Vuoden paras reissu kansiin

On taas se aika vuodesta, kun teen valokuvakirjoja lasten vuodesta. En ole mitään omasta näkökulmastani tehtyjä kuvakirjoja teettänyt useaan vuoteen, mutta tänä vuonna tein poikkeuksen. Ihan kuin jostain paremmastakin ulkomaanmatkasta, tein ihan oman erillisen valokuvakirjansa meidän kehäratareilistä ja siinä ei sivumäärissä ja kuvamäärissä säästelty.

Mulla on monta hyvää syytä kansittaa nimenomaan tämä reissu.

No ensinnäkin, se nyt vaan oli aivan mielettömän hauska reissu! Huolella etukäteen suunniteltu ja hienosti onnistunut. Malliesimerkki juuri semmosesta vähän hupsusta reissailusta, mitä toteuttaa omien lasten kanssa, jos ja kun aikuiset ei innostu tai ei kehtaa edes ketään kysyä.

Ja toiseksi, koska mulla on valokuvakirja myös nuorena aikuisena kavereiden kanssa tehdyistä lähijunareileistä (jotka tosin teemaltaan olivat kosteampia ja pointtina oli pysähtyä kaljalle joka asemalla) ja tän alle kymmenen vuoden aikana, mitä niistä edellisistä reissuista on, on maisemat ja junahommat muuttuneet aivan täysin.

Kirja toimii siis mahtavana ajankuvana.

Nyt on tosiaan kehärata, mistä aiemman reilikirjan sivuilla on vain kuva mainosjulisteesta "kehärata aukeaa vuonna 2015" ja voi pojat, että se 2015 tuntui toooooodella kaukaiselta silloin. Vantaankosken asemalla poseerattiin raiteen päädyssä, nyt se raide jatkuu aina Hiekkaharjuun saakka. M-junaa ei enää ole.

Silloiset järkyttävät harmaat ja kuselta haisevat asemarakennukset, joiden ovenkahvoihin ei kukaan halunnut koskea, ovat muuttuneet taideasemiksi, joissa on ravintoloita.

Ja on pränikät opasteet asemilla entisten vinoiksi törmättyjen kylttien sijaan.

Vanhojen punaisten retrolähijunien sijaan (jotka on jo poistettu käytöstä) raiteilla suhahtaa violetit Flirtit.

Ja karttaa katsotaan älypuhelimesta, ei aseman karttajulisteesta digikameraan tallennettuna.

Ajankuva se on meikäläisen naamakin. Vanhassa lähijunareilikirjassa poseeraa täysin erinäköinen tyyppi, jolla on selkeästi nykyaikaan nähden hyvin vanhahtavat vaatteet, vaikka en koskaan muodin mukaan ole pukeutunutkaan. Mutta kun ottaa riittävän monta vuotta etäisyyttä, kyllä sen näkee. Ja näkee myös silmien alta sen, että silloin nukuttiin vähän pidempiä öitä, eikä ollut huolta huomisesta.

Harmi, että silloin ennen vanhaan pihtailin kuvien kanssa ja kirjassa on tosi pieniä kuvia, monta per sivu, nykyään laitan reteesti vähänkin hienommat yksilöt koko sivun kokoisina (ja neljä kuvaa sivulla on aivan ehdoton maksimi), näkee sitten vanhanakin ilman silmälaseja katsella, millainen oli Vantaan raideliikenne vuonna 2018.

Melkein jo ehdin ajatella, että nyt kun on niin uudenkarheat systeemit meillä täällä, että tokkopa seuraavan kymmenen vuoden aikana juurikaan muuttuu. Tajusin kuitenkin heti olevani todella väärässä. Sitähän suunnitellaan kaikenlaista raideliikenteen vapauttamista kilpailulle (tulisi varmaan erinäköisiä junia) ja ties mitä rautatietunneleita Tallinnaan.

Saas nähdä, millaisessa seurassa sitä sitten lähijunien kyydissä huviajellaan ja millä motiivilla.

Kehäratareilipostaukset toukokuulta: osa 1, osa 2 ja osa 3.

Yleisö on kysellyt myös Helsingin puolen asemien seutujen "nähtävyyksiä" ja sellainen kehäratareilin länsiosan Helsingin puolen kiertäminen oli alustavasti suunniltemissa loppukesästä, mutta jäi toteuttamatta. Saas nähdä, vieläkö ensi vuoden puolella lapset saa houkuteltua moiseen mukaan (veikkaan, että saa kyllä, ja vielä itäpuolellekin).