Sivut

maanantai 7. tammikuuta 2019

LUX 2019

Ai että, LUX on taas Helsingissä. Tätä loppiaisen aikoihin olevaa valofestaria osaavat lapsetkin jo odottaa ja itsekin tykkään tapahtumasta ihan tosi paljon. Käytiin kävelemässä kierros tänään heti viideltä ja saatiin varmaan ennätysaika kulutettua. Tosin nyt ei jouduttu skippaan mitään pitkien jonojen takia ja lapset halusivat katsella hartaasti sen sijaan, että olisivat hoputtaneet.


Yleensä LUX-kierroksella saa aina palella, nyt mulla tuli oikein hiki, kun olin varautunut liian huolella. Ens vuonna voisi sen verran vielä ymmärtää lisävarautua, että laittaisi jotain valoa itseensä ja lapsiinsa, sillä aina pelottaa se, että syystä tai toisesta hukkaan lapset pimeään ihmismereen. Nähtiin esimerkiksi lastenrattaisiin kieputetut jouluvalot ja jollakin oli kaulahuivin seassa myös valosarja, huikea idea!






Tykkäsin tän vuoden kokonaisuudesta tosi paljon, etenkin kun viime vuonna oli vähän pettymys. Mutta oli taideteokset sitten mitä tahansa, kiva se on aina lähteä koko perheen kanssa iltakävelylle. Ihanaa, kun pimeätä vuodenaikaa voi hyödyntää valotaiteen esittämiseen.

4 kommenttia:

  1. Oli kyllä hieno! Me kävimme lauantaina. Ihmisiä oli todella hurjan paljon. Tykkäsimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisiä on aina paljon näissä, mutta onneksi teoksia pääsi kuitenkin katsoon melkeinpä jonottamatta :)

      Poista
  2. Oltiin myös maanantaina heti viideltä. Nyt tajusin, että bongasin porukkanne siellä :)
    Teillä on hienot kuvatkin. Itse en saanut yhtään onnistunutta kuvaa, ukko ehkä muutaman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kuvasin ihan vaan kännykällä, yllättävän hyvin tosiaan onnistuivat :)

      Poista