Sivut

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Keväisen hempeät tennarisukat

Kohta on tennarikelit, mutta ei haluaisi siirtyä ihanan pehmeistä ja ohuista villasukista pyykissä korpuksi muuttuneisiin puuvillahirviöihin. Toki minä pidempivartisiakin villasukkia tennareiden ja lenkkareiden kanssa käytän, mutta mukavia ovat nämä ns varrettomatkin. Niinpä kaivelin kaikista hempeimmät merinovillasukkien jämät jämäkorista ja laitoin puikoille.


Raidat eivät mene sukissa samassa järjestyksessä, mutta ovat kuitenkin yhtä pitkinä palkkeina molemmissa. Varressa on 12 krs 2 o 2n -joustinta, sen jälkeen ranskalainen kantapää ja kärjessä leveä nauhakavennus.


Pituutta laitoin sukalle noin sentin verran extraa etteivät vahingossakaan vedä kantapäätä jalkapöydän alle näin ollen koko vartta.


Minulla oli entuudestaan vain yhdet tällaiset "varrettomat", joten pitänee ehkä tehdä vielä muutamat lisää, jos muilta neuleprojekteiltaan ehtii.


Lankoina tässä on hedgehog fibersia (violetti), Rva silmusolmua (vihreä ja keltainen), Handua (sininen) ja Kässäkerho pom pomia (oranssi). Jämiä kaikki ja osa nöttösistä meni näihin ihan kokonaan. Fingering-vahvuista lankaa ja 2,5 mm puikoilla neuloin.


Lankaa näihin koon 42 sukkiin meni yhteensä 58 grammaa.


Jännä, miten joitain vuosia sitten en voinut vielä sietääkään pastellisävyjä, mutta nyt rakastan niitä. Niin se mieli muuttuu ja saahan se muuttuakin.

10 kommenttia:

  1. Ihanan keväiset värit!

    VastaaPoista
  2. Inhoan tavallisia sukkia. Yleensä kuljen villasukissa, kunnes on liian kuuma ja siitä eteenpäin paljain jaloin. Ohuet villasukat kyllä toimisi kengissä näin keväällä hyvin, eli otanpa tästä idean talteen. Tosi kivat sukat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samoin. Joko paljain jaloin tai sitten villasukat. Muut on kamalia, mutta joskus pakko käyttää, ei auta :D

      Poista
  3. Nämä on aivan ihastuttavat sukat :)

    VastaaPoista
  4. Oi mitkä sukat ❤ Mutta: Mistä tonttu?

    VastaaPoista
  5. Mullakin on ollut näitä varrettomia sukkia puikoilla viimeaikoina. Teineille pitää vaan olla ankean värisiä, että kelpaavat. Käytän näitä itsekin kesällä, kun betonialttiat ovat jalan alla kylmät.
    kopmar

    VastaaPoista