Sivut

lauantai 25. tammikuuta 2020

Jämälankasukat

Tarvitsin työmatkoja varten jonkin simppelin neuletyön, joten aloitin jämälankasukat. Kuvittelin tekeväni kokonaan raidalliset, mutta hyvin nopeasti kyllästyin raitoihin ja aloin sooloileen. Sitten ne eivät enää olleetkaan ihan niin simppelit työmatkasukat, mutta onneksi pitsikuviot olivat helppoja ja jäivät nopeasti mieleen.


Tein siis raitojen lisäksi pienet pitsiosiot. Minusta niistä tuli todella sievät. Nykyään onkin tosi paljon ollut esillä sukkamalleja, joissa on sekaisin niin pintakuviota kuin kirjoneulettakin. Tämä on vähän samalla idealla tai että sieltä varmasti idea tällaiseen tuli.


Varren pitsikuvio on Cookie A:n Monkey -sukista ja jalkapöydällä oleva reunakuvio on Heidi Alanderin Aava-sukista. Hauskaa, että juuri nuo miellyttivät niin kovasti silmää noissa langoissa, sillä ne sukat, mistä kyseiset jämät olivat jääneet, olivat juurikin noista samoista malleista.


Vuosi sitten nimittäin neuloin eskarin henkilökunnalle kevätjuhlalahjaksi vihreitä pitsineulesukkia ja sinne vein mm juuri tuosta Adlibriksen Socki fine -langasta tehdyt Monkeyt ja Rva Silmu Solmun vaaleanvihreästä tehdyt Aavat. Muut langat tässä ovat jotain itse värjättyjä jämänöttösiä ja Silmu Solmun sukkalankajoulukalenterista tullutta vihreää. Resorit, kantapäät ja kärjet ovat Regia Premium Silk -jämää. Siitä langasta tein siihen eskariopejen sukkalaatikkoon Niina Laitisen villasukkien vuosi -kirjasta jouluaamut.


Nämä sukat ovat nyt kuitenkin ihan itselleni ja voi että, miten tykkään näistä!

19 kommenttia:

  1. Tekisi mieli apinoida Hupsistarallaa-fanina tällaiset sukat :D

    VastaaPoista
  2. Wau mitkä sukat! Hyvä idea pistää vähän pitsiä väliin :) Tykkään tosi paljon erilaisten pintojen ja kuvioiden yhdistelystä ja näissä sukissa se onnistuu todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näissä upposi tosi kauniisti raidat ja pitsit sekaisin :)

      Poista
  3. Ihana idea lisätä pitsiä jämälankasukkiin!

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniit. Ja niin ihania vihreän sävyjä. ♥️

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniit niin väritykseltään kuin pitsipätkiltäänkin. :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit sävyt! Ja kiva idea sekoittaa pitsineuletta raitasukkien väliin!

    VastaaPoista
  7. Kauniit vihreän sävyt! Ja kiva idea muutenkin yhdistää raitaa ja pitsiä, tulee vaihtelua neulomiseenkin :)

    VastaaPoista
  8. Kiva idea yhdistää pitsikuviota väliin. Itse tykkään myös neuloa jämälangoista sukkia, sillä jokaisen langan kohdalla tulee mieeen, että mitä siitä langasta on neulonut.

    VastaaPoista