluvapailta vanhempieni luota ja jatkettiin heti suorilta Helsinkiin kiertään tän vuoden Lux-reitti. Olin varma, että lasten kanssa tulee väittelyä siitä, onko moinen tarpeen heti tykkänään, kun kotona odottaa niin uudet kuin vanhatkin lelut, pelit ja vekottimet. Hekin kuitenkin pääsääntöisesti valotaidejutuista tykkäävät, joten ei tarvinnut turvautua kompromissiratkaisuihin, vaan mukisematta lähdettiin kierrokselle.


Tämä oli viides vuosi, kun käydään tapahtumassa ja toden totta enää tästä ei tarvitse blogata vinkiksi muille, vaan tapahtuma on varsin hyvin ihmisten tietoisuudessa ja väkeä on vuosi vuodelta enemmän. Tungos kuuluu tapahtumaan, siitä ei pääse mihinkään, mutta aina vaan pahentuva ryysis alkaa vähän jo kaivertaan viihtyvyyttä, vaikka koen sietäväni ihmismassoja ja ruuhkaa hyvin paljon keskivertoihmistä enemmän.


Nytkin jätettiin ihan suosiolla väliin teokset, joihin olisi pitänyt jonottaa ja jonot olivat todella masentavan pitkiä. Lisäksi yksi teoksista ei ollut lapsille sopiva, joten skipattiin sekin. Pöllö oltiin nähty jo aiemmin toisessa valotaidetapahtumassa. Muuten teokset olivat kyllä huikeita ja hienoja eikä yhdestäkään (paitsi se pöllö) tullut fiilistä, että nyt menee alle odotuksien. Joinain vuosina niinkin on käynyt, vaikka onhan se selvää, että aina ei voi olla kaikkien mielestä huikeinta ikinä.


Vaikka väkeä on paljon, ihmiset ovat onneksi pääsääntöisesti todella hyvällä tuulella ja töpöttävät menemään sulassa sovussa ilman kyynärpäätaktiikkaa ja kiilailua. Siitä tulee kyllä hyvä mieli.


Aina on toki jännitysmomenttina se, että hukkaako lapset pimeydessä vaeltavaan ihmismereen. Onneksi niin ei käynyt tänäkään vuonna, vaikka lopulta väsy ja kiukku voittivat ja molemmat lapset toivoivat päästä kotiin. Vedettiin kuitenkin kierros loppuun, sillä mitään toivoa ei ollut voida kääntyä takaisin ja lähteä vastavirtaan siinä vaiheessa.


Lopussa onneksi lapsetkin palkittiin urheudesta, kun saivat osallistua teokseen. Nämä ne on aina parhaita, kun voi jotenkin itse vaikuttaa valoihin tai liikkuviin asioihin.


Kannatti lähteä, vaikka matkalla tulikin punnittua, että voittaako elämys hiipivän vitutuksen, jääkö tasoihin vai kallistuuko kuppi siihen suuntaan, että ensi vuonna ihaillaan suosiolla vain somen kautta. EIköhän me mennä paikan päälle siis jatkossakin.

2 kommenttia:

  1. Niin oli kivat teokset, lauantaina käytiin. Kiva oli lukea juttusi. Rupesi naurattamaan tuo ”hukkaamista lapset pimeydessä vaeltavaan ihmismereen”, tuli mielikuva, jos kotiin mennessä olisikin väärät lapset mukana... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua aina ihmetyttää, miten vähän tuolla oikeesti hukataan lapsia :D Koska väkeä ja pimeyttä on niin paljon!

      Poista